Hallitukselle surkea arvosana kansan enemmistöltä – vain maahanmuuttajat tyytyväisiä

15.01.2018 |17:35

Suomalaisten tyytyväisyys hallitukseen on laskenut koko 2000-luvun, ja nyt Juha Sipilän ministeristö saa arvosanan 5-, Vantaan Sanomat uutisoi. Vielä neljä vuotta sitten Jyrki Kataisen käytännöllisesti katsottuna toimintakyvytön kuuden puolueen hallitus sai arvosanan 6- samalla asteikolla 0-10. Tulokset perustuvat kahden vuoden välein julkaistavaan eurooppalaiseen sosiaalitutkimukseen.

Tyytyväisimpiä Suomen hallitukseen ovat maahanmuuttajat. Tyytymättömimpiä ovat puolestaan taloudellisista vaikeuksista kärsivät sekä sosiaaliturvan varassa elävät kansalaiset.

– Tämäkään ei ole yllätys, sillä meillä huolehditaan erittäin hyvin myös laittomasti maassa olevien palveluista ja panostetaan siihen rahaa, kommentoi tutkimustulosta Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri Facebook-seinällään.

– Puhutaan turvapaikkaprosessin täydellisyydestä ja panostetaan siihen. Samaan aikaan pienituloisen suomalaisen ahdinko ohitetaan antamalla heille aktiivimallia ja leikkauksia – sillä säästää pitää jostain.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”

25.02.2025 |12:48
5.
Suomen uutiset logo

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika

24.02.2025 |14:37
7.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää