

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus sopeuttaa, turvaa ja auttaa työllistymään – se on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta välttämätöntä
Eduskunnassa keskustellaan tänään valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2025-2028. Perussuomalaisten ryhmäpuheen piti kansanedustaja Jari Ronkainen. Ronkainen korostaa puheessaan sitä, miten velkaantumisen taittaminen on Suomen kansallinen etu.
– Hallitus toteuttaa kautensa aikana yhdeksän miljardin euron sopeutuksen – se on hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden suhteen järkevää ja jopa välttämätöntä. On totta, että meitä rajoittavat myös EU:n alijäämämenettelyn kriteerit, mutta julkista taloutta pitäisi tasapainottaa myös ilman niitä, totesi kansanedustaja Jari Ronkainen.
Perussuomalaiset katsoo, että sopeutustoimissa ei enää ole varaa viivyttelyyn.
– Nyt vuosien näivettymisen jälkeen on viimein aika tehdä ne toimet, joita verrokkimaissamme on tehty aikoja sitten. Ruotsi ja Tanska tekevät ylijäämäisiä budjetteja – Suomessa tähän on vielä matkaa, mutta hallituksen määrätietoinen politiikka on askel oikeaan suuntaan!
Hallitus tehnyt ripeitä työllistymistoimia
Työllisyystoimien suhteen hallitus on Ronkaisen mielestä toiminut ripeästi.
– Arvion mukaan hallitus on jo ensimmäisen vuotensa aikana saanut toteutettua yli 70 prosenttia ohjelmansa työllisyystoimista. Työn syrjään kiinni pääseminen on työikäiselle kestävin keino kohentaa omaa asemaansa. Mitä useampi on työelämässä, sitä paremmin yhteiskunnassa voidaan rahoittaa palvelut heille, jotka eivät aidosti kykene itsestään huolehtimaan tai joiden elämäntilanne yhteiskunnan tukea vaatii, sanoi Ronkainen.
Oppositiolle raha tulee taikaseinästä
Oppositiopuolueet ovat esittäneet vaihtoehtojaan hallituksen politiikalle, mutta ne eivät Ronkaisen mukaan vakuuta.
– Kerrotte, että olette sitoutuneet EU:n alijäämämenettelyn välttämiseen eli käytännössä tähän samaan yhdeksän miljardin sopeutukseen, jonka hallitus toteuttaa. Esittämänne vaihtoehto ei kuitenkaan vakuuta: rahaa tulee kuin taikaseinästä.
– Sen lisäksi vasemmalla halutaan vielä entisestään korottaa korkeaa veroastettamme ja heikentää maataloutemme toimintaedellytyksiä tilanteessa, jossa huoltovarmuuden ja omavaraisuuden merkitys on korostunut. Olette etenkin salin vasemmalla laidalla vastustaneet liki kaikkia hallituksen työllisyystoimia. Keskusta sen sijaan ei ilmeisesti tiedä miten päin oppositiossa olla; niin nopeasti vaihtuvat mieli ja kannat.
– Tässä heitänkin pallon opposition suuntaan: oletteko sitoutuneet tähän talouspoliittiseen tavoitteeseen, jonka pohjimmaisena tarkoituksena on hyvinvointivaltion pelastaminen? Pahasti nimittäin näyttää, ettei teistä ole muuhun kuin verojen korottamiseen, velkarahan jakamiseen ja tarvittavien päätösten välttelyyn.
Hallitus panostaa turvallisuuteen
Valtion tärkein tehtävä on viime kädessä kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen, tietää perussuomalaisten puolustusvaliokuntavastaava Ronkainen.
– Tämä on välttämätöntä, kun itänaapurimme käy julmaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Hallitus on valtionhallinnon sopeutustoimissaan halunnut varmistaa, että sopeutus ei kohdistu poliisien, rajavartijoiden, sotilaiden tai oikeudenhoidon ydintehtävien henkilöstömäärään.
– Vaikka julkisen talouden suunnitelmassa onkin kyse rahasta, on huomattava, ettei suurikaan rahamäärä ilman kunnollista lainsäädäntöä tule riittämään. Voimmekin ilolla tervehtiä lukuisia hallituksen lainsäädäntöhankkeita, joilla Suomessa pitkään harjoitettua vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa tullaan järkevöittämään.
– Tämän lisäksi nuorisorikollisuuteen tullaan nyt puuttumaan monin tavoin! Me perussuomalaiset uskomme vakaasti, että merkittävät lainsäädännölliset uudistukset ja rahalliset panostukset peruskouluun tulevat ehkäisemään sekä nuorisorikollisuutta että syrjäytymistä.
– Yhdeksän miljardin sopeutus hallituskauden aikana on valtava urakka, ja sopeutustoimiin sisältyy vielä epävarmuutta. Hallituksen toimilla julkinen taloutemme saadaan terveemmälle pohjalle, mutta toimia tarvitaan myös jatkossa, Ronkainen päätti puheenvuoronsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alijäämämenettely Venäjän hyökkäyssota valtion velkaantuminen sopeuttamistoimet valtioneuvoston selonteko omavaraisuus nuorisorikollisuus työllisyystoimet ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelma työllistyminen hyvinvointivaltio Maahanmuuttopolitiikka Jari Ronkainen Turvallisuus Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Talousasiantuntija Huopainen: Jokainen uusi velkapaketti pahentaa tulevan laskun loppusummaa

Hallituksen toisessa lisätalousarviossa panostuksia liikenteeseen, poliisille ja rajalle – Purra: ”Valtion ydintehtäviin kuuluu sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistaminen”

Vihervasemmistolta lisää löperöä maahanmuuttopuhetta puoluejohtajien EU-tentissä – perussuomalaisten Purra tyrmää: ”Siirtolaispaine Eurooppaan voidaan ratkaista vain torjumalla se”

Tynkkysen jälkeen eduskuntaan nouseva Merja Rasinkangas: ”Lapsia on liian paljon tuuliajolla ja vähän heitteilläkin”

Valtiovarainministeri Purra moittii opposition talousvaihtoehtoja toiveajattelusta ja konkretian puutteesta – ”Taikaseinäsosialismi ei toimi”

Perussuomalaisten Koskela: Sopeutustoimien kanssa ei pidä hidastella

VM: Kasvu on käynnistymässä – julkinen talous pysyy kuitenkin alijäämäisenä
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää