Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

HS: Carl Haglund poistaisi aikuisten hammashuollon

24.09.2013 |15:42

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund poistaisi aikuisten julkisen hammashuollon. Hän kertoi kannastaan Helsingin Sanomien haastattelussa.

Puolustusministerinä toimiva Haglund (r.) arvioi, että hallituksen pitää löytää ensi keväänä miljardi euroa lisää leikattavaa jo aiemmin esitettyjen leikkausten lisäksi. Hän ei tahtonut mainita tarkkoja esimerkkejä leikkausten kohteista, mutta mainitsi aikuisten hammashuollon yhtenä esimerkkinä, josta voisi leikata.

– Aikuisten hammashuolto on yksi hyvä esimerkki. Se on etuus, joka lisättiin korkeasuhdanteen aikana. Nyt olemme tilanteessa, jossa kaikkeen ei ole varaa, Haglund sanoo Helsingin Sanomille.

Hallitus on päättänyt tähän mennessä yli viiden miljardin euron leikkauksista ja veronkiristyksistä. Opposition puolelta on moitittu, ettei leikkausten taustalta löydy laskelmia niiden tuomista säästöistä.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
5.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
9.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää