LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallituksen epäselvä linja jatkuu – nyt esitetään maskipakkoa, vielä vuosi sitten ministeriössä teetettiin selvitys, jonka mukaan maskeista ei ole hyötyä – Halla-aho: ”Kyllä moni ihmettelee”
Hallitus antoi torstaina eduskunnan käsiteltäväksi esityksensä liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta. Esityksen mukaisesti liikkumista voitaisiin väliaikaisesti rajoittaa viruksen pahimmilla leviämisalueilla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kummastelee, miksei hallitus ole määritellyt selkeitä mittareita sen arvioimiseksi, milloin liikkumisrajoituksia todella tarvitaan.
Jussi Halla-ahon mukaan kynnys ihmisten liikkumisen rajoittamiseen pitää olla erittäin korkealla.
– Näin myös siitä syystä että muuten saattaa syntyä kiusaus käyttää sitä keinoa helpommin, Halla-aho sanoi eilen Ylen A-talkissa.
Halla-aho ihmettelee, miksi hallitus ja asiasta vastaavat ministerit eivät ole määritelleet selkeitä kriteerejä tilanteelle, jossa liikkumisrajoituksiin on siirryttävä.
– Vastaavasti kaivataan mittareita, joilla voidaan arvioida, milloin liikkumisrajoituksia ei tarvitse enää pitää käytössä, Halla-aho sanoi.
Syytä ottaa opiksi menneistä virheistä
A-Talkissa vieraina olivat myös STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila, HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sekä sisäministeri Maria Ohisalo (vihr).
Ohisalo perusteli liikkumisrajoituksia yleisesti terveydenhuoltojärjestelmän kuormittumisella.
– Terveydenhuollossa joudutaan priorisoimaan tehtäviä, koska koronapotilaat täyttävät nyt laajemmin tehohoito-osastoja ja sairaalapaikkoja. Lakiesitykseen on kirjattu kriteerejä, joilla arviointeja tehdään. Eduskuntakäsittelyssä esitystä on mahdollista muokata vielä paremmaksi, Ohisalo sanoi.
Halla-ahon mukaan hallituksen olisi syytä ottaa menneistä virheistä opiksi.
– Pandemiatilanne voi nopeasti muuttua huonommaksi, vaikka se saataisiinkin nyt hallintaan. Tässä on nyt vuoden ajan puhuttu rajaturvallisuudesta nimenomaan tartuntojen näkökulmasta. Hallitus on jatkuvasti sysännyt vastuuta aveille ja eduskunnalle. Viime syksynä hallitus toi kelvottomasti valmistellun esityksen rajaturvallisuudesta, joka esitys tyrmättiin lähtökuoppiin. Jouduimme odottamaan puoli vuotta, että saimme paremman esityksen, Halla-aho sanoi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja myös huomautti sisäministerille, että tällä hetkellä Suomen rajojen yli virusta saapuu edelleen maahan, koska hallitus ei ole saanut aikaiseksi ratkaisuja ennakkotestien vaatimiseksi tulijoilta maahan pääsemisen edellytyksenä.
– Monella on nyt se mielikuva, että rajojen auki pitäminen on jostain syystä tärkeämpää kuin kansalaisten oikeus liikkua maan sisällä, Halla-aho sanoi.
Rajoituksia vain sinne, missä ongelma on
Ohisalo totesi, että liikkumisrajoitusten voimaantulo riippuu eduskunnan aikatauluista. Ohisalo ei osannut sanoa, saadaanko rajoitukset käyttöön jo pääsiäiseksi. Halla-aho muistutti, että koska hallitus toimii eduskuntaenemmistöllä, vastuuta ei voi sysätä muiden harteille.
– Kyllähän tämä valmistuu siinä ajassa kuin se halutaan saada valmiiksi.
Halla-aho sanoi, että jos liikkumisrajoituksiin todella mennään, on tärkeää kohdistaa rajoitukset sinne, missä ongelmakin on.
– Kaupassakäynti tuskin on merkittävä tartuntojen lähde, eikä sekään liene ongelma, että ihmiset tapaavat toisiaan ulkoilmassa, vaan nimenomaan suurten joukkojen kokoontumiset julkisissa tiloissa tai yksityistilaisuuksissa. Näihin voidaan puuttua muutenkin kuin säätämällä yleisiä liikkumisrajoituksia, joista on suurta haittaa ihmisille ja joita todennäköisesti tottelevat ne, jotka muutenkin tottelevat suosituksia.
– Toisaalta taas ne, jotka vähät välittävät suosituksista luultavasti jatkavat vanhaa elämänmenoa siitäkin huolimatta, että tietynlainen ulkona liikkuminen kiellettäisiin lailla, perussuomalaisten puheenjohtaja huomautti.
Ehtiikö poliisi valvoa tilannetta?
Hallituksen linja on tolkuttoman epäselvä, mitä tulee kasvomaskeihin. Tällä hetkellä ollaan vaihteeksi tilanteessa, jossa hallitus koronatoimien osana esittää uutena keinona myös maskipakkoa.
Halla-aho huomautti, että perussuomalaiset esitti maskisuosituksen antamista jo vuosi sitten, koska vastaava suositus oli annettu useissa muissakin maissa.
– Tämän jälkeen hallitus teetti selvityksen, jossa todistettiin, ettei maskeista ole hyötyä vaan päinvastoin todennäköisesti haittaa. THL kaiketi yritti myös antaa maskisuositusta, mikä estettiin poliittisella ohjauksella. Nyt kuitenkin puhutaan jo maskipakon asettamisesta. Kyllä moni ihmettelee, miksi maskeja nyt pakotetaan käyttämään, jopa sakon uhalla, kun viime vuonna hallitus ja asiantuntijat esittivät, että maskeista on haittaa.
Halla-aho myös epäili, riittävätkö Suomen poliisin rajalliset resurssit valvoa uusia rajoituksia, jos ne tulevat voimaan.
– Tiedetään, että väkilukuun suhteutettuna Suomessa on kenties pienimmät poliisivoimat koko EU-alueella. Tässä on nyt huoli siitä, jäävätkö poliisin normaalit tehtävät hoitamatta, koska realiteetit tulevat vastaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Markku Mäkijärvi maskipakko koronatartunnat liikkumisrajoitukset vastuu Kirsi Varhila resurssit valvonta Maria Ohisalo Rajavalvonta STM Hus Poliisi hallitus Jussi Halla-aho eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: Ministeriöiden ja viranomaisten keskinäinen riitely kertoo päätöksenteon siiloutumisesta – ”Taustalla osaamattomuutta, joka voi liittyä poliittiseen virkanimityskulttuuriin”
Juvonen ja Juuso: Hallitus keskittynyt estämään turismin – ”Muista syistä rajan ylittäneet päässeet kulkemaan ilman testausta”
Perussuomalaiset: Liikkumisrajoituksilla dramaattiset seuraukset – ja rajat vuotavat edelleen
Tavio: Hallituksen esittämä kielto mennä ostoksille selvästi liioiteltu
Halla-aho ja Tavio: Ministeri Henrikssonin on kannettava vastuunsa
Tavio: Kauppojen sulkemiselle ei perusteita
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Koronarajoitusten perustuttava todellisiin riskeihin
Verotukselliset syyt vaihtavat telakkatyöntekijät puolen vuoden välein – Purra: Ulkomaalaisilla huomattava yliedustus tartunnoissa
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.