Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus linjasi korvaavista säästöistä sosiaali- ja terveydenhuoltoon – julkinen talous vahvistuu yhteensä 166 miljoonalla eurolla

27.03.2025 |17:19

Hallitus on päättänyt täsmentää ja kohdentaa uudelleen osaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon aiemmin kohdennetuista säästöistä. Päätettyjen toimenpiteiden arvioidaan vahvistavan julkista taloutta yhteensä noin 166 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä.

Hallitus on päättänyt täsmentää ja kohdentaa uudelleen osaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon aiemmin kohdennetuista säästöistä. Nyt päätettyjen toimenpiteiden arvioidaan vahvistavan julkista taloutta yhteensä noin 166 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä.

– Säästöjä kohdennetaan määräaikaisesti Kelan aiemmalta vuodelta käyttämättä jääneeseen määrärahaan sekä sote-valvontalain velvoitteiden lykkääntymisestä yhteensä 78,2 miljoonalla eurolla vuonna 2026. Hallinnon tehostamisella ja normeja joustavoittamalla toteutetaan säästöjä 17,6 miljoonalla eurolla vuoden 2029 tasolla, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa.

Tavoitteena velkaantumiskehityksen kääntäminen

Kokonaisuuteen kuuluu säästö hyvinvointialueiden valtuustojen ryhmärahoista sekä kokouspalkkioista. Lisäksi kustannussäästöjä aiheutuu teknologian hyödyntämisestä kotiin tarjottavissa palveluissa, vammaispalvelulain muutoksissa perustuslakivaliokunnan viitoittamalla tavalla sekä kuntouttavan työtoiminnan kehittämisestä. Sosiaalihuoltolain kokonaisuudistuksella saadaan aikaan yhden prosentin säästö sosiaalihuollon kustannuksiin.

– Hallituksen tavoitteena on kääntää hyvinvointia ja julkisen talouden kestävyyttä uhkaava velkaantumiskehitys. Julkisen talouden velkasuhteen kasvun pysäyttämiseksi hallitus on sitoutunut toimiin, jotka vahvistavat julkista taloutta 9 miljardilla eurolla vuoteen 2027 mennessä, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

Hallitusohjelmassa ja keväällä 2024 linjatun mukaisesti hallitus seuraa aktiivisesti toimenpidekokonaisuuden toteutumista ja päättää tarvittaessa korvaavista toimista, jos toimenpiteet eivät ole johtamassa aiemmin päätettyihin julkista taloutta vahvistaviin vaikutuksiin.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta tyrmäys opposition katastrofipuheille: Yhtään sairaalaa ei olla lakkauttamassa

11.12.2024 |21:34
Suomen uutiset logo

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: “Uusi omalääkärimalli voisi olla juuri se uudistus, joka tuo perusterveydenhuoltoon vakautta, laatua ja inhimillisyyttä”

20.11.2024 |10:46
Suomen uutiset logo

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso terveydenhuoltolain muuttamisesta: Sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten palveluverkkoa vahvistetaan väestön palvelutarpeisiin vastaamiseksi

16.10.2024 |14:55
Suomen uutiset logo

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen poliittiset päättäjät leikkaavat omaishoitajilta – perussuomalaiset eivät hyväksy leikkausta

04.12.2024 |11:14

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Mika Merano: Miksi Helsinki päätti lähettää 350 000 euroa Gazaan? – ”Kaupunkilaisten rahaa heitetty täysin hukkaan kohteisiin, jotka eivät hyödytä veronmaksajaa”

29.03.2025 |13:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää