

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hoitajakoulutuksen kielitaitovaatimuksia halutaan laskea – Purra: Älkää tehkö samaa virhettä kuin Ruotsi
Yle kirjoittaa tänään maanantaina jälleen ”Suomen valtavasta hoitajapulasta”, josta ei selvitä ilman jatkuvaa ja massiivista EU:n ulkopuolisen maahanmuuton lisäämistä. Ylen mukaan Suomeen tarvitaan tällä vuosikymmenellä arviolta 30 000 uutta hoitajaa, koska hoitajia jää eläkkeelle ja vanhusten määrä kasvaa.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra on huolissaan siitä, että hoitajakoulutuksen kielivaatimuksia esitetään muutettavan löysemmiksi.
– Niin teki Ruotsikin. Terveydenhuollon ammattilaisten kielitaidottomuus on valtava ongelma etenkin vanhustenhoidossa. Ruotsalaiset on saatu pakenemaan hoitoalalta. Nykyään monet vanhukset eivät saa hoitoa omalla kielellään, Purra kertoo.
Liian alhaiset kielitaitovaatimukset
Purra on aiemmin tuonut esille Suomessa toimivien maahanmuuttajataustaisten lääkäreiden kielitaidon aiheuttamia ongelmia. Suomen Uutiset on kertonut väitöstutkimuksesta, jossa todettiin kielitaito-ongelmien syynä olevan liian matala kielitasovaatimus.
– Pahimmillaan kielitaidottomuus johtaa hoitovirheisiin. Valitettavasti vanhustenhoidossa ongelmat eivät useinkaan tule ilmi. On äärettömän surullista, että vanhukset, usein muistisairaat, joutuvat viimeisinä vuosina kärsimään vielä tällaisestakin asiasta, Purra sanoo.
”Elsa” ei voi mennä suihkuun
Ruotsalainen Bulletin-verkkolehti kertoo sunnuntaina pääkirjoituksessaan ”Elsasta”, joka ei uskalla mennä suihkuun, koska avustamassa on ainoastaan kielitaidottomia nuoria ulkomaalaismiehiä. Ruotsissa on viime kuukausina julkaistu useita vastaavasta ongelmasta kertovia reportaaseja.
Ruotsi on pyrkinyt ”kotouttamaan” maahanmuuttajia työntämällä heitä hoitoalalle. Tämän seurauksia Purran mukaan maksetaan nyt.
Jos ei osaa kieltä, ei osaa hoitaakaan
Onko Suomen aivan pakko tehdä kaikki samat virheet kuin Ruotsi on tehnyt, Purra kysyy.
– Kielitaitovaatimuksia pitää kautta linjan nostaa, ei missään nimessä laskea. Mikäli ihminen ei kykene opettelemaan säällistä suomen kieltä, vaikka asuu maassa, ei hänestä varmasti muutenkaan ole hoitoalalle työskentelemään.
Hoitotyön arvostus palautettava
Purra muistuttaa, että hoitoalan ongelmat eivät ratkea työperäisellä maahanmuutolla.
– Meidän on arvostettava vanhuksiamme ja tätä tärkeää työtä. Suomalaiset eivät ole lopettaneet olemasta kiinnostuneita hoitoalasta. He tekisivät sitä, mikäli alan vetovoima olisi ennallaan. Mikäli työ ei olisi palkkaan nähden niin vaativaa, mikäli palkalla voisi pääkaupunkiseudullakin elää, mikäli siihen ei suhtauduttaisi bulkkina, jota tekemään voidaan kärrätä ulkomailta se, joka sitä suostuu tekemään, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitajakoulutus työperäinen maaahanmuutto kielitaitovaatimus ongelmat hoitajat lääkärit hoitoala halpatyövoima Riikka Purra Ruotsi vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikaisen mielestä hoitajat ansaitsevat liittojen esittämän koronakorvauksen: “Myös kutsumustyössä voi palaa loppuun heikkojen työolojen vuoksi”

Halla-aho: “Aika monen hitsarin tai sairaanhoitajan koko vuoden aikana maksamat verot menevät yhden maahanmuuttajan elättämiseen”

Slunga-Poutsalo: Työvoimapulaa ei ratkaista ulkomaisella halpatyövoimalla – “Ei se filippiiniläinen kokki pärjää meillä palkallaan sen paremmin kuin suomalainenkaan”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Halpatyövoiman tuominen ulkomailta on todistetusti haitallista – hallitus antaisi jopa laittomasti maassa olevien jäädä työmarkkinoille

Hoitajien kielitaidottomuus herätti viimein yleisen mielipiteen Ruotsissa: ”Ikäihmisten on saatava heille kuuluvat palvelut omalla äidinkielellään”

Purra: Työperäinen maahanmuutto ei ole ratkaisu hoitoalan kriisiin

Juvonen: Suomi riistää ulkomaalaisia sairaanhoitajia

Juvonen: Lähihoitajat saataisiin palaamaan ammattiinsa palkkatasoa korottamalla

SDP ratkaisisi hoitajavajetta työperäisellä maahanmuutolla, PS puuttuisi hoitoalan ongelmiin ja keventäisi työn kuormittavuutta – Purra: ”Filippiiniläiset eivät auta”
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää