PS ARKISTO
Huru: Haaviston ja Ohisalon kommentit asettavat Suomen alttiiksi hybridihyökkäykselle
Ministerit Pekka Haavisto ja Maria Ohisalo ovat molemmat antaneet kommenteillaan käsityksen, ettei Suomi olisi valmis puolustamaan rajojaan, vaikka kyseessä olisi vastaava hyökkäys siirtolaisten avulla kuin mikä Puolassa on parhaillaan käynnissä. – Pidän kommentteja erittäin huolestuttavina Suomen turvallisuuden kannalta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru.
Ulkoministeri Pekka Haavisto on kommentoinut medialle, ettei Suomi sulkisi rajojaan Puolan tapaan ihmisvyöryn edessä. Myös sisäministeri Maria Ohisalon kommenteista syntyi käsitys, että Suomi vastaavassa tilanteessa jatkaisi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ja hakemusten käsittelyä normaalisti.
– Hybridivaikuttamisen tavoite on aiheuttaa hajaannusta ja poikkeamista tavanomaisista toimintatavoista. Keinoa käyttäville ei pidä antaa kuvaa, että vaikuttamiseen taivutaan. Siksi yhtenäisempi EU ja yhteisten ratkaisujen löytäminen on vastaus, ei eri suuntiin vetäminen, Ohisalo kirjoitti Twitteriin.
Tukea Puolalle ja omille rajoille
Frontex on auttanut Puolaa, Latviaa ja Liettuaa luovuttamalla näille teknistä rajavalvonta-apua, kuten droneja. Puola itse on lisännyt Valko-Venäjän vastaiselle rajalle jo 12 000 sotilasta, ottanut käyttöön alueellisen hätätilan, rakentanut teräslanka-aidan ja hyväksynyt muurin rakentamisen.
– Suomen ja Venäjän välinen raja on pitkä, eikä siihen pelkästään tekninen rajavalvonta auttaisi, mikäli maahan pyrittäisiin massoittain, kuten nyt Puolaan. Useista lähteistä on käynyt ilmi, että maahan pyrkivät käyttävät erilaisia työkaluja ja puita rikkoakseen raja-aidan. Maahan pyrkiminen on agressiivista ja osittain aseellista, Petri Huru toteaa.
EU:n vakaus ja turvallisuus pelissä
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kommentoi, että rajan suojeleminen on paitsi Puolan kansallisen edun mukaista, siinä on koko EU:n vakaus ja turvallisuus pelissä.
Huru jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen ministerille.
– Kysyin ministeriltä, millä konkreettisilla toimilla Suomi tulee parantamaan rajaturvallisuuttaan ja varautumaan erityisesti suurten siirtolaismäärien torjuntaan, etenkin tilanteissa, joissa maahan pyritään voimakeinoin. Lisäksi kysyin, miten Suomi osoittaa tukensa erityisesti Puolalle, joka suojelee tällä hetkellä omien rajojensa lisäksi koko EU-aluetta hybridihyökkäykseltä, Huru kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vakaus laittomat rajanylittäjät hybridihyökkäys Valko-Venäjä Petri Huru Maria Ohisalo Rajavalvonta Puola Pekka Haavisto Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purralta toimenpidelista siirtolaisvyöryn ehkäisemiseksi: Rajat tukittava laittomilta tulijoilta ja kotouttamiseen varatut rahat käytettävä ulkorajavartiointiin
Immonen: Siirtolaisia ei pidä päästää Valko-Venäjän rajan yli – “Rajat voidaan sulkea, ja ne tulee sulkea maahantunkeutumiskriisin iskiessä”
Ohisalo luetteli ministeriaitiosta ihmisoikeussopimuksia – Leena Meri napautti takaisin: ”Kansainväliset sopimukset eivät edellytä näitä löysennyksiä, joita te haluatte tehdä”
Vihreät vievät tolkun Suomen maahanmuuttopolitiikasta, hallituskumppanit vaikenevat – ”Demareilta ja keskustalta ei ainuttakaan vihreiden pyrkimyksiin liittyvää puheenvuoroa”
Hallituksen hyvesignaloinnista uusi jättilasku: Tuhannesta afganistanilaisesta maahanmuuttajasta Suomen veronmaksajille jopa puolen miljardin euron kustannukset
Vihreiden ministereiden sekavat ja ristiriitaiset puheet herättävät hämmennystä – Antikainen: Miksi vihreitä kiinnostavat kansallisen turvallisuuden sijasta vain turvapaikanhakijat?
EU-asiakirjan mukaan Suomi on laittomien siirtolaisten pääkohde – Purra: ”Lainsäädännöllisillä muutoksilla ja rajatoimilla on nyt todella kiire”
HS:n toimituspäällikkö: “Otetaan Puolaan pyrkijät vastaan – hintalappu EU:lle olisi vain 64 miljoonaa euroa”
Liettua varoittaa: EU-rajan ylittäneiden joukossa parikymmentä radikaaleihin terroristiryhmiin kytkeytyneitä
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Varisverkosto ohjeisti Helsinki ilman natseja -mielenosoittajia, että paikalle ei haluta valtioiden lippuja – vain Palestiinan liput olivat sallittuja
Suomen Uutiset seurasi mielenosoituksia itsenäisyyspäivänä Töölössä. Töölöntori oli eristetty jo ennen neljää iltapäivällä ja sen ympärillä oli useita poliisiautoja sekä Rajavartiolaitoksen autoja.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Syyria kaaoksessa, jihadistiryhmittymä kaataa Assadin hallintoa – Vilhelm Junnila analysoi monimutkaista tilannetta
Syyrian tilanne kehittyy nyt hyvin nopeasti. Hizbollahista sen enempää kuin muistakaan Iranin puolen militanttiryhmistä ei ole Syyrian hallinnolle apua. Israelin aloittamat toimet Libanonissa Hizbollahia vastaan itse asiassa edesauttivat ja johtivat tähän tilanteeseen, että vanhoillinen, johadistinen kapinallisryhmä pystyy vastahyökkäyksen toteuttamaan. Kansainväliseen politiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila analysoi Syyrian konfliktia.