Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Hallitus päätti viimein äänestää metsäteollisuutta rankaisevaa EU:n taksonomiaesitystä vastaan – Mäkelä: Todennäköisesti asiaan on jo liian myöhäistä vaikuttaa

26.11.2021 |16:55

Suuri valiokunta muodosti tänään Suomen kannan EU:n taksonomiaan ja metsäkysymykseen. Valiokunta yhtyi Suomen hallituksen viime tingassa muodostamaan kantaan, että Suomen on äänestettävä komission esitystä vastaan, vaikka vihreät ja vasemmistoliitto äänestivätkin vastoin hallituksen linjaa. Perussuomalaisten mielestä hallitus muodosti kantansa aivan liian myöhään.

Perussuomalaisten valiokuntaryhmän mielestä on hallitukselta kestämätöntä toimintaa ja johtajuuden puutetta, että tällaisessa kansallisen edunvalvonnan kannalta keskeisessä kysymyksessä kannanmuodostus on myöhässä eivätkä hallituksen omat rivit pysy suorina. Hallituksessa luotettiin siihen, että oppositio tukee suomalaista metsäteollisuutta ja metsien käyttöä.

– Meidän mielestämme kanta otettiin aivan liian myöhään. Asiassa olisi pitänyt vaikuttaa ennakkoon jo silloin kun se oli vielä komission käsittelyssä. Asiaan ei vaikutettu sen vuoksi, että hallitus ei pystynyt muodostamaan yhtenäistä kantaa sisäisten erimielisyyksien takia, eli siellä oltiin vihreiden ja vasemmistoliiton panttivankeina ja annettiin tilanteen luisua tähän pisteeseen, kertoo suuren valiokunnan 1. varapuheenjohtaja Jani Mäkelä.

Oppositiolta yhteinen eriävä mielipide

Tässä kohtaa asiaan vaikuttaminen alkaa olla jo auttamattomasti liian myöhäistä. Hallituksen viivyttelyn takia Suomi ei pystynyt vaikuttamaan yhtenäisellä linjalla eikä hakemaan tuekseen liittolaismaita silloin, kun asiaan olisi vielä voinut vaikuttaa. Nyt Suomi joutuu äänestämään ”eitä” kahdestaan Ruotsin kanssa, joka todennäköisesti ei enää auta mitään.

Perussuomalaiset, kokoomus ja kristillisdemokraatit jättivät asiasta oppositiopuolueiden yhteisen eriävän mielipiteen kannustaakseen hallitusta korjaamaan EU-politiikkansa suuntaa. Opposition mielestä on tärkeää, että Suomella on yhtenäinen viesti komission ja jäsenmaiden suuntaan erityisesti kriittisen tärkeissä kysymyksissä. On myös pidettävä huoli siitä, että Suomi palaa korkean ennakkovaikuttamisen tasoon.

Taksonomia suomeksi

Sanahirviö ”taksonomia” tarkoittaa kansantajuisesti selitettynä sitä, että EU asettaa asioille luokituksia sen mukaan, miten ympäristöystävällisiksi ja ilmastonmuutosta ehkäiseviksi ne EU:n toimesta katsotaan. Jos jotain asiaa ei katsota ympäristöystävälliseksi tai ilmastonmuutosta estäväksi, se johtaa asian kannalta epäedullisiin vaikutuksiin esimerkiksi rahoituksen saannin tai sijoitusten suhteen. Se saattaa aiheuttaa asialle myös ylimääräistä byrokratiaa ja ylimääräisiä maksuja.

– Tässä kyseisessä luokittelussa oltaisiin tekemässä epäedullisia luokituksia metsien käytön ja metsäteollisuuden kannalta. Tästä asiasta käytiin tänään vääntöä suuressa valiokunnassa, että Suomi äänestäisi kyseistä delegoitua säädöstä vastaan EU:ssa, Mäkelä selventää.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää