Huivipakkoa vastustanut nainen vapautettiin Iranissa

30.01.2018 |21:20

Iranin viranomaiset ovat vapauttaneet joulukuun levottomuuksien yhteydessä pidättämänsä naisen. Vida Movahed vangittiin, koska hän otti Teheranin mielenosoituksessa huivin päästään ja laittoi sen kepinnokkaan vastalauseena maan huivipakolle. Protesti tiukkoja pukeutumissääntöjä vastaan on kasvanut ilmiöksi maan sosiaalisessa mediassa.


Iranin viranomaiset eivät ole sanallakaan kommentoineet Vida Movahedin vapauttamista, kerrotaan BBC:n verkkouutisissa. Uutinen perustuu asiakirjoihin, jotka ihmisoikeusjuristi Nasrin Sotoudeh on nähnyt ja joista hän kertoo Facebook-sivuillaan.

– Toivon, että naista vastaan ei nostettaisi syytettä siitä, että hän vain käytti perustavaa laatua olevaa ihmisoikeuttaan, Sotoudeh kirjoittaa.

Naisten nouseminen puolustamaan perusoikeuksiaan on kasvanut ilmiöksi Iranin sosiaalisessa mediassa. Monet iranilaiset, joukossa myös miehiä, ovat vaihtaneet sosiaalisen median profiilikuvansa Movahedin protestin innoittamina, kertoo puolestaan Iltalehti. Näin siitä huolimatta, että maan johto on päättäväisesti yrittänyt kahlita kansalaisten somen käyttöä.

Pikkuvauvan 31-vuotias äiti Vida Movahed on noussut myös “Valkoinen keskiviikko” -kampanjan keulakuvaksi. Iranin tiukkoja pukeutumissäännöksiä vastustavat naiset ovat kerran viikossa pukeutuneet valkoisiin ja näin tehneet mielipiteensä tiettäväksi maata johtavalle miesköörille.

Iranin johto on uskonnollinen ja maassa sovelletaan sharia-lakia. Kaikkien tulee noudattaa islamilaisia pukeutumissääntöjä. Näin on ollut vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
2.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
5.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
8.
Suomen uutiset logo

Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?

22.01.2025 |19:24
10.
Suomen uutiset logo

Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin

23.01.2025 |08:34

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää