Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hallitus esittää rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamista vuoden 2026 loppuun

27.03.2025 |14:39

Hallitus on tänään antanut esityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain eli ns. rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamisesta vuoden 2026 loppuun asti.

Lain tarkoituksena on torjua vieraan valtion Suomeen kohdistuvaa vaikuttamista, joka tapahtuu maahantulijoita välineellistämällä.

Suojataan kansallista turvallisuutta

Lailla suojataan Suomen täysivaltaisuutta ja kansallista turvallisuutta.

Laki on tällä hetkellä voimassa vain heinäkuuhun 2025. Tämän vuoksi hallitus esittää lain voimassaolon jatkamista.

Lain varsinaiseen sisältöön ei ehdoteta muutoksia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Mika Merano: Miksi Helsinki päätti lähettää 350 000 euroa Gazaan? – ”Kaupunkilaisten rahaa heitetty täysin hukkaan kohteisiin, jotka eivät hyödytä veronmaksajaa”

29.03.2025 |13:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää