

MATTI MATIKAINEN
Immonen arvostelee Kataisen puheita: “Minun ja monen muun eurooppalaisen käsitys demokratiasta on hieman erilainen”
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimässä Kultarannan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa kuultiin useita puheenvuoroja Euroopan unionista. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ihmettelee erityisesti Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen (kok.) puheita demokratiasta ja unionin erinomaisuudesta.
– Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoitti MTV3:n kolumnissa hyvin liberaalin globalismin kriisistä. Nykyeliitin esillä pitämässä ”demokratian kriisissä” ei siis ole oikeasti kyse demokratian kriisistä eurooppalaisten kansallisvaltioiden sisällä, vaikka näin eliitti yrittää meille uskotella. Nykyeliitti ainoastaan käyttää demokratianpuolustuspuheitaan keppihevosena ja aseena hyökätessään monissa Euroopan maissa valtaan nousseita kansallismielisiä ja konservatiivisia puolueita vastaan, Immonen kirjoittaa Facebookissa.
– Itse kuitenkin näen demokratian olevan kriisissä EU-järjestelmän sisällä. EU on suorastaan demokratian irvikuva, kun tarkastellaan sen toimintaa lähimenneisyydessä. EU-eliitin demokratian vastaisuus on käynyt ilmi esimerkiksi sen käskyttäessä Euroopan kansoja äänestämään EU:ta koskevien kansanäänestysten yhteydessä niin monta kertaa, että äänestystulos on ollut eliitille mieluinen.
Komission valta kasvanut jatkuvasti
Immonen muistuttaa, kuinka tanskalaiset joutuivat äänestämään kahdesti Maastrichtin sopimuksesta ja irlantilaiset kahdesti Nizzan sopimuksesta ennen kuin sopimukset hyväksyttiin.
– Sama kuvio nähtiin Alankomaiden ja Ranskan kansanäänestyksissä, kun maissa äänestettiin EU-perustuslakisopimuksen hyväksymisestä. Tämän jälkeen perustuslaki muutettiin muodollisesti ”Lissabonin sopimukseksi”. Ensin kyseinen perustuslaki siis hylättiin molempien maiden kansanäänestyksissä, mutta tämän jälkeen perustuslaki muutettiin muodollisesti ”sopimukseksi”, jolloin kansanäänestystä ei eliitin päätöksellä enää tarvinnut järjestää.
– Lisäksi EU:n komission valta on jatkuvasti kasvanut, kun yhteiseen päätöksentekoon alistettujen asioiden määrä on lisääntynyt. EU:n vallankahvassa häärii myös vaaleilla valitsematon komissaari, jolla on aivan liikaa henkilökohtaista päätäntävaltaa asioihin, Immonen huomauttaa.
Saksa ja Ranska päättävät muiden puolesta
Immosen mielestä eripuraa EU:ssa on aiheuttanut erityisesti pienten ja suurten jäsenmaiden suhde toisiinsa päätöksiä tehtäessä.
– Ristiriitoja on synnyttänyt muun muassa se, että Saksa ja Ranska ovat keskinäisissä kokouksissaan pyrkineet sopimaan EU:n tulevaisuuden suunnasta jo ennen pienten maiden mukaantuloa neuvottelupöytään. Nyt EU:n integraatiota ollaan jälleen viemässä eteenpäin suurten maiden johdolla Euroopan kansoilta lupaa kysymättä.
– Tämä on Jyrki Kataisen ja kumppaneiden käsitys demokratiasta. Minun ja monen muun eurooppalaisen käsitys demokratiasta on hieman toisenlainen, Immonen toteaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU-virkamieseliitillä hunajaiset työsuhde-edut eikä rahantuloa voi estää: Moni tienaa jo paljon paremmin kuin Suomen pääministeri

Jussi Halla-aho: ei demokratia ole kriisissä, vaan liberaali globalismi

Sipilän hallitus kannattaa EU-rahoituksen sitomista jäsenmaiden sisäpolitiikkaan – Tavio: Erittäin huolestuttava suunta
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää