Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Henkilöstöresursseja vahvistetaan – Rajavartiolaitoksen toimintakykyä vahvistetaan normaaliolojen häiriötilanteissa

15.02.2024 |16:27

Rajavartiolaitoksen hallinnosta annettua lakia ja rajavartiolakia muutetaan. Tavoitteena on henkilöstöresurssien joustava hyödyntäminen ja Rajavartiolaitoksen toimintakyvyn turvaaminen erilaisissa normaaliolojen häiriötilanteissa. Lakihanke liittyy myös Rajavartiolaitoksen tarpeeseen kehittää hybridiuhkien torjuntavalmiutta.

Esityksessä ehdotetaan, että eräät Rajavartiolaitoksen siviilivirat voitaisiin täyttää ilman julkista hakumenettelyä, jos tehtävän luonne sitä välttämättä edellyttää.

– Poikkeus koskisi sellaisia Rajavartiolaitoksen siviilivirkoja, joiden tehtävät muodostuvat rajaturvallisuuden ylläpitämisen tai sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävistä taikka niihin välittömästi liittyvistä teknisistä tukitehtävistä. Tavoitteena on muun muassa torjua viranhakuprosessin käyttämistä tiedustelussa, sisäministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Lisähenkilöstöä erityistilanteisiin

Raja- ja merivartiokoululla opiskelevia kadetteja voitaisiin tilapäisesti määrätä koulutuksen ulkopuolisiin tehtäviin Rajavartiolaitoksen toimialaan kuuluvien vakavien erityistilanteiden hoitamiseksi. Opintojensa viimeisiin vaiheisiin edenneitä kadetteja voitaisiin vastaavissa poikkeuksellisissa tilanteissa nimittää määräaikaisesti nuoremman upseerin sotilasvirkaan.

Tällaisia vakavia erityistilanteita voisivat olla esimerkiksi laajamittainen maahantulo, hybridivaikuttaminen tai laajalle levinnyt tartuntatautiepidemia, joiden hoitamiseksi Rajavartiolaitos tarvitsisi lisähenkilöstöä.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää