Artikkeli kuva

Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen on päättänyt sulkea Hanasaaren hiilivoimalaitoksen viimeistään huhtikuussa 2023.

Ilmastotavoitteet saavat väistyä – useat Euroopan maat käynnistelevät uudelleen hiilivoimaloita

22.06.2022 |11:56

Venäjän kaasusta riippuvaisia maita uhkaa energiapula. Tilanne on johtanut siihen, että useat maat aikovat käynnistää uudelleen kivihiilivoimaloitaan niiden ilmastopäästöistä huolimatta. Alkaa näyttää siltä, että EU:n kunnianhimoiset hiilineutraaliustavoitteet eivät ole saavutettavissa.

Saksan ilmastoministeri Robert Habeck ilmoitti äskettäin, että Venäjän kaasutoimitusten pienentyessä liittohallitus on päättänyt turvautua kivihiilen käyttöön sähkön tuotannossa kaasun säästämiseksi. Ministerin mukaan kaasua halutaan varastoida talven varalle, koska muuten edessä ovat vaikeat ajat. Myös Itävalta aikoo käynnistää uudelleen hiilivoimaloita, kertoo Taloussanomat.

Vaikka hiilivoimaloiden ilmastopäästöt ovat valtavat, Saksassa ei haluta turvautua ydinvoimaan. Kolme ydinvoimalaa on yhä käytössä, mutta niiden polttoainesauvojen arvellaan kestävän vain vuoden loppuun asti. Uusia polttoainesauvoja ei ole tilauksessa, vaikka niitä olisi saatavilla muualtakin kuin Venäjältä.

Ydinvoimaloiden alasajon kustannukset miljardeja

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Britta Haßelmann ei halua edes keskustella ydinvoimasta, kertoo Welt-lehti. Vihreät kuuluvat Olaf Scholzin hallituskoalitioon.

Haßelmann huomauttaa, että ydinvoimaloiden suunnitelmallinen alasajoprosessi on jo aiheuttanut veronmaksajille miljardien eurojen kustannukset.

– Meillä ei ole varaa toistaa sellaista manööveriä, Haßelmann sanoo.

Alankomaat seuraavat Saksan esimerkkiä

Alankomaat olivat aiemmin päättäneet rajoittaa hiilivoimaloidensa sähköntuotannon kolmannekseen maksimikapasiteetista. Nyt tästä rajoituksesta on päätetty luopua.

Syy on sama kuin Saksalla: kaasupulan pelko. Kaasun tuonti Venäjältä Alankomaihin on loppunut kokonaan.

Ilmasto- ja energiaministeri Rob Jetten kuitenkin korostaa, että maassa ei ole tällä hetkellä akuuttia kaasupulaa. Maalla on myös oma kaasukenttä Groningenin kaupungin lähellä, mutta kenttä halutaan sulkea viimeistään vuoteen 2030 mennessä, koska kaasunporaus on aiheuttanut alueella maanjäristyksiä.

Purra: Suomen hiilineutraaliustavoite on järjetön

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi kivihiilen käytön lisääntymistä Twitterissä sanoen, että EU ei tule pääsemään hiilineutraalisuustavoitteeseensa todennäköisesti edes 2050. Tämä johtuu erityisesti siitä, että Saksa ja muut Keski-Euroopan maat lisäävät kivihiilen käyttöä.

– Suomen tavoite 2035 on yksinkertaisesti järjetön, ja siitä on välttämätöntä luopua, Purra kirjoittaa.

– Järkeä ja malttia, ei poseerausta!

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää