Heinäluoma: Yhteisöveroa olisi ehkä voinut pienentää enemmänkin

02.04.2013 |11:27

Yhteisöveroa olisi voinut ehkä pienentää enemmänkin, jos keskitetystä tuloratkaisusta olisi saatu sopu. Näin arvioi SDP:n vahva mies, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma blogissaan Demarissa.

– Työmarkkinaratkaisua ei syntynyt. Hallitus kuitenkin osoitti huomattavaa päätöksentekokykyä ilman ulkopuolista apuakin – jälleen kerran Mikä hallituksen toimien suuruus olisi ollut työmarkkinaratkaisun kanssa, jää vain arvattavaksi, Heinäluoma kirjoittaa.

Heinäluoman mukaan leikkaukset jäivät odotuksia pienemmiksi. Tasapainotoimet ovat nyt 600 miljoonaa, mistä puolet on veronkorotuksia, puolet menoleikkauksia. Se on ennakko-odotuksiin nähden silmiinpistävän vähän.

– Himoleikkaajat taisivat jäädä luoliinsa. Verojen alentajat sen sijaan eivät jääneet lähtökuoppiinsa. Yhteisöveron lasku on tuntuva. Vero laskee kahteenkymmeneen prosenttiin. Yhteiskunnan verotuottomenetykset ovat nykytasosta noin 900 miljoonaa euroa. Kun samaan aikaan poistetaan yritysverotuksen tk-vähennys ja tehdään eräitä muita muutoksia sekä kiristetään lähinnä pörssiyhtiöiden osinkojen verotusta, ovat yhteiskunnan arvioidut nettomenetykset ensi vuonna arviolta 300–400 miljoonaa.

– Yhteisövero- ja osinkoverouudistus saa aikaan huomattavia tulonjakovaikutuksia ja käyttäytymismuutoksia. Suomen Yrittäjät arvioi pelkästään yrittäjien verotuksen kevenevän noin 400 miljoonaa euroa. Kyseessä on siis melkoinen piristysruiske yrityskotitalouksiin, Heinäluoma korostaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää