Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset raivoissaan: Hallitus ei aio estää laajamittaista maahantuloa – esittävät valmiuslailla suomalaisten asuntoja ja ajoneuvoja käyttöönotettavaksi

27.04.2022 |11:32

Perussuomalaiset ovat tyytymättömiä valmiuslain rajaturvallisuutta koskevien lainsäädäntömuutosten valmisteluun. Valmiuslain parlamentaarinen seurantaryhmä on jätetty käytännössä sivuun kiireellisestä uudistuksesta. Hallitus on sen sijaan päätynyt esittämään valmiuslakiin rajaturvallisuuteen liittyviksi toimivaltuuksiksi ajoneuvojen, rakennusten ja kiinteistöjen käyttöönottoa.

Annettavasta esityksestä uupuvat kokonaan pykälät, joilla valtiollisen toimijan vihamielisessä tarkoituksessa suorittama ihmisten työntäminen rajan yli voitaisiin estää.

– Kaikkein tärkein puuttuu. Miten hallitus on voinut päätyä siihen, että ensin hoidetaan kuntoon mahdollisuus ottaa haltuun autoja ja kiinteistöjä hybridioperaatiossa tulevien siirtolaisten auttamiseksi eikä sitä, että Suomi voisi ylipäätänsä torjua tätä täysin todennäköistä turvallisuusuhkaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee.

Omaa turvallisuutta ja kansalaisia suojeltava

Purran mukaan Suomella on ensisijainen velvoite suojella omia kansalaisiaan ja maan turvallisuutta. Hybridioperaatiossa molemmat ovat uhattuna.

– Hallituksessa on puheiden tasolla asia viime aikoina näytetty ymmärtävän. Jostakin syystä teot eivät vain lainkaan seuraa puheita. Ei tähän ongelmaan edes Nato-jäsenyys auta, Purra sanoo.

Hallitus menee ideologia edellä

Hybridivaikuttamisen mahdollisuus on tunnistettu jo viime hallituskaudella. Hallitus heräsi asiaan marraskuussa 2021, kun Valko-Venäjä alkoi työntää siirtolaisia Eurooppaan. Perussuomalaisten johdolla jätetty välikysymys yritti myös saada asiaan vauhtia.

Silti valmiuslain kirjoittamisen kerrotaan tapahtuneen muutamassa viikossa, ja varsinaista ilmiön estämiseen tähtäävää lainsäädäntöä ei siis ole saatu aikaiseksi. Selitys ei mene läpi perussuomalaisille.

– Hallituksen tavoitteena on ottaa vastaan ja majoittaa jokainen Suomen rajalle ilmestynyt henkilö kaikissa tilanteissa. Suomalaisten oikeus turvallisuuteen ja omaan omaisuuteensa ovat hallitukselle toissijaisia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin verrattuna. Kysymys näyttää olevan poliittisesta tahdosta, ideologia menee yli jopa kansallisen turvallisuuden, valmiuslain parlamentaarisen seurantaryhmän jäsen Mari Rantanen ihmettelee.

Turvapaikanhakuoikeus voitava keskeyttää

Perussuomalaiset peräänkuuluttavat edelleen sekä rajavartiolakiin että valmiuslakiin pykäliä, joilla olisi mahdollista keskeyttää turvapaikanhakuoikeus väliaikaisesti. Tehokkaita pykäliä pitäisi olla jo normaaliajan lainsäädännössä.

– Hallituksen tulee paikata lainsäädäntömme haavoittuvuudet pikaisesti ja estää Venäjän mahdollisuus siirtolaisaseen käyttöön. Turvapaikanhakuoikeus pitää pystyä tarvittaessa keskeyttämään kokonaan, aivan kuten Puola ja Kreikka ovat EU:ssa jo tehneet. Pääministeri Sanna Marinin on lopetettava hallituksensa ideologinen höperehtiminen ja huolehdittava kansallisesta turvallisuudesta kaikilla niillä keinoilla, joita se vaatii, perussuomalaiset vaativat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää