LEHTIKUVA
Hallitus tukee kuljetusalaa, mutta miksi taksit unohdettiin?
Hallitus pyrkii tukemaan nousevien polttoainekustannusten kanssa kamppailevaa kuljetusalaa kolmen kuukauden väliaikaisella polttoainetuella. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, miksi taksiliikenne on jätetty polttoainetuen ulkopuolelle.
Väliaikaista polttoainetukea olisi mahdollista saada helmikuusta huhtikuuhun, ja se koskisi maanteillä tapahtuvia tavara- ja henkilökuljetuksia. Esitys ei kuitenkaan koske taksialaa siitä huolimatta, että myös taksiliikenne kärsii korkeista polttoainekuluista.
– Hallitus jätti esityksessään täysin huomiotta sen seikan, että jopa kolmasosa Suomessa toimivista takseista osallistuu koulukuljetuksiin. Näiden kuljetusten hintoja ei määrätä jokaisen matkan alussa, kuten hallitus tuntuu esityksessään olettavan. Nyt kasvaneet kulut jäävät taksiyrittäjien harteille samalla kun linja-autoliikenteen koulukyydit ovat tuen piirissä. Molemmat tarjoavat samaa palvelua, mutta vain toinen on oikeutettu väliaikaiseen polttoainetukeen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.
– Tämä asettaa yritykset täysin eriarvoiseen asemaan. Myös autottomat harvaanasuttujen seutujen asukkaat kärsivät tilanteesta, sillä olemattoman joukkoliikennetarjonnan ainoana vaihtoehtona on monissa tapauksissa taksi, mikäli haluaa liikkua kotipihaa pidemmälle. Taksiliikenne on ehdottomasti saatava polttoainetuen piiriin.
Taksiliiton lausunto jätettiin huomiotta
Taksiliitto jätti lausunnon hallituksen esityksestä, mutta se ja muut taksialaa tukevat lausunnot jätettiin huomioimatta. Esityksen mukaan taksiala jätettiin tuen ulkopuolelle, koska kasvaneet kulut voidaan siirtää hintoihin nopeasti. Toisena perusteluna oli heinäkuun alussa voimaan tuleva Kela-taksojen nosto.
– Hallituksen esityksessä todetaan, että taksit jätetään esityksen ulkopuolelle, koska kustannusten nousu voidaan siirtää nopeasti hinnoitteluun. Pienellä eläkkeellä elävällä haja-asutusalueen asukkaalla ei ole varaa käyttää taksia pakollisiin asiointimatkoihin, kuten kaupassa tai apteekissa käymiseen, mikäli käsistä karanneet polttoaineiden hinnat siirretään suoraan asiakkaiden maksettaviksi. Tässä unohdetaan myös täysin se seikka, että taksit hoitavat myös sopimusajoa muun muassa koulukyytien muodossa. Kela-taksan nosto ei riitä kattamaan taksiyrittäjien nousevia kuluja, Antikainen muistuttaa.
Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien taksialan jättämistä väliaikaisen polttoainetuen ulkopuolelle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kela-taksat Taksiliitto taksiala henkilökuljetukset tavarakuljetukset polttoainetuki kustannusten nousu polttoainekustannukset linja-autoliikenne polttoainekulut koulukuljetukset taksiyrittäjät harvaanasutut maakunnat taksit kuljetusala pieneläkeläiset kirjallinen kysymys Joukkoliikenne Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kansanedustaja Veikko Vallin varoittaa seuraavasta suuresta EU-vedätyksestä
Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”
Lisätalousarvioesitys ei vastaa kasvaviin elinkustannuksiin – Kansanedustaja Jari Koskela: “Indeksikorotuksilla ei ratkaista kustannusten noususta johtuvia ongelmia”
Taas mennään ja kovaa: bensan hinta noussut lähes 10 senttiä vuorokaudessa
Mäenpää tyytymätön kuljetusyritysten määräaikaiseen polttoainetukeen – hallitus unohti taksit, maanrakennusalan ja metsäkoneyrittäjät
Talousvaliokunta parantaisi kuljetusalan polttoainetukea – Vallin: ”Muuten jopa huoltovarmuus uhattuna”
Ministeri Ranne: Taksiala tarvitsee luottamuksen palauttamista
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää