Artikkeli kuva

LEHTIKUVA Kimmo Mäntylä. Arkistokuvaa

Heinäluoma keskeytti Turusen kysymyksen

22.05.2014 |19:19

Puhemies Eero Heinäluoma (sd.) piti jälleen tiukkaa kuria eduskunnan kyselytunnilla, kuten perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jo aiemminkin joutunut huomaamaan.

Eduskunta väitteli parhaillaan valtionyrityksiä koskevasta asiasta, kun Kaj Turunen (ps.) yritti kysyä pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.) myös, kuinka hallitus aikoo edistää 160 000 yksinyrittäjän asemaa ja onko se tietoinen näiden yrittäjien suuresta vero- ja muusta maksutaakasta.

Ennen kuin näin pitkälle päästiin, Heinäluoma lopetti kysymyksen sanomalla, että keskustelu rajataan alkuperäisen kysyjän esittämään aiheeseen, mikä koski nyt valtionyrityksiä.

Aiemmin oli laajempi keskustelu sallittu keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kysymyksen perusteella.

Ollut vaikeaa saada kysymyksiä ennenkin

– Olisin tahtonut kysyä pääministeriltä, onko hallitus tietoinen yksinyrittäjien suuresta menorasituksesta ja sosiaaliturvan heikosta tilasta. Suomessa on 160 000 itsensä työllistävää yrittäjää, joilla on suuri merkitys, kun Suomessa on 400 000 työtöntä. Yhteisöveron alennukset koskevat vain suuria yrityksiä, kun pienyrittäjien verorasitus on korkea, Turunen korostaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on huomannut aiemminkin, että heidän on ollut vaikeaa saada kysymysvuoroja nimenomaan Heinäluomalta. Kokemuksen mukaan Heinäluoman linja poikkeaa hieman muiden puhemiesten linjasta. Käsitykseksi on muodostunut, että puhemies jakaa puheenvuoroja jossakin määrin myös poliittisin perustein.

Esimerkiksi puolueen varapuheenjohtajuudella ei näytä olevan puheenvuoron saannissa merkitystä. Asiasta on ollut ryhmässä puhetta jo pidempään.

Vikman kysyi sukupuolen merkitystä

Julkisuuteen asia nousi viimeksi talvella, kun kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman epäili, että hän oli jäänyt vaille puheenvuoroa maaliskuun Ukraina-keskustelussa käsityksensä mukaan ilmeisesti sukupuolensa takia.

Vikman kertoi Facebookissa, ettei kukaan hänen ryhmänsä nainen saanut puheenvuoroa. Vielä 2,5 tunnin kohdalla olivat hänen ryhmästään saaneet puheenvuoron vain edustajat, jotka oli valittu eduskuntaan ennen kuin Vikman oli syntynyt.

Puhemiesneuvosto totesi vastauksessaan, ettei kyse ollut sukupuolesta.

Yksinyrittäjien eläketurvassa parantamisen varaa

Yksinyrittäjien asia taas on takkuillut monissa työryhmissä, eikä esimerkiksi yksinyrittäjien eläketurvan ja muun sosiaaliturvan parantaminen ole tahtonut millään edetä. Myös ay-liike on välttänyt kannustamasta työelämää kehittymästä yksinyrittämisen suuntaan, minkä vuoksi uudistuksia ei ole edistetty.

Yliopistotutkijat ovat päässeet hiljattain saman eläkejärjestelmän piiriin kuin maatalousyrittäjät, joille valtio tukee eläkemaksua niin, että yrittäjällä itsellään on mahdollisuus maksaa seuurempi omaosuus, jolloin eläke kasvaa. Vastaavaa mallia on esitetty myös mikroyrittäjille, joita yksinyrittäjiksi tai itsensä työllistäjiksikin kutsutaan.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää