LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hyvinvointiala HALI: Hallituksen esitys helpottaa erikoissairaanhoidon jonojen purkua
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen koskien terveydenhuollon päivystyksen ja leikkaustoimintaa koskevan lainsäädännön muuttamista. Jatkossa hyvinvointialueet voivat hankkia esimerkiksi lonkan ja polven tekonivelleikkauksia yksityisiltä palveluntuottajilta vaikkapa palvelusetelin avulla, kun hoitotakuu on vaarassa ylittyä.
Osana esitystä helpotetaan päivä- ja lyhytjälkihoitoisen kirurgian sekä anestesiaa edellyttävien kevyiden toimenpiteiden hankkimista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hyvinvointiala HALI ry katsoo esityksessä ehdotetun säädännön helpottavan kansalaisten hoitoon pääsyä erikoissairaanhoitoon.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan yli 27 000 ihmistä oli ollut erikoissairaanhoidon jonossa yli hoitotakuun salliman ajan eli kuusi kuukautta, kun raportti julkaistiin 30.4.2024. Suurimmat jonot olivat kaihikirurgiaan sekä polven ja lonkan tekonivelkirurgiaan.
Jonottamisella taloudellinen ja inhimillinen hinta
– Erikoissairaanhoidon jonossa vaivat eivät parane, vaan saattavat päinvastoin pahentua. Jonottamisella on sekä taloudellinen että inhimillinen hinta. Ihmisten jonotuttaminen kovissa kivuissa voi lisätä esimerkiksi päivystysten ja perusterveydenhuollon kustannuksia sekä vaikeuttaa työikäisillä työhön paluuta, HALIn toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma sanoo.
Esitykseen on tehty lausuntokierroksen jälkeen merkittäviä muutoksia.
– Esityksessä tuodaan nyt selkeästi esiin, että hyvinvointialueet voivat jatkossa hankkia lonkan ja polven tekonivelleikkauksia yksityisiltä palveluntuottajilta vaikkapa palvelusetelin avulla, kun hoitotakuu on vaarassa ylittyä. Tämä on myönteinen muutos verrattuna lausunnolla olleeseen versioon, jossa tällaista mahdollisuutta ei ollut, HALIn terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hanna-Maija Kause Sanna Aunesluoma terveydenhuollon kustannukset tekonivelleikkaukset perusterveydenhuolto palveluseteli hallituksen esitykset yksityiset palveluntuottajat erikoissairaanhoito hyvinvointialueet hoitojonot hoitotakuu päivystys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kansanedustaja Rami Lehtisellä korjaava ratkaisu lääkäripulaan: “Lisätään merkittävästi lääkärien koulutusmäärää ja tehdään korjaava malli lääkärikoulutukseen”
Koronapandemia jätti Suomeen mittavan hoitovelan, jonka purkaminen on hallituksen keskeinen tehtävä – ”Monet haasteista eivät ole ratkaistavissa rahalla”
Purra: Hoitovelan purkamiseen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että kaikki soten toimijat otetaan mukaan
Yksityissektoria tarvitaan purkamaan Siltasairaalan hoitovelkaa – Juvonen: “Julkisen terveydenhuollon tilanne on järkyttävän surullinen Suomessa”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää