

Aktivisti Renaz Ebrahim sätti avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojaa tämän sanavalintojen takia. / Yle
Helsingin Sanomat johdattelee lukijoitaan uskomaan, ettei woke-ilmiötä ole olemassa
HS-analyysissä Pekka Torvinen väittää, että yliopistojen kulttuurisotaa liioitellaan, ja että tosiasiassa yliopistojen itsesensuuri sekä opiskelijoiden yliherkkyys olisivat oikeiston luomia tahallisia mielikuvia. Teksti sivuuttaa täysin kulttuurisodasta viime vuosina käydyn länsimaisen keskustelun ja jopa suomalaiset, tuoreessa muistissa olevat esimerkit woke-ylilyönneistä. Torvisen teeseistä innostuivat lähinnä vasemmistolainen, wokeen taipuvainen yleisö itse. Muistin virkistykseksi Suomen uutiset nosti esille kasapäin aihetta koskevia uutisia Suomesta ja ulkomailta. Ne osoittavat, että kulttuurisota ja woke ovat todellisia maailmanlaajuisia ilmiöitä.
Kun Helsingin sanomien artikkelissa lukee “analyysi”, on teksti yleensä lähempänä mielipidekirjoitusta kuin journalismia.
Tuoreessa HS-analyysissä Helsingin sanomien toimittaja Pekka Torvinen väittää, että kulttuurisota löytyy jostain muualta kuin yliopistojen poliittisesta korrektiudessa, kirjojen sensuroimisesta ja sisältövaroituksista. Tekstissään Torvinen pyrkii lähes kiistämään koko paljon puhutun vasemmistolaisen kulttuurisodan olemassaolon. Todistusaineistoksi hänelle riittää se, ettei kaunokirjallisuuden klassikoiden sensuroiminen ole vielä valtavirtaa brittiyliopistoissa. Tämän havainnon pohjalta Torvinen yrittää vielä syyttää oikeistoa yleisemmin kulttuurisodan lietsomisesta ja huomionhakuisuudesta.
Torvisen tekstin sytykkeenä oli Isossa-Britanniassa äskettäin käyty keskustelu yliopistojen kurssimateriaaleja koskevasta sensuurista. Alun perin The Times -lehdessä kartoitettiin, miten yliopistojen kurssien lukulistoilta oli poistettu yksittäisiä länsimaisen kirjallisuuden klassikoita opiskelijoiden toiveesta. Lehden lähettämät 300 tietopyyntöä 140 yliopistolle johtivat odotettua pienempään paljastukseen.
Vain kaksi kirjaa oli poistettu kurssien lukulistoilta, eikä taustalta löytynyt selvää ja systemaattista poliittista liikehdintää. Torvisen mielestä tämä riittää osoittamaan, että koko keskustelu kulttuurisodasta ja wokesta on liioiteltua ja lähinnä oikeiston tarkoitushakuisesti masinoimaa kohubisnestä:
“Pöyristymistä riitti myös britti-Twitterissä. Kamalaa! Missä sananvapaus!? Yliopistot on valloittanut woke-kulkutauti ja vasemmistolainen ryhmäajattelu! Tehkää jotain!”
“Klikkaa, lue ja pöyristy, jotta polarisaatiomoottori pysyy käynnissä. Mitä väliä sillä, että Yhdysvalloissa nimenomaan oikeistolaiset keksivät itselleen vihollisen ja antoivat sille nimeksi poliittinen korrektius. Sieltä sama olkiukko levisi ympäri läntistä maailmaa.”
Torvinen ei ole väärässä aistiessaan The Timesin kirjoituksesta sensaatiohakuisuutta. Hän on oikeassa siinä, että kulttuurisodasta ja wokesta kertovat uutiset provosoivat, polarisoivat ja ovat medioille takuuvarma keino ansaita klikkejä. Tavallaan hän siis ymmärtää itsekin, että wokeen liittyy maallikon silmin niin älyttömiä ilmiöitä, että ne herättävät luonnollisestikin huomiota.
Woke – oikeiston mielikuvitusharhaa vai uskomatonta todellisuutta?
Analyysille epätyypilliseen tapaan Torvisen kirjoitus kuitenkin sivuuttaa täysin sen ilmiselvän faktan, että lukemattomat sensuuri- ja woke-kohut ovat lähtöisin vasemmistolaisen arvomaailman sisäistäneiltä toimijoilta itseltään. Kirjoituksessa yritetään uskotella, että yliopistojen ja niiden opiskelijoiden yliherkkyys, itsesensuuri ja poliittinen korrektius olisivat tarkoitushakuista ylitulkintaa vailla katetta:
“Väitteet korkeakouluopiskelijoiden yliherkkyydestä, yliopistojen itsesensuurista ja poliittisesta korrektiudesta ovat hyvää otsikkomateriaalia. Näitä on näkynyt Suomessakin.”
Jo vuosia sitten eri puolilla Yhdysvaltoja yliopistot järjestivät kriisiapua Donald Trumpin vaalivoitosta ja virkaanastujaisista järkyttyneille opiskelijoille. Viime vuonna yliopisto-opiskelijoille jouduttiin järjestämään apua puolestaan Rittenhouse-oikeudenkäynnin päätöksestä aiheutuneista traumoista.
Torvisen tekstin mukaan oikeiston keksimät olkiukot leviävät läntistä maailmaa Suomeen asti. Faktoja vasten kyse on enemmänkin toimittajan toiveajattelusta tai jopa suorastaan todellisuuspakoisuudesta. Tähän mennessä suomalaiset yliopistomaailman woke-kohut ovat olleet todellisia ja vasemmiston itsensä aiheuttamia.
Syksyllä 2021 joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita leikki Afrikan tähden hengessä, ja yksi ulkomaalainen vaihto-opiskelija syytti netin kautta lautapeliä kolonialismista, orjakaupasta ja rasismista. Tästä sai alkunsa historiallisen suhteeton kohu. Pian Helsingin yliopisto osallistui keskusteluun rähmäilemällä syytösten edessä.
Helsingin yliopisto heitti bensaa liekkeihin itseruoskinnalla. Se syytti opiskelijoita rasismista ja julisti, että Afrikan tähti olisi rasistinen peli. Yliopisto järjesti myös keskustelu- ja kriisiapua kohun myötä järkyttyneille sekä lupasi “antirasistista koulutusta” henkilöstölleen. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Samuli Siltanen keskusteli julkisuudessa myös yliopiston johdon “valkoisuudesta”. Arvostetun tieteellisen instituution toiminta löi suuren yleisön ällikällä ja herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Yliopiston twitter-tili joutui jopa selventämään ihmisille, ettei heidän tilinsä ole parodiaa.
Samoihin aikoihin Renaz Ebrahim aiheutti kohun uhriutuessaan ja pöyristyessään Esko Valtaojalle n-sanaa koskevasta asiallisesta keskustelusta Ylen Marja Sannikan ohjelmassa.
Torvisen HS-analyysi unohtaa täysin edellä mainitut, suomalaisten tuoreessa muistissa olevat tapaukset ja yrittää sysätä ne pelkäksi oikeiston mielikuvituksen tuotteeksi. Tekstissä ehdotetaan, että todellinen sensuuri olisi sitä, kun yhdysvaltalaiset konservatiivit haluavat karsia kouluista ala-asteikäisille lapsille suunnattua sateenkaariteemoja käsittelevää seksuaalikirjallisuutta.
Kokonaiskuva hukassa
Ennen kaikkea Torvisen kirjoitus sivuuttaa woke-kulttuurin ja poliittisen liikehdinnän laajuuden. Faktapohjaisia esimerkkejä woke-ylilyönneistä riittää loputtomiin. Vuonna 2020 väkivaltaiset BLM-mellakat ja patsasvandalismi saivat suorastaan kulttuurivallankumouksellisia piirteitä. Toiset ovat löytäneet vasemmiston väkivaltaisesta massahysteriasta, kirjarovioista ja rotuerottelusta samoja piirteitä kuin 30-luvun Saksasta.
Woke-ideologia on juurtunut yhteiskunnan instituutioihin kuten yliopistoihin ja suuriin korporaatioihin. Yliopistojen ideologiset vinoumat ja yksipuolinen ilmapiiri vaikuttavat jo tutkimustyön sisältöön sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Valkoisille professoreille on järjestetty uudelleenkoulutusta pelkän ihonvärinsä vuoksi. Coca Cola company ohjeisti työntekijöitään olemaan “vähemmän valkoisia”. Jäätelöfirma Ben & Jerry’s näki tehtäväkseen jakaa venäjämielistä propagandaa ja syyllistää Yhdysvaltoja Ukrainan sodan lietsomisesta.
Suomessa Yleisradio tulkitsi keväällä suomalaisten solidaarisuuden Ukrainaa ja ukrainalaisia pakolaisia kohtaan liittyvän “rakenteelliseen rasismiin”. Ennen koronapandemiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos oli ajanut taloudellisista syistä alas tieteelliseen tutkimukseen liittyvää toimintaa ja käyttänyt vastaavasti varoja feministisen poliittisia sisältöjä tehtailevan osaston ylläpitämiseen.
HS-analyysin pyrkimys ohjata huomio pois woke-ilmiöstä ja vähätellä uusvasemmiston roolia kulttuurisodassa erottuu jo radikaalisti muihin länsimaisiin valtameidoihin nähden. Länsimaissa eri puolilla poliittista kenttää on havahduttu woke-ilmiöön jopa vasemmistoa myöten. Jo vuonna 2019 Barack Obama ärähti woke-vasemmiston identiteettipolitiikasta. The Atlantic -lehti julkaisi vuonna 2020 amerikkalaisprofessori John McWortherin artikkelin, jonka taustalla oli sadoittain tapauksia yliopistoissa tapahtuneesta poliittisesta sensuurista.
Vuonna 2021 arvovaltainen The Economist -lehti nosti teeman näkyvästi esille. Economistin kirjoituksen mukaan woke-kulttuuri uhkaa perinteistä länsimaista liberalismia ja yhteiskuntajärjestystä sekä järjellistä kanssakäymistä.
HEsarin agendajournalistinen rimanalitus sai vasemmistolta kiitosta
Valtakunnan johtavan median journalistiseksi tuotokseksi tuore HS-analyysi on varsin poukkoileva ja ristiriitainen teksti. Se sulkee silmänsä kaikilta viime vuosien uutisilta kulttuurisodasta ja wokesta ja maalailee ylimalkaisia johtopäätöksiä yhdestä tarkoitushakuisesti valikoidusta tapauksesta. Tekstissä Torvinen esittää olevansa huolissaan polarisaatiosta ja tuomitsee sen lietsojat näkemättä omaa rooliaan todellisuuden vääristelijänä ja vastakkainasettelun lietsojana.
Twitterin puolella kirjoittaja ei piilotellut motiivejaan, vaan jakoi tekstinsä saatteella: “Olin taas kärkäs”.
Sosiaalisessa mediassa teksti sai yksipuolisesti suosiota ennalta vasemmistolaisiksi tunnetuilta hahmoilta. “Tiedetäti”-nimimerkillä Twiittaava tohtori Laura Nissin (she/her) suitsutti tekstiä johtopäätöksellä, että “woke-paniikki” olisi “konservatiivien keksimä olkiukko”, jota “perustellaan lähinnä virhellisesti ja valhein.” Myös Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori, professori Tapio Määttä hehkutti kirjoitusta.
Juhlapuheissa ja mainoksissa faktatietoa ja vastuullisuutta ylistävällä valtamedialla sekä aktivistitutkijoilla näyttää olevan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia nähdä tai tunnustaa rehellisesti edes sitä, mitä heidän silmiensä alla tapahtuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Laura Nissin Tapio Määttä John McWorther Rittenhouse Renaz Ebrahim Pekka Torvinen Esko Valtaoja Afrikan tähti Kulttuurisodat Woke Marja Sannikka Donald Trump Helsingin Sanomat Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittitutkimus: kansalaiset mieltävät WOKEN entistä enemmän negatiiviseksi käsitteeksi

Opiskelija käsitteli intersektionaalista feminismiä kriittisesti, gradulle mätkäistiin erittäin harvinainen hylkäyspäätös – ohjataanko tieteentekoa poliittisista syistä?

“Stop WOKE” – Florida kieltää rotuteorian opetuksen kouluissa

Pelastusarmeija sortui wokettamaan – joulupadat tyhjillään USA:ssa

Woketus ja cancel-kulttuuri uhkaavat tuhota komedian, varoittaa joukko julkkiksia – mukana myös Elon Musk

Ranska ryhtyy tietoisesti kamppailemaan woke-kulttuuria vastaan, joka on ristiriidassa tasavallan ydinajatuksen kanssa, ja on omiaan ruokkimaan rajua vastakkainasettelua

Uskomaton näytelmä: Yle-toimittaja Renaz Ebrahimi hyökyi absurdilla tavalla Esko Valtaojan kimppuun – lopputuloksena syntyi vakuuttava näyttö siitä, mikä woke-ilmiössä on pielessä

Ei ole todellista: Yle-toimittaja raivostuu silmittömästi Esko Valtaojalle N-sanan käytöstä – sama toimittaja tanssii Pasilan tornissa ja hoilaa itse N-sanoja

Rasmus ry:n hyllytetty toiminnanjohtaja Ossi Mäntylahti: ”En puhuisi enää canceloinnista vaan ideologisesta puhdistuksesta”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää