Entistä kongressiehdokasta Michael Cassidyä syytetään varsin epätavallisesta rikoksesta: demonihahmon pään irrottamisesta. Tapauksesta uutisoivat muun muassa AP, Fox, Forbes, Vice ja Newsweek sekä Iowan paikallismedia Des Moines Register.
Cassidyä syytetään Saatanallisen Temppelin järjestämän Baphomet-näyttelyn vandalisoinnista Iowan osavaltion pääkaupungissa. Häntä uhkaa vuoden vankeusrangaistus ja 2 560 dollarin sakot.
Iowan Saatanallinen Temppeli ilmoitti Facebookissa, että Baphomet-näyttely oli “tuhoutunut korjauskelvottomaksi”.
”Revin pään irti ja heitin sen roskikseen”, Cassidy kuvailee tekoaan Fox Newsille. Kristilliskonservatiivisista näkemyksistään tunnettu Cassidy kertoo demonihahmon ”osuneen hermoon”.
Vasemmisto-orientoituneen CNN-uutiskanavan haastattelema saatanallisen temppelin johtaja Lucien Greaves kutsui tekoa perlkurimaiseksi”.
Demoninen näyttely on herättänyt keskustelua ja kritiikkiä Iowan ja kansallisten poliitikkojen keskuudessa. Presidenttiehdokas Ron DeSantis on liittynyt poistamista vaativien joukkoon. Toisaalta republikaanien riveistä esitettiin myös näkemyksiä sen puolesta, että vaikka näyttely on loukkaava, se tulisi silti sallia ilmaisunvapauden nimissä.
Kuvernööri Kim Reynolds kutsui näyttelyä “vastenmieliseksi” ja kehotti iowalaisia rukoilemaan vastauksena.
Iowan saatanallinen temppeli puolestaan vaatii tiedotteessaan pitämään kiinni uskonnonvapaudesta ja kaikkien uskontokuntien mahdollisuudesta juhlia yhdessä vuodenvaihteessa.
Cassidyn oikeudenkäyntikuluihin tarkoitettu GiveSendGo-alustalla toteutettu joukkorahoituskampanja on kerännyt 80 000 dollaria. Presidenttiehdokas DeSantis on luvannut tukea Cassidyä.
Cassidy, joka pyrki republikaanina Mississippin edustajaksi vuonna 2022, on entinen laivaston lentäjä.
Baphomet kohuttaa myös Michiganissa
Michiganin demokraattipuolueen työntekijä Samantha Skorka puolestaan julkaisi Twitterissä/X:ssä kuvan, jossa hän suutelee demonihahmoa poskelle.
Kuvan saatetekstissä lukee: ”Saatanan nimessä, valtaan tämän paikan seksikkään ja saatanallisen Bafometin vuohialttariksi MEIDÄN pääkaupungissamme Michiganissa. Amen.”
Metelihän siitä syntyi. Erittäin suosittu Twitter/X-tili LibsOfTikTok tulkitsi kuvan tarkoittavan sitä, että Michiganin demokraatit tukevat saatanaa.
Kohu ryöpsähti, ja Skorka poisti päivityksensä. Hän kummasteli, eikö netissä voi enää vitsailla.
Tulevat presndeintinvaalit sähköistävät ilmapiiriä
Vaikka demoniepisodi tuntuu Suomesta katseltuna kummalliselta, osuu se Yhdysvalloissa niin sanotusti hermoon. Tulevat presidentinvaalit sähköistävät koko yhteiskunnan.
Ajan kuvaa osoittaa osaltaan esimerkiksi konservatiivisen Sound of Freedom -elokuvan suurmenestys, joka osuu kulttuurisotien pääjännitteeseen. Suomessakin nähty elokuva kuvaa pedofilirinkien toimintaa. New York Timesin mukaan elokuva on yhdeksi maailmanhistorian menestyneimmistä indie-elokuvista.