Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitusohjelma parantaa kirjallisuuden asemaa ja lisää lukuintoa – “Kun lukemisen määrä on laskenut hälyttävälle tasolle, niin hallitus vahvistaa lasten ja nuorten lukuharrastusta”

10.10.2023 |11:58

Tänään 10.10. on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen iloitsee hallitusohjelman linjauksesta parantaa kirjallisuuden asemaa ja lisätä lukuintoa.

Ari Koponen on ollut pitkään huolissaan kirjallisuuden tilasta ja lukemisen vähyydestä. Lukulahja lapselle -kampanja vakiinnutetaan, minkä Koponen näkee erinomaisena asiana.

– Kun lukemisen määrä on laskenut hälyttävälle tasolle, niin hallitus vahvistaa lasten ja nuorten lukuharrastusta. Suomalaisen kirjallisuuskulttuurin kehdosta, kirjastoverkostosta, pidetään hyvä huoli, iloitsee Koponen.

Paluu perusasioihin

Perusopetuksessa halutaan palata perusasioihin, ja lukutaito on kaiken oppimisen perusta. Luku-, kirjoitus- ja laskutaito ovat pakollisia taitoja, kun valmistutaan peruskoulusta.

– Onneksi hallitus laittaa rahaa nimenomaan näiden perustaitojen parantamiseen, Koponen sanoo.

Hallitus vakinaistaa myös e-kirjoista saatavan lainauskorvauksen. Nämä ovat niitä kirjallisuutta ja lukemista edistäviä toimia, joihin sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Koponen on todella tyytyväinen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää