SUOMEN UUTISET
Hallitus valmistelee rajoituksia itärajan liikenteeseen – Rantanen: “Tilanteeseen, jossa olimme 2015, emme aio enää joutua”
Sisäministeriö valmistelee esitystä itärajan rajanylitysten hillitsemiseksi, kertoi sisäministeri Mari Rantanen tiedotustilaisuudessa tänään.
Toimenpiteisiin voi sisältyä maahantulon rajoittamista, rajanylityspaikkojen sulkemista ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämistä tietyille rajanylityspaikoille. Esitys toimenpiteistä valmistellaan mahdollisimman nopeasti.
Hallituspuolueet ovat sopineet keskenään, että sisäministeriö valmistelee pikaisesti esityksen rajavartiolain sallimien toimien käyttöönottamisesta. Toimenpiteet edellyttävät oikeudellista arvioita ja ne otetaan käyttöön asteittain.
Suomen turvallisuus edellä
Venäjä on viime aikoina päästänyt Suomen rajalle henkilöitä, joilla ei ole kunnossa olevia matkustusasiakirjoja. Suurimmat tulijaryhmät ovat olleet irakilaisia, somalialaisia ja jemeniläisiä.
– Tilanteeseen, jossa olimme 2015, emme aio enää joutua. Emme arvioi pelkkiä tulijamääriä vaan Suomen turvallisuutta, painottaa sisäministeri Mari Rantanen.
Katso video sisäministeri Mari Rantasen pitämästä tiedotustilaisuudesta:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hakkarainen ei hyväksy heikennyksiä EU-jäsenmaiden rajavalvonnan suvereniteettiin: “Kun Ruotsi huutaa armeijaa ja Suomen poliisia apuun, ehkä monikulttuurisuus on viimein mennyt liian pitkälle”
Sisäministeriö valmistelee toimenpiteitä itärajalle – Mäkelä kiittelee ministeriötä napakasta toiminnasta
Sisäministeri Mari Rantanen itäraja-asiassa: “Hallitus vastaa tähän tilanteeseen” (video)
Antikainen: Itärajalla meneillään hybridioperaatio – onneksi sisäministerinä on perussuomalainen
Sisäministeri Rantanen A-studiossa: Koko itäraja voidaan tarvittaessa sulkea – ”Mikään kansainvälinen sopimus ei ole itsemurhasopimus”
Suomi sulkee rajanylityspaikkoja – sisäministeri Rantanen: Tämä maahantulo on saatava loppumaan
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.