Artikkeli kuva

KUVAKAAPPAUS/YLE

Huhtasaari: Velaksi eläminen on lopetettava – turvapaikkaturismista, EU-maksuista ja tuulivoimatuista voidaan leikata

28.03.2019 |19:09

Valtio ottaa tänä vuonna uutta velkaa 1,4 miljardia ja kansanedustaja Laura Huhtasaarelta kysyttiin Ylen aamussa, mistä perussuomalaiset leikkaisi tuon summan.

Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa perussuomalaisten kannatus oli nousussa, ollen 13,3 prosenttia. Varapuheenjohtaja Laura Huhtasaarelta kysyttiin, millaisena ongelmana hän kokee sen, ettei (Ylen toimittajan mielestä) mikään puolue haluaisi olla perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa.

“Vallan ei haluta vaihtuvan”

Huhtasaaren mielestä tämä on vain vaalipuhetta.

– Tämä on tyypillinen temppu ja ilmiö myös muualla Euroopassa: sanotaan, ettei haluta olla tietyn puolueen kanssa samassa hallituksessa. Se johtuu siitä, ettei vallan haluta vaihtuvan, joten on hyvä kikka ilmoittaa, ettei tee jonkin tietyn puolueen kanssa yhteistyötä.

– Kuitenkin esimerkiksi Itävallassa kansallismieliset ovat ottaneet vallan, säilyttäneet sen ja jopa kasvattaneet valtaansa. Tällä hetkellä kansallismieliset muuttavat Itävallan politiikkaa. Perussuomalaiset pyrkii samaan, Huhtasaari totesi.

Hallitukseen pääsy ei ole itseisarvo

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on todennut, ettei hallitukseen pääsy ole itseisarvo, vaan se että muut puolueet saadaan maahanmuuttokriittisemmiksi.

Huhtasaari huomautti Ylen toimittajalle, että esimerkiksi Tanskassa kansanpuolue sanelee oppositiosta paljon asioita hallitukselle.

– Me (perussuomalaiset) haluamme muuttaa maailmaa, mutta meidän ei tarvitse itse saada siitä kirkkainta kruunua. Me tarjoamme poliittisen vaihtoehdon, haluamme tehdä Suomesta turvallisemman, Huhtasaari sanoi.

Äänestäjien tahdon kuuluttava

Huhtasaari painotti perussuomalaisten haluavan hallitukseen, mutta ei millä tahansa ehdoilla.

– Meille on tärkeintä viedä eteenpäin niitä asioita, joiden vuoksi meitä on äänestetty. Jos me pystymme viemään niitä asioita eteenpäin hallituksessa, me menemme hallitukseen.

– Jos pystymme luomaan painetta oppositiossa muutosten tekemiselle, silloin teemme näin. Mutta me haluamme pitää vaalilupauksistamme kiinni, Huhtasaari sanoi.

Leikkauksia EU-maksuihin ja tuulivoimatukiin

Hallitusyhteistyö muiden puolueiden kanssa vaatii perussuomalaisten mielestä mm. sitä, että velaksi eläminen on lopetettava ja menoja leikattava, jotta hyvinvointiyhteiskunta kyetään turvaamaan.

Valtio ottaa tänä vuonna uutta velkaa 1,4 miljardia ja Huhtasaarelta kysyttiin, mistä perussuomalaiset leikkaisi tuon summan.

– Maahanmuutto on yksi leikkauskohde. Me emme halua ylläpitää turvapaikkaturismia, mikä on suomalaisille hyvin kallista. Perussuomalaisten leikkauslistalla ovat myöskin tuulivoimatuet, nehän eivät työllistä ketään, ja lisäksi EU-maksut.

Suomalaisten päätettävä omista rahoistaan

Huhtasaari linjasi, että perussuomalaiset ei hyväksy sitä, että EU on tulonsiirtounioni, jossa suomalaiset jäävät satoja miljoonia euroja miinukselle.

– Ja sitten ne kaikki rahat mitä saamme takaisin, niin EU sitten saa päättää mihin me saamme niitä rahoja käyttää. Me olemme sitä mieltä, että EU:n pitäisi olla itsenäisten valtioiden vapaakauppa-alue.

– Suomalaiset kyllä maksavat mielellään veroja, kunhan vain saamme itse päättää, mihin ne varat käytetään. Me emme halua käyttää verovaroja esimerkiksi Romanian korruption tukemiseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää