LEHTIKUVA
Hamasin panttivankeja pidettiin gazalaisissa lapsiperheissä – vangitsemiseen osallistunut myös UNHCR:n opettaja sekä lastenlääkäri
Hamasin komentokeskuksia, tunneleita ja aseita on löytynyt niin sairaaloista, YK:n pakolaisjärjestön alaisen UNHCR:n kouluista kuin siviilien kodeista. Panttivankien vangitsemisesta on jäänyt kiinni jo ainakin yksi UNHCR:n opettaja sekä gazalainen lastenlääkäri.
Panttivankeudesta vapautuneet Mia Shem ja Doron Katz Asher kertovat vankeudestaan, jonka aikana heitä pidettiin vangittuina gazalaisten lapsiperheiden luona. Heidät molemmat vietiin 7.10. Hamasin tekemän hyökkäyksen jälkeen suoraan Gazaan.
Shemin suurin pelko oli raiskatuksi tuleminen
Shem yritti paeta 7.10. israelilaiselta Nova-festivaalilta autolla. Hamasin terroristit ampuivat autoa ja saivat hänet sekä hänen ystävänsä Elia Toledanon kiinni. Shem ja Toledano siirrettiin lava-autoon, jossa Hamas-terroristi ampui Shemiä käsivarteen.
Shem makasi lavalla verta valuvana ja kuuli konekiväärien tulitusta sekä teloituksen kohteeksi joutuneiden ihmisten huutoa. Sitten tuli hiljaista. Hamasin terroristit kävivät läpi henkilöitä, jotka olivat vielä elossa. He tarttuivat Shemin miesystävään ja ampuivat häntä päähän. Shem leikki kuollutta ja selvisi ammuskelusta. Hänet vietiin Gazaan, jossa Shemin käsi operoitiin ilman kipulääkitystä.
21-vuotiasta Shemiä pidettiin panttivankina 54 päivää. Ensimmäiset 16 päivää hän oli vangittuna gazalaisessa lapsiperheessä, jossa Shemin omien sanojen mukaan häntä pidettiin kuin eläintarhaan vangittua eläintä. Shemiä vahti pääosin perheen isä. Myös lapset kävivät Shemin luona. Esimerkiksi perheen poika tuli nälkäisen ja haavoittuneen Shemin huoneeseen karkkipussin kanssa, jonka hän avasi ja sulki Shemin edessä.
Shem kertoo, että perheen isä katseli häntä ja että hänen suurin pelkonsa oli raiskatuksi tuleminen.
Shem kertoi tarinansa israelilaisella Channel 13 -kanavalla. Hän sanoo haastattelussa suoraan, että häntä vangittuna pitänyt perhe oli mukana Hamasin aloittamassa sodassa.
– Kysyin itseltäni: “Miksi olen perheen kotona? Miksi täällä on lapsia? Miksi täällä on nainen?”
Shem vapautui 30.11.
Kaksivuotiasta ammuttiin jalkaan
Asher, 34, kertoo CNN:n haastattelussa, että hän tyttärensä muistavat jokaisen yksityiskohdan 7.10. tapahtuneista joukkoteloituksista.
Asher, hänen äitinsä sekä hänen tyttärensä, 5-vuotias Raz ja 2-vuotias Aviv, heitettiin traktorin lavalle muiden kibbutsilta otettujen panttivankien kanssa. Sitten Hamasin terroristit aloittivat sarja-ampumisen. Asheria ammuttiin selkään, kaksivuotiasta Avivia ammuttiin jalkaan ja hänen isoäitinsä ammuttiin kuoliaaksi.
Sitten Asher ja hänen kaksi tytärtään vietiin Gazaan. Heitä pidettiin panttivankina gazalaisessa perheessä 16 päivän ajan, jonka jälkeen heidät vietiin Gaza Cityn Khan Younis -sairaalaan.
Aviv kuvailee sairaalaa haastattelussa niin kutsutuksi sairaalaksi.
– Sairaalan tulisi olla ihmisten hoitopaikka eikä sotilastukikohta, jossa piilotellaan panttivankeja, hän sanoo CNN:lle.
Panttivankeuden aikaa Asher kuvailee CNN:n haastattelussa sotaelokuvaksi. Asher sanoo myös yrittäneensä vankeudessa valehdella tyttärilleen, että vaara oli nyt ohi.
– Sanoin heille, että terroristeja ei ole enää olemassa ja olemme nyt hyvien ihmisten kanssa, jotka vartioivat meitä, kunnes voimme palata kotiin.
Asher ja hänen tyttärensä vapautuivat marraskuun 2023 tulitauon aikana.
Hamas kiistää aseistetut raiskaukset
Hamas kiistää New York Times -lehden tutkivan journalismin artikkelissa esitetyt väitteet 7.10. tapahtuneen hyökkäyksen aikana tehdyistä aseistetuista raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta.
Arabiaksi ja englanniksi antamassaan lausunnossa Hamasin jäsen Basem Naim väittää, että länsimaiset tiedotusvälineet ja uutistoimistot ovat osa Israelin propagandaa. Ne ovat hänen mukaansa palestiinalaisia ja heidän vastarintaansa vastaan kohdistuvia valheita ja panettelua.
Naim kuvailee lokakuun 7. päivän tekoa kunniakkaaksi ja väittää, että New York Timesin raportti perustui epäsuorasti kertomuksiin, joita ovat antaneet naiset, jotka sanoivat kuulleensa muiden naisten toistavan näitä syytöksiä. Hän väittää myös, että todisteita ei olisi olemassa.
Yli 150 todistajaa, runsaasti videomateriaalia
New York Timesin artikkelissa kuvataan yksityiskohtaisesti lokakuun 7. päivän iskun jälkeen tapahtunutta palestiinalaisterroristien järjestelmällistä seksuaalista väkivaltaa israelilaisnaisia ja -tyttöjä kohtaan. Artikkeliin on haastateltu yli 150 todistajaa. Mukana on lääkintähenkilöstön, ensiapuhenkilöstön, sotilaiden, raiskauskriisityöntekijöiden ja hallituksen virkamiesten todistajalausuntoja.
Todisteina artikkelissa on käytetty videomateriaalia, valokuvia ja esimerkiksi GPS-tietoja matkapuhelimista. Artikkeli sisältää syvästi järkyttäviä yksityiskohtia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, silpomisesta, kidutuksesta ja murhista.
AP raportoi raiskauksista jo joulukuun alussa
Uutistoimisto AP raportoi vuoden 2023 joulukuun alussa, että ainakin kymmenen Hamasin vapauttamista israelilaissiviileistä joutui vankeuden aikana seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Joukossa oli myös miehiä.
Vapautettuja panttivankeja hoitaneet lääkärit raportoivat vakavasta fyysisestä ja henkisestä pahoinpitelystä. Panttivankeja huumattiin, hakattiin, pidettiin nälässä ja janossa sekä erotettiin perheenjäsenistään.
Lähteet: Times of Israel, AP, UNWatch, Channel 13
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Basem Naim Doron Katz Asher Mia Shem panttivangit Hamasin hyökkäys UNHCR terroristit Gaza Seksuaalinen väkivalta Hamas Raiskaukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Viron parlamentti ilmaisi tukensa Israelille ja tuomitsi Hamasin terrori-iskut sekä Hamasin aloittaman sodan
Sadat saksalaispoliisit ratsasivat terroristijärjestö Hamasin kannattajien kiinteistöjä eri puolilla maata
Tuore palestiinalaisalueiden AWRAD-gallup: Hamasin tekemän terrori-iskun kannatus palestiinalaisten keskuudessa 75 prosenttia
Miksi UN Womenilla kesti kaksi kuukautta reagoida Hamasin terrori-iskuun ja aseellisiin raiskauksiin?
YK:ta ja sen jäsenvaltioita vaaditaan puuttumaan pakolaisjärjestö UNRWA:n toimintaan – opettajien Telegram-ryhmässä vaadittu panttivankien teloituksia
Suomi keskeyttää tukensa YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle
“From the River to the Sea” – Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistys järjesti mielenosoituksen holokaustin uhrien muistopäivänä
Yhdysvaltain kongressi järjesti kuulemisen UNRWA:n terrorismikytköksistä – todisteet kertovat, että järjestöstä on tullut osa sodan rintamaa
Hamas tappoi klaanijohtajan – Gaza voi ajautua sisällissotaan
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.