Artikkeli kuva

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on erityisen suosittu nuorten äänestäjien keskuudessa. / PS ARKISTO

HS-gallupin mukaan perussuomalaiset on ensi kertaa äänestävien ylivoimainen suosikkipuolue – ”Viestimme on mennyt perille”

15.02.2023 |16:15

Perussuomalaiset on Helsingin Sanomien teettämän gallupkyselyn perusteella ylivoimaisesti suosituin puolue ensimmäistä kertaa äänestävien keskuudessa. Tulos näyttäisi olevan jossain määrin ristiriidassa sen valtamediassa usein esitetyn näkemyksen kanssa, että nuoret kärsivät erityisesti ilmastoahdistuksesta ja vaativat translakeja.

Helsingin Sanomien ensimmäistä kertaa äänestäville suunnattuun kyselyyn vastanneista liki kolmekymmentä prosenttia kertoo kannattavansa perussuomalaisia.

Nuoret arvostavat suoraa puhetta

Kaukana perässä tulee kyselyssä toiseksi sijoittunut SDP, jota äänestäisi 13 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kolmanneksi kyselyssä sijoittui vihreät, jota äänestäisi 11 prosenttia vastaajista.

– Perussuomalaisten suosio viestii siitä, että erotumme vahvalla linjallamme muista ja että viestimme on mennyt perille. Kun puhutaan esimerkiksi maahanmuutosta, katujengiytymisestä, ilmastoteoista, pakkoruotsista, sukupuolen vaihtamisesta ilmoituksella tai vastaavista teemoista, on perussuomalaiset selkeä vastavoima muille puolueille. Nuoret myös osaavat arvostaa suorapuheisuutta yli poliittisen jargonin, mikä on niin ikään meidän eduksemme, kertoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Joakim Vigelius.

Maahanmuuton ongelmat näkyvät

Vigeliuksen mukaan nuoret ovat syystäkin kiinnostuneita siitä, mihin suuntaan Suomea viedään. Tälläkin hallituskaudella on nuorten maksettavaksi kasattu valtava määrä velkaa, korkokuluja ja kalliita ylikansallisia sijoituksia.

Myös maahanmuuttopolitiikan arkiset ongelmat, kuten rauhattomuus kouluissa ja turvattomuus kaduilla, ovat selkeimmin juuri nuorten nähtävissä.

– Kyllä nuorta kiinnostaa sekin, menevätkö hänen tienesteistään maksamansa veroeurot vaikeassa elämäntilanteessa olevan kaverin mielenterveyskuntoutukseen vai kipataanko eurot surutta Afrikan savanneille. Nämä ovat arvovalintoja, ja niissä nuoret ovat perussuomalaisten puolella, Vigelius toteaa.

Maalaisjärki ei ole katoava luonnonvara

Perussuomalaisten linjat kiinnostavat kaiken ikäisiä, myös nuoria. Tämä on nähtävissä niin tuoreissa gallupeissa kuin pidemmän aikavälin tutkimuksissakin.

Perussuomalaiset esimerkiksi oli kannatetuin puolue kaksissa viimeisissä eduskuntavaaleissa sekä 18–34-vuotiaiden että 35–54-vuotiaiden ikäryhmissä. Vain vanhuskannatuksessa perussuomalaiset jää jälkeen perinteisistä suurista puolueista.

– Perussuomalaisten suosio nuoremmissa äänestäjäikäryhmissä on ennen kaikkea etu, sillä se viestii linjallemme olevan kysyntää jatkossakin. Kannatuspotentiaali on siten pitkällä aikavälillä kaikkein vakaimmalla pohjalla. Perussuomalaisten suosio myös viestii siitä, että maalaisjärki ja isänmaallisuus eivät suinkaan ole katoavia luonnonvaroja, vaan ne jatkavat eloaan nuoremmissa polvissa, Vigelius pohtii tyytyväisenä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää