LEHTIKUVA
Hallituksen budjetti sai kovaa kyytiä – Simula tylytti keskustaa: ”Te olette vihervasemmistohallituksen pystyssä pitävä liima”
Eduskunta kävi vilkasta lähetekeskustelua hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2021. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula kritisoi kovin sanakääntein hallituspuolueita, jotka eivät hänen mukaansa ymmärrä Suomen taloustilanteen realiteetteja, vaan keskittyvät siirtämään vastuuta tuleville hallituksille ja yrityksille, jotta voivat itse jatkaa rahanjakoa ja ideologista näpertelyä.
Talousarvio saikin oppositiolta täystyrmäyksen.
– Hallituksen politiikka on oman sädekehän kiillottamista, EU:n jatkuvaa nuoleskelua ja suomalaisten kyykyttämistä. Se näkyy myös talousarviossa. Valtaa luovutetaan entistä enemmän EU:lle, työpaikat Suomesta ajetaan alas ja äänestäjiin vedotaan maksuttomilla palveluilla, jotka suomalaiset kuitenkin itse maksavat veroillaan, Simula kiteytti.
Keskusta hylännyt äänestäjänsä
Kritiikki kohdistui erityisesti keskustaan, joka Simulan mukaan on hylännyt sekä äänestäjänsä että maaseudun alistumalla vihervasemmistohallituksen ilmastopolitiikan juoksupojaksi.
– Hyvät keskustan kannattajat, teidän puolueenne ajaa turvetuotannon alas vieden työpaikkoja maaseudulta. Liikenteen ja asumisen kustannukset ovat jo nousseet, ja vihreällä kehityksellä lähinnä kuritetaan kaikkia tavan suomalaisia. Teidän puolueenne tekee mitä vihreät haluaa. Sitä ei kyllä millään isänmaan edulla voi perustella mitenkään, että keskusta edelleen pysyy vihervasemmistohallituksen pystyssä pitävänä liimana, Simula vetosi.
Oppisitio joutuu vaatimaan talouskuria
Simula epäili, että holtittomalla rahanjaolla hallituspuolueet yrittävät pitää äänestäjänsä tyytyväisinä. Sen sijaan kurja taloustilanne lähinnä vain todetaan budjettikirjassa – ratkaisuja ei ehdoteta.
– Lienee melko epätavallista, että oppositio joutuu vaatimaan talouskuria, Simula totesi puheessaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- äänestäjät rahanjako Maaseutu budjettiesitys Jenna Simula Velkaantuminen perussuomalaiset hallitus Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Oppivelvollisuuden pidentäminen on tulonsiirto hyväosaisille ja koulutusleikkaus
Junnila: Budjetti paljastaa – punakaulukset erkaantuneet duunareista
Perussuomalaiset säästäisivät EU:sta, kehitysavusta, maahanmuutosta ja Ylestä
Perussuomalaisilta lakialoite kansanäänestyksestä: EU-elvytyspaketista Suomelle yli kolmen miljardin nettotappiot – ”Emme voi hyväksyä tällaista verovarojen järjetöntä käyttöä”
Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla
PS: Vasemmistohallitus näivettää Suomen elinvoimaisuuden
Kansanedustaja Simula palaa äitiyslomalta ja lähtee ehdolle kuntavaaleihin: “Edessä entistä vaikeammat taloudelliset ajat”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää