

PS ARKISTO
Huru: Hälytystehtävissä työskentelevät poliisit rokotettava pikaisesti
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen hälytystehtävissä työskentelevien poliisien koronarokotustilanteesta. Huru vaatii hallitusta varmistamaan hälytystehtävissä toimivien poliisien työturvallisuuden ja riittävät resurssit rokottamalla heidät pikaisesti koronavirusta vastaan.
– Poliisi on turvallisuuden yleisviranomaisena paljon vartijana tavoitteessa pitää Suomi maailman turvallisimpana maana. Jos etulinjassa työskenteleviä poliiseja ei rokoteta kuten esimerkiksi ensihoidossa työskenteleviä ensihoitajia ja palomiehiä, uhkaa se poliisin tehtävää yhteiskunnassa merkittävästi, sanoo kansanedustaja Petri Huru.
Poliisi ei aina voi välttyä lähikontakteilta
Poliisille kuuluu yleisviranomaisen tehtävien lisäksi koronan aikana myös liikkumisrajoitusten ja karanteenimääräysten noudattamisen valvonta sekä henkilöiden pakkotestiin vieminen, kuten Turussa ulkomaalaisten opiskelijoiden tapauksessa. Poliisi kohtaa työssään monissa eri tilanteissa mahdollisia viruksen kantajia, eikä aina voi välttyä lähikontakteilta.
– Esimerkiksi tehtävä, jossa poliisi turvautui voimakeinoihin tilanteen rauhoittamiseksi. Tilanteessa poliisien käyttämät maskit irtosivat ja ilmeni, että putkaan viedyllä henkilöllä oli koronatartunta. Tämän seurauksena poliisipartio, kaikki vartijat ja muut pidätetyn kanssa tekemisissä olleet henkilöt asetettiin karanteeniin ja poliisivankila suljettiin, Huru kertoo.
Poliisien karanteenit rajoittavat resursseja
Poliisien työskentelystä koronatartunnan saaneen kanssa aiheutuu mahdollisen tartunnan lisäksi karanteenitapauksia, millä on suora vaikutus siihen, paljonko poliiseja on mahdollista saada töihin.
– Poliisi tekee tärkeätä työtä yhteiskunnan toimintojen turvaamiseksi ja pystyssä pitämiseksi. Työtä tehdään usein etulinjassa, eikä lähikontakteja ole aina mahdollista välttää. Riittävien resurssien turvaamiseksi ja poliisille annettujen tehtävien suorittamiseksi tulee etulinjassa työskentelevät poliisit rokottaa koronavirusta vastaan pikaisesti.
Kirjallisessa kysymyksessään Huru tahtoo tietää, miten hallitus varmistaa hälytystehtävissä työskentelevien poliisien työturvallisuuden ja riittävät resurssit poliisien tehtävien hoitamiseksi, sekä aiotaanko etulinjassa työskentelevät poliisit rokottaa koronavirusta vastaan pikaisesti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokotejärjestys poliisi resurssit koronaepidemia koronavirus Petri Huru kirjallinen kysymys Työturvallisuus Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen ja Ronkainen vieraskielisten koronarokottamisesta: ”On härskiä esittää ohituskaistaa maahanmuuttajille”

Savio: Hallituksen on varmistettava koronavirusrokotusten edellyttämän logistiikan tehokkuus

Rantanen siviilikriisinhallinnan turvallisuudesta: ”Rokotteita annetaan ennemmin ulkomaille kuin suomalaisille”

Huru vaatii poikkeuslupamenettelyä peuranmetsästykseen: “Keinotekoisia valonlähteitä ja yöammuntaan tarkoitettuja tähtäyslaitteita saatava käyttää”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää