Hallitus siunasi valtavan europaketin jatkon suuressa valiokunnassa – PS vastusti
Eduskunnan EU-asioista päättävä suuri valiokunta otti tänään kantaa EU:n komission ehdottamaan jopa 750 miljardin euron tukipakettiin. Summasta 500 miljardia euroa jaettaisiin jäsenvaltioille avustuksina ja 250 miljardia euroa lainoina. Rahaston varat jaettaisiin jäsenvaltioille, jotka ovat suurimmissa taloudellisissa vaikeuksissa. Esimerkiksi Italia saisi rahastosta kokonaisuudessaan 173 miljardia euroa ja Espanja 140 miljardia euroa. Muut isot saajat olisivat Ranska, Kreikka ja Portugali. Perussuomalaiset ei ole valmis lahjoittamaan senttiäkään.
– Rahaston esitellään olevan koronapaketti, mutta sitä se ei todellisuudessa ole. Etelä-Euroopan jäsenvaltioiden taloustilanteen pohjimmainen syy ei ole koronapandemia, vaan vuosikymmeniä jatkunut vastuuton ja heikko taloudenpito. Rahastossa on kyse tulonsiirrosta paremmin taloutensa hoitaneilta mailta huonommin pärjänneille maille, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä toteaa.
Vastoin EU:n omia sääntöjä
Komissio on esittänyt, että varojen saamiseksi pitäisi sitoutua talousperiaatteisiin ja uudistuksiin, mutta ilman konkreettista ehdollisuutta nämä jäävät perussuomalaisten mukaan vain toiveeksi. Elvytyspaketin myötä Suomi sitoutuisi tukitoimien rahoittamiseen vuosikymmeniksi.
– Elpymisrahaston toteuttaminen komission ehdottamalla tavalla olisi kaiken lisäksi selvästi vastoin unionin omia säädöksiä, perussuomalaisten valiokuntaryhmä huomauttaa.
Miljardeja ja jälleen miljardeja
Suomi on juuri myöntänyt enimmillään 800 miljoonan euron takaukset erilaisiin tukirahastoihin. Lisäksi vanhempia vastuita on useita miljardeja. Euroopan vakausmekanismiin (EVM) liittyviä vastuita Suomella on yli 11 miljardia euroa. Väliaikaisen tukimekanismin ERVV:n osalta Suomen nykyinen osuus takauksista on noin 4,4 miljardia ja ylitakaus 7 miljardia euroa. Monivuotisesta rahoituskehyksestä nykyisellä kaudella Suomelle syntyvien maksujen määrä on puolestaan noin 15,9 miljardia euroa.
– Elpymisrahaston hyväksyminen lisäisi Suomen taloudellisia vastuita merkittävästi. Suomen osuus avustuksina annettavien tukien lainanlyhennyksistä olisi noin 8,5 miljardia euroa tulevina vuosikymmeninä. Lisäksi Suomelle syntyisi takausvastuu 250 miljardin euron lainoista, joita osa jäsenvaltioista saisi rahastosta. Suomen vastuu olisi noin 4,25 miljardia euroa, jos jokin jäsenvaltio laiminlyö saamansa lainan takaisinmaksun, Mäkelä huomauttaa.
Etelän maat eivät valmiita uudistuksiin
Perussuomalaiset toteaa mielipiteessään, etteivät raskaasti velkaantuneet Etelä-Euroopan maat tähän mennessä ole osoittaneet valmiutta sellaisiin rakenteellisiin uudistuksiin, joilla niiden julkisen talouden tuottavuutta ja kestävyyttä voitaisiin lisätä.
– Elpymisrahastoon osallistuminen lisäisi entisestään Suomen taloudellisia sitoumuksia sekä vastuita muiden jäsenmaiden veloista ja aiheuttaisi merkittävän riskin taloudellisista tappioista.
Budjettivalta Suomesta vähenee
Komission ehdotus rajoittaisi toteutuessaan eduskunnan budjettivaltaa aina vuoden 2058 loppuun asti.
– Rahaston hyväksyminen sekä EU:lle annettava velanotto-oikeus muuttaisi lisäksi unionin ja sen kokonaisrahoituksen luonnetta sekä unionin ja jäsenvaltioiden välistä suhdetta olennaisella tavalla. Kysymyksessä on tilanne, jota Suomessa ei mitenkään voitu perussopimuksia ratifioidessa ennakoida, ja jota myös EU:n omat toimielimet ovat tähän asti pitäneet oikeudellisesti mahdottomana.
Lisää veroja – EU-veroja
Perussuomalaiset pitää mahdottomana myös ajatusta siitä, että unionin markkinoilta ottamasta 750 miljardin euron lainaa voitaisiin maksaa takaisin uusilla EU-veroilla, kuten digiverolla ja hiiliverolla.
– EU:lle myönnettävä verotusoikeus olisi viimeinen niitti kansallisvaltioiden arkkuun. Yhteiset verot syventäisivät EU:n integraatiota tavalla, joka muuttaa unionia tiiviimmäksi talousliitoksi ja tekee siitä liittovaltion.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Suomen itsenäinen budjettivalta uhattuna
Meri: Liittovaltiota valmistellaan perussopimuksia kiertämällä – Suomi jälleen maksajan roolissa
Budjettikomissaari Hahn: Koronakriisin selättämiseen tarvitaan EU-veroja
Hallitus lähdössä tukemaan Euroopan valtavia tukipaketteja – perussuomalaisilta täystyrmäys
Suomi ottaa velkaa jotta muut maat saisivat lisää tuloja, maksaa tämän lystin luovuttamalla itsenäisyyttään – VM:n ex-ylijohtaja Peter Nyberg moittii
Halla-aho: Politiikassa edessä paluu normaaliin päiväjärjestykseen – ”Perussuomalaisten keskeiset teemat tulevat silmille entistä vahvemmin poikkeusolojen jälkeen”
Professori Matti Virén laskee EU:n elpymispaketin hyödyt Suomelle: Maksuosuus 10 miljardia, hyödyt vain 200-300 miljoonaa euroa
PS-meppi Huhtasaari: “Euro ei olisi selvinnyt ilman sääntörikkomuksia”
Tutkimus: Enemmistö suomalaisista ei ole valmis maksamaan uusia EU-menoja
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää