Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Historiallisen moni nuori kuolee rikoksen uhrina Ruotsissa – syynä jengien väkivalta

29.05.2024 |08:23

Murhat ja tapot ovat Pohjoismaissa vähentyneet vuodesta 1990 lähtien. Poikkeuksen tekee Ruotsi, jossa väkivaltaiset kuolemat lähtivät nousuun vuonna 2013. Syynä ovat jengien aseelliset yhteenotot ja kostojen kierre, kertoo tuore tutkimus.

Ruotsin rikostorjuntaneuvosto Brå:n tuoreen raportin mukaan tappava väkivalta on maassa historiallisen korkealla tasolla. Vuonna 2021 Ruotsissa kuoli väkivallan uhrina 42 ihmistä per miljoona asukasta ikäluokassa 15–29-vuotiaat.

Koko Euroopassa vastaava surullinen suhdeluku on 28 väkivaltaista kuolemaa miljoonaa asukasta kohti.

Vuosi 2020 oli kokonaisuudessaan mittaushistorian väkivaltaisin: tilastoiduissa 366 ammuskelussa kuoli 47 ja haavoittui 117 ihmistä. 80 prosenttia aseellisesta väkivallasta tapahtui rikollisten keskinäisissä välienselvittelyissä.

Nuoret ja lapset kuolevat luoteihin

Väkivallan uhrina menehtyneiden nuorten kuolinsyy on useimmiten ampuminen, kokonaista 40 prosenttia tapauksista. Aiemmin yleisin kuolinsyy oli puukotus, joka tosin edelleenkin on toiseksi yleisin tappavan väkivallan uhrin kuolinsyy.

Kuolemaan johtava väkivalta 15–29-vuotiaiden miesten keskuudessa lähti kasvuun vuonna 2013, joka on linjassa lisääntyneiden ampuma-asein käytyjen yhteenottojen kanssa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti alle 18-vuotiaiden poikien väkivaltaiset kuolemat ovat yleistyneet selvästi.

Rikoksista valtaosa selvittämättä

Ruotsissa henkirikosten selvittämisprosentti on perinteisesti ollut korkea. Näin on edelleenkin jengimiljöön ulkopuolella tapahtuvissa rikoksissa. Jengeihin vuonna 2018–2021 liittyvissä henkirikoksissa selvittämisprosentti 26, jos itse tekijä tai tekijät on saatu selville.

Jos tuomio on tullut avunannosta tai yllytyksestä, selvittämisprosentti on 30. Naisia on rikollisten joukossa suhteellisen vähän.

Jengimiljööseen liittyvien henkirikosten vaikean selvittämisen takana saattaa osaltaan olla vaikenemisen kulttuuri, joka sulkee eri kulttuureista tulevien suut, erityisesti ongelmalähiöissä. Kostoa pelätään, usein aiheellisesti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää