KUVAKAAPPAUS/TWITTER
Viikon 26/2018 luetuin
Hesarin harkintakyky petti taas: Vertasi Suomeen saapuvaa Donald Trumpia sikaan – Nyt-liitteen esimies: ”En jättäisi julkaisematta, tarkoitus oli saada ihmiset ajattelemaan”
Kansalaiset raivostuivat, kun Nyt-liite rinnasti Identtiset kaksoset -palstalla Trumpin kasvokuvan sian naamaan. ”Hehän ovat kuin kaksi marjaa”, otsikossa väitetään.
Helsingin Sanomien (HS) suojissa toimiva Nyt-liite julkaisi eilen perjantaina 29.6. alatyylisen kuvavertauksen, jossa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump rinnastetaan sikaan. Identtiset kaksoset –palstalla julkaistussa kuvavertailussa Trumpin kasvokuvan vieressä on sian naama. ”Hehän ovat kuin kaksi marjaa”, otsikossa lukee.
Julkaisua edeltävänä päivänä, torstaina 28.6. uutisoitiin, kuinka Trump saapuu lähiaikoina Suomeen tavatakseen Venäjän presidentin Vladimir Putinin huippukokouksessa 16. heinäkuuta Helsingissä. Tässä yhteydessä Trump tapaa Suomessa myös presidentti Sauli Niinistön. Suomen ja Yhdysvaltojen presidentit tuntevat toisensa jo ennalta, sillä Niinistö oli Trumpin vieraana Valkoisessa talossa viime elokuussa.
HS:n päätoimittaja huolissaan hyvästä mausta
Samana päivänä sikavertailun kanssa 29.6. HS osoitti tukea Pride-tapahtumalle. Lehden printtinumeron kansi oli koristeltu sateenkaaren väreillä. Kanteen oli painettu teksti ”tasa-arvon puolesta”.
– Suomi on tasa-arvon edelläkävijöitä maailmassa. HS puolustaa jatkuvasti yhdenvertaisuutta, koska se on avoimen yhteiskunnan tärkeimpiä tukipilareita, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi toteaa tiedotteessaan.
Maaliskuussa 2016 Niemi oli yksi allekirjoittajista, kun päätoimittajat julkistivat kannanottonsa vastuullisen median puolesta. Kyseisessä kannanotossa useat mediapäättäjät ilmaisivat huolensa siitä, kuinka mediassa hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on ylitetty.
Monien mielestä alatyylisen kuvavertauksen julkaiseminen ei kuitenkaan osoittanut hyvää makua, ei varsinkaan muutamaa viikkoa ennen Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajien huippukokousta Suomessa.
Jatkuvasti alatyylisiä Trump-juttuja
Helsingin Sanomien kylkiäisenä ilmestyvä, avoimen vihervasemmistolainen Nyt-liite on toki julkaissut aiemminkin kummallisia Trump-juttuja. Joulukuussa Nyt-liite väitti, kuinka Tähtien sota -elokuvasarjan uusin osa The Last Jedi olisi Trump-vastainen. Nyt-liitteestä myös löytyy usein palstatilaa monenlaiselle vasemmistotaiteilijoiden Trump-vastaiselle provokaatiolle.
Alatyylinen sikavertaus on kuitenkin suututtanut kansalaisia. Monien mielestä Nyt-liitteen harkintakyky on pettänyt. Kuvakaappaus Nyt-liitteen jutusta leviää verkossa eri kanavien kautta ja vertauksen yhteydessä julkaistu teksti on myös käännetty englannin kielelle.
Laajemmassa katsannossa Nyt-liitteen toiminta tosin on täysin emolehti HS:n linjan mukaista. HS:n toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti jo 2016 Twitterissä Yhdysvaltojen presidentinvaalin alla, kuinka Trump on Saarikosken mielestä pelle, joka saa muut ehdokkaat näyttämään täysijärkisiltä. Saarikoski arvioi tuolloin Trumpin kannatukseksi vaalissa nolla prosenttia.
Kolme viikkoa sitten HS pohti Lasten tiedekysymykset -palstalla vastausta siihen, onko Trump mahdollisesti psykopaatti.
Nähtäväksi jää, mitä kaikkea Helsingin Sanomat ja Nyt-liite vielä keksivät ennen kuin Trump saapuu Suomeen.
”Sopimatonta, mautonta ja pahantahtoista”
Kansalaiset osoittavat juuri nyt somessa paheksuntaa HS:n ja Nyt-liitteen menettelyä kohtaan. Moni on ilmoittanut peruvansa lehden tilauksen. Twitterissä keskustelu on käynyt kuumana jo pari päivää.
– Minusta minkään median tehtävä ei ole käydä henkilöön, vaan henkilön tekemisiin. Harmi, etten voi enää lopettaa HS:n tilausta, sillä olen tehnyt sen jo vuosia sitten, eräs kirjoittaja toteaa.
– Kysyn julkisesti Hesarin päätoimittajalta @KaiusNiemi ja muiltakin toimittajilta: Onko tämä mielestänne vastuullista, hyvää journalismia? Vai onko se äärimmäisen pahantahtoista agendajournalismia? perussuomalaisten ex-kansanedustaja ja entinen päätoimittaja Reijo Tossavainen kirjoittaa.
Monet odottavat HS:n vastaavalta päätoimittajalta myös anteeksipyyntöä.
– Nyt koettelee @hsfi todella rajoja. Odotan @KaiusNiemi nopeata ja nöyrää anteeksipyyntöä. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, on tämä sopimatonta ja mautonta.
Päätoimittaja Niemi: Hauskoja ja vähemmän hauskoja vitsejä
HS:n vastaava päätoimittaja Niemi ei ollut lauantai-iltapäivään mennessä kommentoinut sanallakaan Nyt-liitteen sikavertailua, vaikka häneltä on pyydetty vastauksia muun muassa Twitterissä. Lopulta Niemi suostui lausumaan asiasta Twitter-tilillään.
Niemen vastauksesta ei käy ilmi se, että hän pitäisi Nyt-liitteen julkaisemaa sikavertausta epäonnistuneena.
– Palstaa on tehty 23 vuoden ajan, yli tuhat kappaletta. On ollut hauskoja ja vähemmän hauskoja vitsejä. Jokainen lukija määritelköön näkemyksensä kustakin palstasta. @heikkivalkama on syystä huolissaan siitä, että vitsipalsta halutaan lukea lehden linjana.
Niemi viittaa Heikki Valkamaan, joka on entinen Image-lehden päätoimittaja ja nykyisin Ylen palveluksessa.
Päätoimittaja Niemen mielestä presidentti Trumpin vertaaminen sikaan ei siis ole HS:n linjan mukaista, vaikka se nimenomaan on sitä kun huomioidaan HS:n ja Nyt-liitteen toimituksellinen ja poliittinen linja laajemmin.
Identtiset kaksoset -palstalla julkkiksia ei yleensäkään vertailla possuihin vaan toisiin julkkiksiin, kuten kansanedustaja Mikko Alataloa muusikko Elton Johniin.
– Kaikella on rajansa eikä rajan ylittämistä voi perustella 23 vuodella tai tuhannella vitsillä, eräs kirjoittaja vastaa HS:n päätoimittajalle.
Nyt-liitteen pomo: Ei ole loukkaavaa
Suomen Uutiset pyrki tavoittamaan tätä juttua varten HS:n vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen sekä päätoimittaja Antero Mukan. Kumpaakaan päällikkötoimittajaa ei tavoitettu. Tavoitimme kuitenkin Nyt-liitteen esimiehen Tuomas Peltomäen, joka ei näe mitään ongelmaa siinä, että hänen johtamassaan julkaisussa verrataan Suomeen saapuvaa Trumpia sikaan.
Oliko kuvavertauksen julkaiseminen mielestänne asiallista ja hyvän lehtimiestavan mukaista?
– Kyseessä on palsta, jossa on vuosikymmeniä tehty rinnastuksia ihmisistä ja sitä kautta haettu huumoria. Se kuuluu siinä mielessä satiirin ja parodian piiriin, mikä on pitkän tradition mukaan osa julkista keskustelua.
Mikä tarkoitus vertailun julkaisemisella oli?
– No, julkaisu ei eronnut muista palstalla julkaistuista identtisistä kaksosista. Tarkoitus oli lähinnä hauskuuttaa ja saada ihmiset ajattelemaan ja kiinnostumaan politiikasta ja yhteiskunnasta.
Oliko kuvavertauksen julkaisemisen ajoitus sopiva tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on saapumassa vierailulle Suomeen ja hän on myös ilmoittanut tällä vierailulla haluavansa tavata Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön?
– No, ajoitus oli sattumanvarainen. Vertailun kuvavalinta tehtiin jo ennen kuin tiedettiin, että Trump ja Putin tapaavat Helsingissä.
Yritittekö estää vertailun julkaisemisen sen jälkeen, kun olitte saaneet tiedon Trumpin ja Putinin tapaamisesta Helsingissä?
– Ei yritetty estää julkaisua. Emme nähneet sitä loukkaavana. Kyseessä on selkeästi vitsi. Trump on ihmisenä ja maailmanluokan valtionpäämiehenä sen verran tärkeä ja valtaa omaava ihminen, että kaikenlainen häneen kohdistettu kritiikki on lähtökohtaisesti ihan ok.
Mitä sanoisitte niille, joiden mielestä toimintanne oli epäasiallista ja harkitsematonta?
– Ymmärrän sen, jos se närkästyttää ihmisiä. Siinä ei kuitenkaan haettu poliittista kannanottoa vaan se oli selkeästi vitsi.
Vertailu poikkeaa aika paljon aiemmista tekemistänne vertailuista. Yleensä julkkiksia on palstalla verrattu toisiin julkkiksiin, kuten Mikko Alataloa Elton Johniin.
– No, juttusarjalla on kahdenkymmenen vuoden historia. Siihen mahtuu kaikennäköistä. On me aiemminkin verrattu ihmisiä eläimiin ja myös ruokalajeihin. Siihen nähden julkaisu ei poikennut aiemmasta linjasta.
Menikö kaikki nyt mielestänne ok?
– Sinänsä olisi ehkä voinut harkita, oliko julkaisulle oikea ajankohta. Sellainen harkinta ehkä silti antaisi liikaa painoarvoa asialle, kun kyseessä on vain keskenkasvuinen vitsi.
Jättäisitkö vertailun julkaisematta, jos voisit nyt harkita asiaa uudestaan?
– En jättäisi julkaisematta, mutta arvioisin sitä onko julkaisuhetki oikea.
Oletko seurannut Twitterissä keskustelua aiheesta?
– Olen osittain seurannut keskustelua, mutta en ole jokaista twiittiä seurannut. Ymmärrän sen, että osa ihmisistä on närkästynyt. En silti ajattele, että se kuvastaa lukijoiden kokonaisuutta. Ajattelen, että valtaosa ymmärtää sen vitsiksi.
Paljonko Helsingin Sanomien tilauksia on vertailun julkaisemisen jälkeen peruttu?
– Tiedossani ei ole yhtään peruuttamista.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tuomas Peltomäki sika Vastuullinen media Vladimir Putin Donald Trump Helsingin Sanomat Kaius Niemi Sauli Niinistö
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Professori Vihavainen: Helsingin Sanomien loistoaikaa olivat kylmän sodan vuodet
Pääkirjoitus: HS ei ole enää uutisväline
HS:n ällösiirappinen maahanmuuttopuffi herättää hilpeyttä: ”Sokeri ei vain sulaudu maitoon vaan myös parantaa maidon makua”
Tynkkynen kommentoi Oulun raiskaustapausta videolla, moittii ankarasti kansalaisten huolia pilkkaavaa mediaa
HS myöntää jo itsekin oman asenteellisuutensa
Erikoinen tempaus HS:n esimieheltä – ilkkuu vanhusten kuolemalla
Halla-aho: Poliittisen vastapuolen demonisointi pitäisi lopettaa – ”Pitäisi tunnustaa se, että maailmassa on erilaisia mielipiteitä”
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.