Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Helsingin PS-Nuoret: Pakkoruotsi pois – kielikokeilu Helsinkiin

03.03.2016 |11:02

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret esittää, että Helsingissä ryhdytään alueelliseen kielikokeiluun, jossa ruotsista tehdään vapaaehtoinen kieli. Kielikokeilussa oppilaat voisivat itse valita toisen kielen pakkoruotsin tilalle.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite kieltenopiskelun lisäämisestä ja monipuolistamisesta, mihin pyritään käynnistämällä alueellisia kielikokeiluja kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua.

– Helsingin tulee profiloitua kansainvälisenä – ei kaksikielisenä – kaupunkina, jossa on korkeaa osaamista ja monipuolista kielitaitoa. Kansainvälisessä liiketoiminnassa ruotsin osaamisella on vain pieni rooli. Globaalissa maailmassa monipuolinen kielitaito on vientivaltti, toteaa Helsingin PS-Nuorten puheenjohtaja Toni Ahva.

Valtuustoaloite kielikokeilusta

Helsingin PS-Nuoret on ryhtynyt toimenpiteisiin kielikokeilun saamiseksi Helsinkiin. Helsingin PS-Nuorten sihteeri, varavaltuutettu Nuutti Hyttinen jätti Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa kielikokeilusta valtuustoaloitteen.

– Aloitteessa vaaditaan, että Helsingin kaupunki aloittaa välittömästi alueellisen kielikokeilun valmistelun ja että kaupunki anoo opetus- ja kulttuuriministeriöltä lupaa kokeiluun, Ahva selventää.

– Kokeilu olisi perusteltu toteuttaa nimenomaan Helsingissä jo siksi, että Helsingissä vuonna 2014 äidinkielenään ruotsia puhuvia oli alle kuusi prosenttia väestöstä, kun muita kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvia oli yli 13 prosenttia väestöstä, Hyttinen perustelee.

Ruotsinkieliset puhuvat erinomaista suomea

Hyttisen mielestä valinnanvaran lisääminen kieliopinnoissa tukisi myös maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä, kun heidän ei tarvitsisi opiskella suomen ohella toista heille vierasta kieltä, jonka osaamiselle on käytännössä vähänlaisesti tarvetta.

– Helsingissä asuvista ruotsia äidinkielenään puhuvista suurin osa puhuu erinomaista suomea, Hyttinen painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ennakkovaroitus suomalaisille veronmaksajille: Yksi jengirikollinen maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja tuhat jengirikollista miljardeja

31.12.2024 |09:33
5.
Suomen uutiset logo

New Orleansin terroristi liehutti Isis-lippua ajaessaan uuden vuoden juhlijoiden päälle

02.01.2025 |03:28
8.
Suomen uutiset logo

Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia

03.01.2025 |10:07
10.
Suomen uutiset logo

Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta

03.01.2025 |15:55

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää