MATTI MATIKAINEN
Hallituksen ilmastokunnianhimosta tulossa jättilasku suomalaisille veronmaksajille – perussuomalaisille riittäisi vähempikin kunnianhimo
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra linjaa, että Suomen ei tulisi pyrkiä kilpailijamaitaan kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin, vaan pysytellä ilmastopolitiikassa keskitasolla. – Silloin ei tehtäisi panostusvirheitä eikä suosittaisi teknologioita, jotka vanhenevat nopeasti. Ylipäätään meillä olisi samalla mahdollisuus oppia muiden maiden tekemistä virheistä.
Sanna Marinin hallituksen maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka nostaa autoilun ja asumisen hintaa, ruoan hintaa, muun liikkumisen hintaa, yrittämisen hintaa ja teollisuuden hintaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että perussuomalaisille riittäisi jo vähempikin kunnianhimo.
– Me emme näe hyvänä sitä, että Suomi haluaa olla kunnianhimoisempi kuin oleelliset kilpailijamaansa tai kunnianhimoisempi kuin Euroopan unioni. On muistettava, että jo nyt Suomi on merkittävästi onnistunut vähentämään omia päästöjään, Purra sanoo.
Onko ilmastotoimien vaikuttavuus jo toissijaista?
Purra huomauttaa, että ilmastokunnianhimosta seuraa merkittävästi kustannuksia veronmaksajille, joten perussuomalaisille riittäisi hieman vähempikin kunnianhimo.
– Myös erilaisten teknologioiden kannalta olisi järkevämpää pysytellä ilmastopolitiikassa keskitasolla. Silloin ei tehtäisi panostusvirheitä eikä suosittaisi teknologioita, jotka vanhenevat nopeasti. Ylipäätään meillä olisi samalla mahdollisuus oppia muiden maiden tekemistä virheistä.
– Toissijaista Suomen uskottavassa ilmastopaketissa tuntuu olevan se, onko toimilla edes minkäänlaista vaikutusta itse ilmastonmuutokseen. Koska eihän niillä ole. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on runsaan promillen luokkaa. Poliittisille toimille on luonteenomaista, että niitä tulee tehdä, olipa niillä mitään vaikutusta tai ei.
Miksi hintalapusta ei edes keskustella?
Purra ei voi käsittää, miksi ilmastotoimien hintalappu ei ole edes puheenaihe.
– Ikään kuin sähköautot, tuulivoima, hiilinielut, kuntien Hinku-hankkeet ja päästökauppa eivät maksaisi mitään. Ilmastopolitiikan toimien rahat eivät kuitenkaan tule jostakin maagisesta vihreästä pankista vaan suomalaisilta veronmaksajilta, työssä käyviltä ihmisiltä ja yrittäjiltä. Suomessa kaikkien muiden puolueiden hämäävä puhe pyrkii hämärtämään tätä päivänselvää tosiasiaa.
– Suomen maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan taustalla vaanii vielä EU:n ilmastopaketti, joka toteutuessaan mahdollistaa jälleen suomalaisten rahan ryöväämisen muiden maiden asukkaiden hyväksi. Perussuomalaiset kuitenkin on veronmaksajan puolella. Me ihan oikeasti haluamme keventää verotusta, kaventaa verokiilaa ja lisätä palkansaajan ostovoimaa, Purra sanoo.
Vihreä ilosanoma vaimentumassa
Perussuomalaiset irtautui vuonna 2018 silloisen pääministeri Juha Sipilän (kesk) koolle kutsumasta ilmastotyöryhmästä, jossa kaikki muut puolueet julistivat pidäkkeetöntä ja vailla mittakaavaa olevaa vihreää ilmastosanomaa.
– Meidän kantamme eivät saaneet minkäänlaista tukea edes keskustalta tai kokoomukselta. Kävelimme tuolloin neuvotteluista ulos, ja muut puolueet kirjasivat maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan tavoitteet tätä hallituskautta ohjaamaan, Purra sanoo.
Sittemmin kokonaistilanne on hieman muuttunut, sillä perussuomalaisilla on ollut valtaa poliittisen energian ja yhteiskunnallisen keskustelun ohjaamisessa.
– Yhtäältä olemme pakottaneet muut puolueet ottamaan kantaa asioihin, toisaalta ne joutuvat joko imitoimaan meitä tai asettumaan selvästi meitä vastaan. Ilmastorealismin perään huutelevat yksittäiset edustajat jo muutamasta muustakin puolueesta.
Mediassa manataan maailmanloppua
Myös mediasta löytää nykyään usein kannanottoja ilmastopolitiikan ylilyönteihin ja vihreän pakkovallan huvittavuuksiin liittyen. Poikkeuksena tästä on Yleisradion tarjonta.
– Yleisradio jatkaa pääuutisissaan maailmanlopun yksipuolista manaamista, kuten viimeksi viikonloppuna, Purra huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikunnianhimoiset tavoitteet ilmastorealismi kilpailijamaat ilmastotoimet asuminen ja liikkuminen kustannukset Riikka Purra Sanna Marin Teknologia Juha Sipilä vihreät perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Putkonen: Marinin hallituksen hiilineutraalisuustavoite ajaa teollisuuden pois Suomesta – ”Näitä työpaikkoja ei vihreä teollisuus pysty korvaamaan”
Kohoavat lämmittämisen kustannukset iskevät kipeästi veronmaksajan kukkarolle: Kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasujille tulossa jopa satojen eurojen korotukset
Sähkökriisi runtelee maita pitkin Eurooppaa – komissio on huolissaan ilmastopakettinsa kannatuksesta
Ministerit Marin ja Saarikko intoilivat ilmastotoimista ja työperäisestä maahanmuutosta – Purra: ”Hallitus on vihreän varauman vanki”
Vihreä siirtymä laittaa vähäosaiset ahtaalle – Koponen: “Missä ovat Marinin hallituksen toimet kotitalouksien auttamiseksi?”
EU-johtajien huippukokouksessa piti tutkia vihreän energian lakiluonnoksia – Euroopan sähkökriisi saattaa vallata estradin
Purra: Seuraava yhteisvastuullinen, tulonsiirtoihin ja velkaan perustuva EU-paketti syötetään ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun teemalla – ”Suomalaisten tehtävä on maksaa”
Toteuttavatko Ranska, Espanja, Italia ja Kreikka järjenvastaista suhdannepolitiikkaa, Jussi Saramo?
Energiakriisi leviämässä Pohjoismaihin ja Intiaan – komissio tutkii sähkötukiaisten laillisuutta
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää