Artikkeli kuva

Martti Kainulainen LEHTIKUVA

Hallituspuolueiden edustajat löysivät tiensä perussuomalaisten järkilinjalle

15.03.2013 |15:00

Perussuomalaisten edustajat ilahtuivat suuressa valiokunnassa hallituspuolueiden edustajien tultua perussuomalaiselle linjalle, kun käsittelyssä oli komission ehdotus EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta.

Aiemmin tällä viikolla Perussuomalaiset joutuivat jättämään ympäristövaliokunnassa lausuntoon eriävän mielipiteen turvemaiden kyntökiellon takia. Perussuomalaisten mielestä toimenpide olisi väärä ja ylimitoitettu, koska turvemaiden osuus on Suomessa poikkeuksellisen suuri. Toteutuessaan esitys rajoittaisi ja estäisi kotieläintilojen laajennuksia ja syrjisi muutenkin suomalaisia viljelijöitä.

Suuressa valiokunnassa saatiin aikaan yhteinen kannanotto, jossa kannatetaan kosteikkojen ja hiilirikkaiden maiden kyntökiellosta luopumista.

Perussuomalaisten Pietari Jääskeläinen kehaisee päätöstä.

– Järkilinja voitti. Nyt vain toivotaan, että hallitus seisoo sanojensa takana ja että myös Euroopan unioni ottaa vaatimuksemme huomioon.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää