

KUVAKAAPPAUS/IS
Viikon 41/2018 luetuin
Ilta-Sanomat sekoili verkkokyselyssään: Tulokset poistettiin ja laskuri nollattiin heti, kun Halla-aho nousi äänestyksessä ylivoimaiseen johtoon
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho nousi Ilta-Sanomien eilisessä verkkokyselyssä selkeäksi voittajaksi – siitäkin huolimatta, että Halla-aholle annetut tuhannet äänet nollattiin eikä välillä Halla-ahoa ollut edes mahdollista äänestää.
Ilta-Sanomat julkaisi eilen verkkosivullaan jutun, joka perustui yhdeksälle puoluejohtajalle esitettyyn kysymykseen siitä, mitä liikenteen päästöjen vähentämiseksi tulisi tehdä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti vastauksena, että talouden globalisaatiota ja tavaroiden vapaata liikkumista olisi ryhdyttävä purkamaan määräämällä tuontituotteille yleinen ilmastovero sekä lisäksi ylimääräinen sakkovero pahimpien saastuttajien tuontituotteille.
Jutun lopussa oli lukijoille suunnattu Ota kantaa -kysely, jossa lukijoilta kysyttiin kenen puoluejohtajan ajatukset ovat järkevimpiä. Halla-aho nousi heti kyselyssä ylivoimaiseen johtoon, kunnes jotain yllättävää tapahtui.
Yli 9 000 lukijaääntä “katosi”
Siinä vaiheessa, kun kyselyssä oli annettu 9 135 lukijaääntä, kyselystä kävi ilmi, että Halla-ahon näkemyksiä piti järkevimpänä lähes 80 prosenttia vastanneista. Kukaan toinen puoluepomo ei ollut lähelläkään, kakkossijalla oli valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) mitättömällä seitsemän prosentin ääniosuudella.
Sitten kysely katosi verkosta.
Kysely palautettiin hetken kuluttua, mutta tällä kertaa mahdollisuus äänestää Halla-ahoa oli jätetty pois. Uudessa tilanteessa, jossa ääniä oli annettu 1 994, ykköseksi olikin noussut Orpo 32 prosentin osuudella, eikä Halla-aho siis edes ollut mukana.
Kun uusia lukijaääniä oli kyselyssä annettu reilut 2 000 kappaletta, Halla-ahonkin nimi palasi kyselyyn, mutta Ilta-Sanomat jätti mainitsematta, että aiemmin Halla-aholle annetut tuhannet lukijaäänet oli nollattu samalla.
”Luuleeko IS ihmisten olevan ääliöitä?”
Ilta-Sanomien sivulle ilmestyi eilen koottuja selityksiä. Ilta-Sanomat oli myös aiemmin kirjoittanut Halla-ahon nimen virheellisesti.
Juttua muokattu klo 16.26. Alkuperäisessä jutussa oli Ota kantaa -kysely, joka jäi pois jutusta teknisen virheen vuoksi. Kysely on lisätty uudelleen juttuun. Lisäksi korjattu Halla-ahon nimen kirjoitusasu.
Myös Halla-aho itse ihmetteli verkkokyselysekoilua.
– Olen yhä hämmentyneempi. Nyt äänestys on palautettu. Päivitystietojen mukaan nimeni kirjoitusasu on korjattu. Sitä ei mainita, että korjauksen yhteydessä aiemmin saamani äänet poistettiin. Tässä väkisinkin ihmettelee, että luuleeko Ilta-Sanomat ihmisten olevan aivan ääliöitä, vai onko tässä tarkoituskin pelata sikaa ja näyttää lukijoille, että “yes we CAN”, perussuomalaisten johtaja kirjoitti Facebookissa.
Halla-aho ykkönen sekoilusta huolimatta
Tällä hetkellä kysely näyttäisi jälleen toimivan jutun yhteydessä. Keskiviikkona iltapäivällä lukijaääniä oli annettu lähes 43 000 kappaletta. Kyselyn perusteella Halla-ahon näkemyksiä ilmastopolitiikasta pitää järkevimpänä yli puolet vastaajista, eli 53 prosenttia.
Halla-aho on siis noussut kyselyn selkeäksi voittajaksi siitäkin huolimatta, että Halla-aholle annetut useat tuhannet äänet nollattiin eikä välillä Halla-ahoa ollut edes mahdollista äänestää.
Sosiaalisessa mediassa monet ovat ihmetelleet Ilta-Sanomien menettelyä. Suomen Uutiset ei pyynnöstään huolimatta saanut Ilta-Sanomilta vastauksia verkkokyselysekoiluun liittyen.
Päätoimittaja selitteli Twitterissä
Päätoimittaja Ulla Appelsin tosin esitti Twitterissä, että kysely jouduttiin poistamaan järjestelmään tulleen ongelman takia ja sitten avaamaan uudelleen.
– Sen kummemmasta ei ole kyse, Appelsin kirjoitti. Halla-aho ihmetteli vastauksessaan, minkä vuoksi samassa yhteydessä hänen lähes 80 prosentin ääniosuutensa poistettiin.
Lopputuloksen kannalta sekoilulla ei lopulta ollut merkitystä – kaikista puoluejohtajista juuri Halla-ahon ajatuksia pitää järkevimpänä reilusti yli 50 prosenttia kyselyyn vastaajista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho tylytti pääministeriä oman kotinsa lupaamisesta turvapaikanhakijoiden käyttöön: ”Sipilä on keskeisesti vastuussa turvapaikkakriisin pahentamisesta”

Halla-aho ihmetteli, miksi muilta puoluejohtajilta kyseltiin hallitusyhteistyön mahdollisuuksista: ”Osoittaa pelkoa perussuomalaisten seuraavaa vaalitulosta kohtaan”
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.