Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia – Koponen: “On päättäjien velvollisuus varmistaa, että heitä riittää myös tulevaisuudessa”

22.11.2021 |15:39

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista omaishoitajien teemaviikkoa. Kansanedustaja Ari Koponen haluaa osaltaan kiittää jokaista omaishoitajaa heidän tekemästään arvokkaasta hoivatyöstä, joka valitettavan usein jää näkymättömäksi.

– Sanotaan se heti suoraan. Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia, ja tämän pitäisi herättää päättäjät! kansanedustaja Ari Koponen lataa terveisensä Suomen hallitukselle.

Omaishoitajat ovat henkilöitä, jotka auttavat perheenjäsentä tai muuta läheistä, joka ei sairauden, vamman tai muun syyn takia selviydy arjestaan omatoimisesti. Ennen kaikkea omaishoito on inhimillinen teko lähiomaiselle, mutta se myös säästää valtavasti yhteiskunnan resursseja, kun hoidettava ei tarvitse niin paljon julkisia palveluita.

– Eri arvioiden mukaan omaishoito vähentää kuntien menoja vuosittain yli 2 miljardia euroa. Erityisesti omaishoitajat tulevat olemaan tärkeä tukijalka uusilla hyvinvointialueilla, kertoo Koponen.

Konkreettisia tekoja tilanteen parantamiseksi tarvitaan

Koponen on eduskunnassa toimiessaan jättänyt hallitukselle kirjallisia kysymyksiä koskien omaishoitajien työn asemaa sekä heidän jaksamisensa vahvistamista. Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa puolue tulee myös jälleen ehdottamaan 20 miljoonan euron kevennystä omaishoidon tuen verotukseen pitkän tähtäimen tavoitteena säätää tuki kokonaan verovapaaksi.

– On ehdottoman tärkeää kuunnella omaishoitajien ääntä sekä tutustua vanhus- ja vammaishuollon sekä omaishoidon haasteisiin. Suomi tarvitsee hyvinvoivia omaishoitajia, ja on päättäjien velvollisuus varmistaa, että heitä riittää myös tulevaisuudessa, päättää Koponen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää