Artikkeli kuva

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Eerola: Palautussopimus Afganistanin kanssa erinomainen saavutus

04.10.2016 |16:18

Suomi ja Afganistan ovat tehneet sopimuksen turvapaikanhakijoiden palautuksista. Hallitus kertoi asiasta tänään. Suomeen on tullut Afganistanista tuhansia ihmisiä, joille ei myönnetä turvapaikkaa. Virallinen sopimus ehkäisee omalta osaltaan Suomeen hakeutumista muista kuin omaan turvallisuuteen liittyvistä syistä.

Suomen ja Afganistanin allekirjoittama yhteistyöpöytäkirja vahvistaa sekä turvapaikanhakijoiden vapaaehtoiseen paluuseen että pakkopalautuksiin liittyviä viranomaismenettelyjä.

Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) ei peittele tyytyväisyyttään asian johdosta.

– Palautussopimuksesta Afganistanin kanssa on neuvoteltu jo pitkään. Vasta hallitus, jossa perussuomalaiset on mukana, sai sopimuksen aikaan. Pidän tätä erinomaisena saavutuksena. Kiitokset kuuluvat niin sisäministeriölle, ulkoministeriölle kuin maahanmuuttovirastolle, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola toteaa.

– Vain noin 30 prosenttia Suomeen tulleista afganistanilaisista on saanut turvapaikan Suomesta. Toivottavasti sopimus saadaan toimimaan myös käytännössä. Meillä on Afganistanista nyt virallinen lupaus, että palautetut ihmiset otetaan vastaan.

Hallituksen syyskuussa 2015 julkistama 80-kohtainen maahanmuuttopoliittinen ohjelma ottaa palautussopimuksen solmimisen myötä jälleen yhden askeleen eteenpäin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää