Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus jatkaa autoilun kustannuksien kasvattamista – pyrkii keräämään autoilijoilta miljardin enemmän neljässä vuodessa

27.05.2021 |19:01

Perussuomalaiset kysyi tänään suullisella kyselytunnilla hallituksen ilmastopolitiikan vaikutuksista muun muassa polttoainehintoihin. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) ja kansanedustaka Pia Viitanen (sd) kehuivat, ettei hallitus korota enää polttoaineveroja, vaikka hallitus vasta päätti nostaa polttoaineverotusta vuositasolla jopa 250 miljoonalla eurolla.

Hallitus pyrkii keräämään siis neljässä vuodessa miljardin aiempaa enemmän autoilijoilta.

– Uusi valtiovarainministeri Saarikko ei irtautunut edeltäjänsä Vanhasen linjasta, jonka mukaan fossiilisen bensan hinnan tulee nousta. Hallitus jatkaa polttoainehintoja nostavaa lainvalmisteluaan kuten liikenteen päästökauppaa ja jopa kilometriveroa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi.

PS vastusti sekoitevelvoitetta ainoana puolueena

Liikenneministeri Timo Harakka (sd) moitti perussuomalaisia Sipilän hallituksen aikaisesta ilmastostrategiasta, jossa tavoiteltiin polttoaineiden bio-osuuden kasvattamista 30 prosenttiin.

Perussuomalaiset kuitenkin esittivät bio-osuutta kasvattavan lakiesityksen hylkäämistä ja äänestivät ainoana puolueena lakia vastaan 6.2.2019.

Ministeri Harakka nosti ensitöikseen verotusta

SDP yhdessä vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa sen sijaan tuolloin hyväksyi esityksen biopolttoaineiden sekoitevelvoitteesta.

– SDP:llä on jatkuvasti pyrkimys kääntää katseet perussuomalaisiin, kun puhutaan Sanna Marinin hallituksen päätöksistä. Jos muistellaan menneitä, niin opposition kansanedustajana Timo Harakka sanoi vanhusten palelevan, jos öljylämmityksen veroa nostetaan. Ensitöinään ministerinä Harakka nosti itse öljylämmityksen verotusta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää