MATTI MATIKAINEN
Helsingin valtuustoon perussuomalaisille 2 lisäpaikkaa – Halla-ahosta tulossa yksi eniten ääniä keränneistä ehdokkaista koko maassa
Kun kuntavaalien äänistä oli laskettu 81 prosenttia, perussuomalaiset oli kasvattanut kannatustaan eniten kaikista puolueista edellisiin kuntavaaleihin nähden. Kuten perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho jo alkuillasta ennakoi, tulos nousee illan mittaan.
Ennakkoäänistä perussuomalaiset nappasi 13,5 prosentin kokonaiskannatuksen – ja runsaat kaksi tuntia myöhemmin valtakunnallinen kokonaiskannatus oli noussut jo 14,5 prosenttiin.
Helsingin valtuustoon perussuomalaiset on saamassa kaksi lisäpaikkaa, eli valtuutettuja olisi tulossa kahdeksan. Helsingin valtuustoon yli 9 000 äänellä valittu Halla-aho on samalla yksi eniten ääniä keränneistä ehdokkaista koko maassa. Hän saattaa myös nousta Helsingin ääniharavaksi.
Perussuomalaisille uutta kannatusta kaikista suunnista
Halla-aho sanoi Ylellä, että perussuomalaisille on tullut kannatusta kaikista ilmansuunnista. Halla-aho luonnehtii perussuomalaisten äänitulosta hyväksi.
– Tulos on mielestäni varsin hyvä, verrattiin sitä mihin tahansa, Halla-aho totesi rauhalliseen tyyliinsä.
Perussuomalaisten vaalivoitto tulee näkymään kuntien valtuustoissa monella tavalla.
– Perussuomalaisten arvot ja linjaukset kuuluvat entistä selvemmin kaikessa keskustelussa ja päätöksenteossa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaisille ennakkoäänissä 13,5 prosentin kannatus – Halla-aho: ”Uskon, että tulos nousee illan mittaan”
Perussuomalaiset enemmän kuin tuplaamassa valtuustopaikat Järvenpäässä – Remontti-Reiska matkalla äänikuninkaaksi
Perussuomalaisille iso vaalivoitto, Halla-aholta kiitokset kenttäväelle vaalityöstä: ”En ole koskaan kokenut tällaista yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista”
Perussuomalaisista kuntavaalien suurin voittaja: Valtuustopaikkojen määrä miltei kaksinkertaistui – Halla-aho: Kunnissa tapahtui massiivinen muutos
Perussuomalaiset tekivät historiansa parhaan kuntavaalituloksen – demarit, keskusta ja vihreät menettävät yhteensä satoja valtuustopaikkoja
Hamina on nyt perussuomalainen kaupunki ja vaihtoehto metropolien menoon kyllästyneille
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.