Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Hoitajapulaa ei ratkaista hallituksen keinoilla – Purra: ”Meidän tulee korjata alan ongelmia eikä peitellä niitä EU:n ulkopuolisella maahanmuutolla”

08.12.2021 |10:48

Julkiset sote-palvelut kärsivät resurssivajeesta. Tämä näkyy henkilöstövajeena ja työssä olevien yhä suurempana kuormituksena. Samaan aikaan kymmeniä tuhansia koulutettuja hoitajia on omasta halustaan siirtynyt muihin töihin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että hoitoalan houkuttelevuutta voidaan parantaa vain puuttumalla itse alan perustavanlaatuisiin ongelmiin.

Riikka Purra sanoo, että etenkin vanhustenhoidosta saadaan jatkuvasti kuulla karmeita tilanteita suoranaisesta ikääntyneiden laillistetusta heitteillejätöstä.

– Tilanne on ollut olemassa jo pidempään, mutta korona on kärjistänyt sitä. Hoitoalalta poistuu koulutettuja hoitajia, ja vielä useampi haaveilee siitä.

– Syiksi kerrotaan työn kuormitus, työolot ja näihin nähden liian matala palkka. Suomessa on joidenkin arvioiden mukaan jopa 80 000 koulutettua hoitajaa, jotka eivät omasta halustaan tee enää hoitoalan töitä. Tämä on paitsi inhimillisesti ikävää ja kansantaloudellisesti järjetöntä, myös valtava ongelma muuten.

Lisäresurssit välttämättömiä

Julkiset sotepalvelut kärsivät resurssivajeesta. Tämä näkyy henkilöstövajeena ja työssä olevien yhä suurempana kuormituksena.

– Ensisijainen ja tärkein toimi hoitoalan ongelmien korjaamiseksi on lisätä resursseja. Parempaa johtamistakin tarvitaan, samoin sujuvampia prosesseja ja turhan poistamista, mutta ilman lisäresursseja tämä ei onnistu.

– Alalta poistuneita on kyettävä houkuttelemaan takaisin. He ovat koulutettuja osaajia, joiden ammattitaito menee hukkaan. Tämä on myös koulutuspoliittisesti ja kansantaloudellisesti hukkakäyntiä, Purra sanoo.

Hän painottaa, että ilman näihin perustavanlaatuisiin ongelmiin puuttumista hoitoalan ongelmat eivät ratkea.

– Mikäli maassamme ei kyetä tekemään merkittävää asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista, hoitoalan ongelmat jatkuvat ja kärjistyvät.

Työperäinen maahanmuutto ei korjaa ongelmia

Purra toteaa, että sotealan ongelmia ei voi korjata työperäisellä maahanmuutolla

– Meidän tulee korjata alan ongelmia eikä vain siirtää ja peitellä niitä esimerkiksi EU:n ulkopuolisella maahanmuutolla. Hoitoalan koulutusta ei myöskään saa käyttää maassa jo olevien maahanmuuttajien kotouttamiskanavana, mikäli he eivät ole muuten soveliaita tai halukkaita alalle. Ruotsissa näin on tehty, ja seurauksista maksetaan. Muun muassa vakavat kielitaidottomuuden seuraukset ovat uutisissa taajaan.

Purra korostaa, että lähihoitajakoulutuksen ja koko hoitoalan houkuttelevuutta parannetaan puuttumalla suoraan itse alan ongelmiin.

– Opiskelijoita kiinnostaa se, että heille on tarjolla hyvä työpaikka ja elämiseen riittävä palkka eikä se, millaisilla houkutustekijöillä tai mielikuvilla koulutusta heille tarjoillaan. Mitä enemmän hoitoala esitetään työnä, jota tekemään halutaan hinnalla millä hyvänsä haalia tekijöitä EU:n ulkopuolelta, sitä heikommin se houkuttelee suomalaisia ja maassa jo olevia ulkomaalaisia.

Lue perussuomalaisten aluevaaliohjelma täältä.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää