Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Harrisin ja Trumpin suuri vaaliväittely: Valheita, vanhojen kaivelua ja kiertelyä

11.09.2024 |09:49

Nyt se vihdoinkin toteutui: Kamala Harris ja Donald Trump kohtasivat toisensa kasvokkain ensimmäistä kertaa elämässään. Philadelphiassa ilman yleisöä pidetty suuri vaaliväittely tulee jäämään ehdokkaiden ainoaksi kohtaamiseksi. Väittelyn aiheita olivat muun muassa talous, abortti, maahanmuutto, terveydenhuolto, sodat ja ilmastonmuutos.

ABC-kanavalla suorana esitetyn puolitoista tuntia kestäneen vaaliväittelyn säännöt olivat tiukat. Toisen ehdokkaan puhuessa vastaehdokkaan mikrofoni suljettiin välihuutelun välttämiseksi. Etukäteen kirjoitettuja muistiinpanoja ei sallittu. Vastauksiin käytettävissä oleva aika oli tiukasti säännelty. Kumpikin ehdokas sai pitää kahden minuutin vapaamuotoisen loppuyhteenvedon.

Molemmat ehdokkaat olivat etukäteen harjoitelleet vastustajan piikittelyjen väistämistä ja hioneet omaa esiintymistään. Kamala Harris oli jopa käynyt väittelyjä Donald Trumpiksi pukeutuneen harjoitusvastustajan kanssa.

Ennakkoon Harrisin suurimpana uhkana pidettiin sitä, että hän ei kykenisi puhumaan sujuvasti ilman etukäteen kirjoitettua puhetta tai teleprompteria. Trumpin uhkana taas pidettiin sitä, että hän saattaisi menettää malttinsa tai sortua asiattomaan kielenkäyttöön. Kumpikaan uhka ei toteutunut.

Henkilöön käyvää ivailua

Molemmat ehdokkaat puhuivat sujuvasti ja esiintyivät hyvin. ABC-kanavan juontajat David Muir ja Linsey Davis kohtelivat ehdokkaita tasapuolisesti ja kysyivät hyviä, konkreettisia kysymyksiä.

Valitettavan usein ehdokkaat eivät kuitenkaan vastanneet toimittajan kysymykseen vaan latelivat ulkoa opeteltuja vaaliteesejään. Kumpikin ehdokas turvautui jatkuvasti – poliitikoille tyypilliseen tapaan – vastapuolen syyttelyyn sen sijaan, että olisi ottanut vastuun omista tekemisistään.

Amerikkalaiseen tapaan molemmat ehdokkaat harrastivat henkilöön käyvää ivailua. Harris kävi henkilöön vähintään yhtä usein kuin Trump.

Vanhojen kaivelua ja valheita

Yksi Kamala Harrisin vakiolauseista oli, että “pitää mennä eteenpäin, kääntää sivua”. Siitä huolimatta Harris teki ennätyksen vanhojen asioiden kaivelussa ottaessaan esille 35 vuotta vanhan rikostapauksen, jonka yhteydessä Trump oli vaatinut kuolemanrangaistuksen palauttamista New Yorkin osavaltiossa. Harris syytti Trumpia rasismista, koska raiskauksesta vuonna 1989 tuomitut olivat mustia. Vuonna 2002 kävi ilmi, että heidät oli tuomittu väärin perustein, kun eräs toinen musta mies tunnusti teon.

Harris toisteli häikäilemättä vanhoja Trumpia vastaan käytettyjä tahallisia väärinymmärryksiä ja valheita, jotka on jo moneen kertaan todistettu vääriksi. Harris pyrki myös leimaamaan Trumpin “tuomituksi rikolliseksi” ja uhaksi demokratialle. Trump puolestaan syytti demokraatteja poliittisten oikeudenkäyntien masinoimisesta ja hänen demonisoinnistaan.

– Minua ammuttiin päähän todennäköisesti sen takia mitä demokraatit ovat minusta sanoneet, Trump sanoi.

– He sanovat minua uhaksi demokratialle. He tässä ovat uhka demokratialle.

Toinen puhui tunteista, toinen energian hinnasta

Yleisesti Harris puhui enemmän tunteella, Trump faktoilla. Harris puhui henkilökohtaisen kautta ja kertoi tunnepohjaisia esimerkkejä omasta elämästään tai kuviteltujen “pienten ihmisten” elämästä.

Molemmat ehdokkaat toistelivat omia vaaliteemojaan. Kamala Harris puhui ajamastaan “mahdollisuuksien talouspolitiikasta” (“opportunity economy“), johon sisältyy lapsiperheiden ja aloittavien yrittäjien tukeminen verohelpotuksilla.

Trumpin kärkiteemana laiton maahanmuutto

Donald Trump puolestaan teki heti alussa selväksi, että hänen mielestään näissä vaaleissa tärkein kysymys on laittoman maahanmuuton torjuminen. Vakavan näköinen Trump lähti heti ensimmäisen – taloutta koskeneen – kysymyksen jälkeen suoraan hyökkäykseen ja lateli tutuksi tulleet teesinsä “muiden maiden vankiloista ja mielisairaaloista” tulevista laittomista siirtolaisista, jotka vievät työt Yhdysvaltain mustilta ja latinoilta.

Trump otti myös esille massasiirtolaisuuden pikkukaupungeille aiheuttamat ongelmat mainiten erityisesti Ohion Springfieldin ja Coloradon Auroran, jotka ovat olleet uutisissa viime viikkoina. Kamala Harris puhkesi kikattamaan siinä vaiheessa, kun Trump sanoi Springfieldiin tulleiden haitilaisten syövän ihmisten kissoja ja koiria. Mediassa on kiistelty, pitävätkö huhut kissoja syövistä haitilaisista paikkansa.

Konkretia puuttui rajaturvallisuudessa

Donald Trump on vaalipuheissaan lupaillut, että jos hänet valitaan, hän toteuttaa Yhdysvaltion historian suurimman karkotusoperaation. Kun toimittaja David Muir tivasi, että miten käytännössä karkotetaan 11 miljoonaa laitonta siirtolaista, Trump ei kyennyt antamaan konkreettista vastausta vaan turvautui toistamaan vakioteesejään.

Myöskään Kamala Harris ei kyennyt vastaamaan toimittajan kysymykseen siitä, miksi Bidenin/Harrisin hallinto odotti kolme ja puoli vuotta ennen kuin teki rajaturvallisuudelle mitään. Kamala Harris kiersi kysymyksen toistamalla vanhaa mainoslausettaan siitä, että hän on syyttäjänä ollut syyttämässä ihmisten ja huumeiden salakuljettajia. Sen jälkeen hän sanoi, että on Trumpin vika, että asioille ei ole tehty mitään.

Konkreettisin ehdotus rajaturvallisuuden parantamiseksi tuli Donald Trumpilta, joka ehdotti, että varapresidentti Harrisin pitäisi lähteä nyt heti kesken väittelyn Washingtoniin ja herättää Joe Biden “neljältä iltapäivällä” allekirjoittamaan presidentin määräys, että raja on suljettava. Tällainen määräys olisi täysin Yhdysvaltain presidentin valtuuksien piirissä.

Kamala Harrisin arvot ja puheet

Yhdenlainen väistelyn maailmanennätys nähtiin, kun toimittaja Linsey Davis kysyi Kamala Harrisilta miksi monet hänen poliittiset kantansa tuntuvat vaihtuneen. Esimerkkeinä hän mainitsi vesisärötyksen, reserviläiskiväärien kieltämisen siviileiltä ja laittoman maahantulon dekriminalisoinnin.

– Olette sanonut, että arvonne eivät ole muuttuneet, mutta miksi niin monet poliittiset näkemyksenne ovat muuttuneet? toimittaja kysyi.

Kamala Harris vei keskustelun sujuvasti öljynporauksesta ja reserviläiskiväärien kieltämisestä omiin arvoihinsa.

– Minä kasvoin keskiluokkaisessa perheessä, jossa äiti teki kovasti töitä ostaakseen meille oman talon, Harris kertoi.

– Koulukaverini isäpuoli käytti häntä seksuaalisesti hyväksi, joten haluan suojella haavoittuvassa asemassa olevia.

Monelle katsojalla saattoi yhä jäädä epäselväksi, miksi Harris väittää nykyään, että ei haluakaan kieltää vesisärötystä ja reserviläiskiväärejä. Donald Trump puolestaan oli sitä mieltä, että Harris on omaksunut Trumpin poliittiset näkemykset.

– Ajattelin lähettää hänelle Maga-hatun, Trump vitsaili.

Molemmat ehdokkaat pärjäsivät 

Koko vaaliväittelylle oli tyypillistä, että konkreettiseen keskusteluun esimerkiksi talousohjelmista ei päästy, vaan toimittajien kysymykset jäivät vastaamatta ehdokkaiden keskinäisen syyttelyn takia. Trumpin politiikka on äänestäjille jo edelliseltä kaudelta tuttua. Suuri kysymys onkin, voiko Kamala Harrisin kauniisiin lupauksiin luottaa.

Loppupuheenvuorossaan Kamala Harris pyrki esittämään itsensä tulevaisuuden vaihtoehtona, jolla on suunnitelma. Koko kansan presidenttinä, joka välittää pienistä ihmisistä.

Omassa loppupuheenvuorossaan Donald Trump puolestaan kysyi, miksi varapresidentti Harris ei ole jo edeltävien kolmen ja puolen vuoden aikana tehnyt mitä nyt lupailee. Hän kehotti Harrisia menemään heti Valkoiseen taloon ja aloittamaan lupaustensa täyttämisen.

Molempien ehdokkaiden kannattajat pitävät varmasti oman ehdokkaansa suoritusta onnistumisena. Tuskin kukaan vaihtaa ehdokastaan tämän väittelyn perusteella.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi maanantaina alkavassa puoluekokouksessa nimitettävästä Kamala Harrisista puhutaan yleensä hänen ihonvärinsä ja sukupuolensa kautta: hän olisi ensimmäinen musta nainen Yhdysvaltain presidenttinä. Sen sijaan hänen poliittiset näkemyksensä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Harris julkaisi äskettäin talouspoliittisen ohjelmansa, jota Trump on verrannut kommunismiin.

20.08.2024 |10:42

Uusimmat