PS ARKISTO
Huijaussoitot ovat laajalle levinnyt ongelma – Antikainen: Viranomaisten ja operaattorien ryhdyttävä yhteistyöhön huijausten estämiseksi
Suomalaisia jo pidemmän aikaa kiusannut huijaussoittojen suma ei ota laantuakseen. Kyseessä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä Kuluttajaliiton selvityksen mukaan matkapuhelinoperaattorit estävät kuukausittain satojatuhansia ulkomailta tulevia huijaussoittoja. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien verkkorikollisuutta ja sen torjuntaa.
Tämän hetken tyypillisin huijaussoitto on Microsoftin teknisen tuen nimissä esiintyvä soittaja, joka pyrkii saamaan uhrin asentamaan etähallintaohjelman tietokoneelleen. Tätä kautta saatetaan urkkia esimerkiksi pankkitunnuksia.
– Huijaussoitot eivät ole pelkästään ärsyttäviä, vaan niissä piilee myös todellinen vaara tietojenkalastelun muodossa. Vääriin käsiin päätyvät pankkitunnukset tai luottokorttinumerot voivat johtaa merkittäviin taloudellisiin vahinkoihin, eikä poliisilla useinkaan ole mahdollisuutta selvittää ulkomailta käsin tehtäviä verkkorikoksia. Rikollisten viemät rahat jäävät lähes poikkeuksetta sille tielleen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.
Huijaukset yhä kehittyneempiä
Huijaus- ja tietojenkalasteluviestejä satelee suomalaisille myös tekstiviestien ja sähköpostin muodossa. Postin ja PostNordin nimissä lähetetyt väärennetyt saapumisilmoitukset ovat levittäneet haittaohjelmia lukuisiin matkapuhelimiin ja lähettäneet käyttäjien tietämättä viestejä eteenpäin. Sähköpostitse kalastellaan etenkin pankkitunnuksia sekä yritetään kiristää käyttäjiä uhkaamalla paljastaa arkaluontoisia tietoja uhrin lähipiirille.
– Huijaukset ovat yhä kehittyneempiä ja yhä useampi lankeaa niihin viranomaisten varoituksista huolimatta. Aiemmin huijausviestin tunnisti jo pelkästään kömpelöstä kieliasusta, mutta nykyään sähköpostitse tullut viesti saattaa näyttää hyvinkin aidolta. Varomaton netinkäyttäjä voi huomaamattaan joutua tietojenkalastelun uhriksi ja seuraukset saattavat olla arvaamattomat.
– Verkkorikollisuus on mittava ongelma ja viranomaiset tarvitsevat ehdottomasti lisää keinoja pystyäkseen suojelemaan suomalaisia ulkomaiselta verkkorikollisuudelta. Myös operaattorien pitäisi kuitenkin tehdä oma osansa ja estää huijauksissa käytettyihin viesteihin tai puheluihin vastaaminen, Antikainen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tietojen kalastelu huijaussoitot verkkohuijaukset verkkorikollisuus huijaukset Kuluttajaliitto kirjallinen kysymys Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Antikainen: Hallituksen sähläys koronarajoituksissa tekee rajavartijoiden työstä tarpeettoman hankalaa
Antikainen: Sote-uudistuksen rahoitusmalli vaarantaa maakuntien sote-palvelut
Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: “Kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi?”
Antikainen: Kuka maata johtaa ja miksi pääministeri ei suostu kommentoimaan vaalien siirtoa?
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Facebook ilmoittaa perussuomalaisten Keski-Suomen piirin sivujen sulkemisen syyksi, että piiri tekeytyisi toiseksi organisaatioksi ja ei noudattaisi Facebookin yhteisönormeja
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää