

Laura Jokela. Taustalla Venäjän Ukraina-hyökkäystä vastustava mielenosoitus Senaatintorilla 26.2.2022. / Facebook, SU
Helsingin PS: “On tärkeää, että jokainen kansallismielinen tukee ja puolustaa Ukrainaa sodan keskellä eikä levitä Putinin valheellisia väitteitä”
Perussuomalainen Helsinki ry on huolissaan ulostuloista, joiden mukaan Ukraina olisi itse aiheuttanut Venäjän sotatoimet omassa maassaan. Sosiaalinen media on mahdollistanut disinformaation levittämisen. Yhdistyksen mukaan on tärkeää, että jokainen kansallismielinen tukee ja puolustaa Ukrainaa sodan keskellä, eikä levitä Putinin valheellisia väitteitä.
Helsingin perussuomalaisten puheenjohtaja Laura Jokela muistuttaa, että kansallismielisesti ajatteleva ei hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa.
– Perussuomalaiset ovat kansallismielisiä. Tähän sisältyy se ajatus, että puolustamme Suomen ja suomalaisten itsenäisyyttä, omaa päätäntävaltaa asioista oikeutta omaan valtioon, kieleen ja kulttuuriin. Ja niin puolustamme myös muiden itsenäisten valtioiden ja niiden kansojen oikeutta samaan.
– Helsingin kaupungin pitää tehdä oma osansa kriisin keskellä ja aloittaa siitä, että ystävyyskaupunkispimukset Moskovan ja Pietarin kanssa katkaistaan välittömästi. Lisäksi kaupunki voisi aktiivisesti tiedottaa asukkaitaan tavoista, joilla auttaa ukrainalaisia – joko erilaisilla tarvikekeräyksillä tai lahjoituskohteilla.
Helsinkiläinen PS-kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyttinen ehdottaa Ukrainan presidentille tuenilmaisua:
– Helsingin tulee ilmaista tukensa Ukrainalle niin näkyvästi, ettei asia jää edes venäläisille epäselväksi. Tästä syystä kannatan Tehtaankadun nimeämistä uudelleen Ullankadun ja Neitsytpolun väliseltä osuudelta Volodymyr Zelenskyin kaduksi. Tällä kunnioitamme vankkumatonta kansansa ja maansa vapauden puolustajaa, joka ei taipunut äärimmäisen kovan painostuksen edessä, vaan kannusti jokaisen ukrainalaisen puolustamaan maansa itsenäisyyttä ase kädessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ukrainan kansan puolustustaistelu hillinnyt pakolaismääriä – sadat tuhannet äidit ja lapset hakeutuneet turvaan naapurimaihin

Mäenpää huolissaan Ukrainan kriisin aiheuttaman viestinnän vaikutuksista suomalaisiin lapsiin: “Meidän tärkein tehtävämme on suojella lapsia”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää