

LEHTIKUVA
Hallitus alentaa ensi vuonna polttoaineiden verotusta 160 miljoonalla – ”Sellaista ei ole tässä maassa ennen nähty”
Pitkää työmatkaa omalla autollaan kulkeville on luvassa helpotusta. Paitsi että autovero laskee, ensi vuonna voimaan astuvaa polttoaineveron alentamista voidaan pitää jopa historiallisena.
Valtiovarainministeri Riikka Purra huomauttaa, että myös jakeluvelvoite on huomattavasti maltillisemmalla tasolla edelliseen hallitukseen verrattuna. Ensi vuonna jakeluvelvoite ei nouse.
– Pelkästään näiden toimien vaikutus autoilun kustannuksiin on hurja.
Verohelpotusta vanhempaan autokantaan
Oppositio haastoi aiheesta hallitusta eduskunnan kyselytunnilla. Vihervasemmistosta väitettiin, että hallitus nostaa suomalaisten työmatkakustannuksia.
– Tämä hallitus alentaa ensi vuonna polttoaineiden verotusta 160 miljoonaa. Sellaista ei ole tässä maassa ennen nähty, Purra huomautti.
– Tämä hallitus vähentää polttoaineverotuksen CO2-komponentin veroa. Tämä hallitus laskee autoveroa nimenomaan vanhaan kantaan bensiini- ja dieselautoihin ja, mikä tärkeintä, tämä hallitus ei tätä jakeluvelvoitetta tee siinä määrin kuin teidän hallituksenne halusi tehdä.
Miksi omavastuuosuus nousee?
Purran mukaan hallituksen autoilun kustannuksia vähentävien toimien yhteisvaikutus on selvä.
– Mitä tulee sitten työmatkakulujen omavastuuosuuteen, niin kyllä, hallitus nostaa sen 750:stä 900 euroon. Ja miksi? Tätä on viimeksi nostettu vuonna 2015. Sen on tarkoitus nimenomaan tukea pitkää matkaa töihin ajavia, mutta tällä hetkellä kun hinnat ovat nousseet, siitä on tullut jopa korvausväline HSL-alueella kahden vyöhykkeen yli kulkevalle työmatkailijalle – ja tähän sitä ei ole tarkoitettu.
– Korona-aikaan on tehty muutoksia tähän, jotka olivat väliaikaisia, Purra muistutti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- autokanta työmatka-autoilu työmatkakustannukset polttoaineiden veronalennus jakeluvelvoite Riikka Purra hallitus verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Hallitus toteuttaa työlinjaa – ”Että tässä maassa työn tekeminen kannattaisi ja että yrityksiin syntyisi uusia työpaikkoja”

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”

Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – “Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”

Hallitus laskee autoilun kustannuksia ja kannustaa työhön veronalennuksilla – ”Tavoitteena työhön kannustava sosiaaliturvajärjestelmä”

Valtiovarainministeri Riikka Purra vastaa SAK:n syytöksiin: Kenenkään sairausajan palkkaan ei tule automaattisesti leikkauksia – ”Tällainen väite on yksinkertaisesti valetta”

Valtiovarainministeri Purra: Hallitus tekee työllisyyttä vahvistavaa politiikkaa – ”Nimenomaan suomalaisen työntekijän etu”

Purra: Hallituksen syliin sataa ja ryöppyää edellisten vuosien päätösten kuraa – ”Takana on vuosikausien piittaamattomuus veronmaksajan asemasta”

Veronmaksajan rahaa ei saa käyttää humpuukiin

Vasemmisto syytää eetteriin räikeitä valheita – SDP-pomo Matias Mäkynen julkaisee manipuloidun videon Purrasta, sadat älähtävät
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää