LEHTIKUVA
Helsingin pormestariksi pyrkivä Arhinmäki haluaa työssäkäyvien kiusaksi ottaa käyttöön ruuhkamaksut – Halla-aho ei näe liikenteellisiä perusteita: ”Suomessa ei ole sellaisia ruuhkia”
Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan päästövähennyksissä ja laajemminkin ilmastotoimissa tulisi siirtää katse paikallisista toimista suureen kokonaiskuvaan, ettei vahingossa tulisi tehtyä paikallisia ratkaisuja, joiden kokonaisvaikutukset osoittautuvatkin kielteiseksi.
Useissa Suomen kunnissa on jo asetettu erilaisia päästövähennystavoitteita. Myös Helsingin valtuusto viime syksynä julisti ilmastohätätilan, ja Helsinki pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä.
Helsingin Sanomien pormestaritentissä eilen SDP:n Nasima Razmyar ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ilmoittivat olevansa valmiita siihen, että jatkossa Helsinki ottaa enemmänkin vastuuta ilmastotoimissa.
Vihreiden Anni Sinnemäen mukaan Helsingin hiilineutraalisuustavoite ei ole riittävän kunnianhimoinen, ja tavoitetta tulisi jopa aikaistaa.
Päästövähennyksiä sinne, missä saastutetaan eniten
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho toteaa, että päästövähennyksissä ja laajemminkin ilmastotoimissa tulisi kuitenkin siirtää katse paikallisista toimista suureen kokonaiskuvaan.
– Ennen kaikkea päästöjä kannattaa pyrkiä vähentämään siellä, missä niitä tuotetaan paljon ja missä niiden vähentäminen on edullisinta ja helpointa. Jos kuitenkin mennään identiteettikulma edellä, silmät kiiluen paikallisesti, niin voidaan tehdä ratkaisuja, joiden kokonaisvaikutukset saattavatkin olla kielteisiä.
Esimerkkinä kielteisestä vaikutuksesta Halla-aho nostaa esille sen, että symbolisena tekona pyritään mahdollisimman nopeasti eroon kivihiilestä paikallisesti, jos samaan aikaan kivihiilen tilalla poltetaan tuontihaketta tai sademetsästä puristettua pellettiä.
– Päästöttömät energiantuotantotavat ovat epäilemättä kehittymässä, mutta olemassa olevista laitoksista ei perussuomalaisten mielestä pitäisi luopua ennen kuin teknologia on valmis niiden korvaamiseen siten, että kokonaisvaikutus ei ole kielteinen, Halla-aho sanoi eilen torstaina Helsingin Sanomien pormestaritentissä.
Vartiainen venkoilee ruuhkamaksujen kanssa
Pääministeri Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen tavoitteena on kaupunkikohtaiset ruuhkamaksut mahdollistava laki.
Kokoomuksen Juhana Vartiainen venkoilee oman ruuhkamaksukantansa suhteen. HS:n pormestaritentissä Vartiainen jätti kantansa edelleen avoimeksi.
Vasemmistoliiton Helsingin pormestariehdokas Paavo Arhinmäki ilmoittautui sen sijaan ruuhkamaksujen kannattajaksi. Arhinmäki perusteli kantaansa ilmastovaikutuksilla, vaikka todellisuudessa henkilöautoliikenteen osuus Suomen päästöistä on erittäin vähäinen.
Arhinmäki kohdentaisi ruuhkamaksuista tulevat rahat joukkoliikenteeseen.
Helsinkiläiset liikkuvat edelleen autoilla
Arhinmäen mielestä ruuhkamaksuilla myös saataisiin ”lisää tilaa autoille”. Halla-aho oli eri linjoilla.
– Kyllä maailmassa on myös kaupunkeja, joissa ruuhkamaksuja voidaan perustella liikenteellisillä syillä, mutta Helsingissä sellaisia ruuhkia ei ole. Kuitenkin kun tiedetään, että Suomessa useiden kuntien rahantarve, joka lisääntyy soteuudistuksen myötä, kiusaus ottaa käyttöön ruuhkamaksut saattaa kasvaa vastustamattomaksi sielläkin, missä niiden tarve on vielä vähäisempi kuin Helsingissä.
Halla-aho myös huomautti että monelle helsinkiläiselle yrittäjälle myymälän saavutettavuus autolla on tärkeää.
– Autoilu ja helsinkiläisten viihtyvyys eivät siis ole vastakkain. Ja ovathan myös autoilla liikkujat suurelta osin helsinkiläisiä, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pormestaritentti rahastaminen liikkuminen autoilijat ruuhkamaksut Nasima Razmyar Juhana Vartiainen Sanna Marin Anni Sinnemäki Kunnat Paavo Arhinmäki perussuomalaiset hallitus talous Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Helsingin pormestariksi pyrkivä Juhana Vartiainen ei usko maahanmuuton aiheuttavan ongelmia pääkaupungissa, tahtoo myös pormestarille tuhdin tilipussin – Halla-aho: ”Absurdia”
Ruuhkamaksut tulevat – autoilijan kukkaro kevenee 700–1 000 eurolla vuodessa
SDP:n mukaan maahanmuutto olisi vastaus Helsingin huoltosuhdeongelmaan, perussuomalaisten Halla-aholle väite ei mene läpi: ”Ongelmaa ei ratkaista väestöllä, joka elää tulonsiirtojen varassa”
Vihreät, kokoomus ja vasemmistoliitto haluavat rakentaa Helsingin tupaten täyteen, perussuomalaiset toppuuttelee intoa: ”Kalliille alueille asutetaan ulkomailta tulevia ihmisiä veronmaksajien piikkiin”
Ronkainen blogissaan: “Jyrkkä ei ruuhkamaksuille”
Perussuomalaiset tivasi hallituksen verotussuunnitelmista – tuloksena käsittämättömiä vastauksia
Perussuomalaiset haluavat säilyttää HKL:n liikelaitoksena: Yhtiöittäminen ei edistä Helsingin eikä helsinkiläisten etua
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki kärähti töhrimästä omaa kaupunkiaan – poliisit paikalle
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää