

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Vihapuhe on medialle ja muille puolueille suurempi ongelma kuin se, että Suomessa raiskataan pieniä lapsia
Työmiehen tuumaustunnilla perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa Oulun lapsiraiskauksiin, jotka ovat järkyttäneet koko maata.
– Vain perussuomalaisilla on konkreettiset, realistiset ja vaikuttavat keinot tilanteen muuttamiseksi, mutta ennen kaikkea meillä on halu muuttaa tilannetta, Jussi Halla-aho sanoo.
Poliisi tiedotti raiskauksista vasta pakon edessä
Tähän mennessä tietoon on tullut ainakin viisi erillistä tapausta, joissa humanitaarisin perustein maahan päässeitä muslimimiehiä epäillään alaikäisten tyttöjen raiskaamisesta ja systemaattisesta törkeästä hyväksikäytöstä.
– Me emme tietäisi näistä tapauksista mitään, jos yksittäinen oululainen kaupunginvaltuutettu ei olisi julkaissut vangitsemisasiakirjoja sosiaalisessa mediassa. Tämä pakotti poliisin tiedottamaan asiasta.
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut sairaaksi
Halla-aho huomauttaa, että perinteinen media uutisoi aiheesta vasta, kun sillä ei omien kasvojensa säilyttämiseksi ollut muita vaihtoehtoja.
-Poliitikot, siis muut kuin perussuomalaiset, lymyilivät päiväkausia jossakin kiven kolossa hiljaa. Me emme todellisuudessa tiedä, kuinka paljon tällaisia tapauksia tapahtuu ja on tapahtunut eri puolilla Suomea, koska niistä ei haluta puhua.
– Vihapuhe ja maahanmuuton vastaiset asenteet ovat medialle ja muille puolueille suurempi ongelma kuin se, että pieniä lapsia raiskataan. Näin sairaaksi on suomalainen yhteiskunta muuttunut, Halla-aho sanoo.
Turvallisuus ei kiinnosta muita puolueita
Halla-aho totesi, ettei Oulun tapahtumissa ole mitään uutta eikä yllättävää.
– Samanlaisia tapauksia on vuosien ajan tullut julkisuuteen eri puolilla Eurooppaa. Myös niistä on vaiettu viimeiseen asti, ja sitten, kun niistä on ollut pakko puhua, tapahtumia on yritetty selittää yksittäisten häiriintyneiden ihmisten toiminnaksi. Lopulta syyllinen on aina kantaväestö itse, koska se ei ole onnistunut kotouttamaan tulijoita.
– Vaalit lähestyvät. Paniikissa myös kokoomus, keskusta ja demarit ovat alkaneet jyrähdellä, että ”tällaista ei voi sallia” ja ”jotain pitää tehdä”. Näin toki onkin, mutta tästä on vielä pitkä matka tekemiseen. Mitään konkreettista nämä puolueet eivät aio tehdä tilanteen parantamiseksi, koska suomalaisten turvallisuus ei kiinnosta niitä, Halla-aho toteaa.
PS vastusti yksin GCM-sopimusta
Perussuomalaiset esittivät Oulun tapahtumiin liittyen välikysymystä, mutta se ei kiinnostanut ketään.
– Perussuomalaiset vastustivat yksin GCM-sopimukseen liittymistä, koska se sitoo Suomen entistä tiukemmin suomalaisille vaaralliseen maahanmuuttopolitiikkaan.
– Sopimuksessa Suomi esimerkiksi sitoutuu välttämään viimeiseen asti säilöönottoa, vaikka tämä on ainoa tapa estää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita katoamasta tai syyllistymästä vaikkapa terroristisiin rikoksiin kuten Turussa, Halla-aho ihmettelee.
Rangaistusten korottamisesta ei ole hyötyä
Halla-ahon mielestä rangaistusten korottamisesta ei hyötyä, vaan rangaistusminimiä pitäisi nostaa
– Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on puhunut lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten maksimirangaistusten korottamisesta, vaikka hän varmasti tietää ja ymmärtää, ettei tästä ole mitään hyötyä. Eiväthän tuomioistuimet määrää maksimirangaistuksia. Nimenomaan minimirangaistuksia pitäisi nostaa.
– Sisäministeri taas puhuu karkotusten tehostamisesta, mutta miten niitä voidaan tehostaa, jos lähtömaat eivät ota kansalaisiaan vastaan, ja jos karkotettavia ei voida ottaa säilöön. Kaiken huippu on, että hallitus yrittää varta vasten löytää keinoja, joilla kielteisen päätöksen saaneet henkilöt voisivat jäädä maahan ns. työperusteella.
Kotouttaminen ja hyysääminen eivät auta
Asiantuntijat ovat todenneet, että Oulun tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu.
– Vain osa näistä kauheuksista tulee poliisin tietoon, ja niistäkin vain osa suuren yleisön tietoon. Uusi normaali on se, että niin naisia kuin pikkutyttöjä ahdistellaan ja jahdataan netissä, kaduilla ja kauppakeskuksissa.
– Meillä on yhä enemmän ihmisiä, joiden käsitykset naisista, lapsista, fyysisestä koskemattomuudesta ja monesta muusta asiasta ovat hyvin erilaisia kuin mihin olemme tottuneet. Mikään kotouttaminen ja hyysääminen ei näitä asenteita muuta, Halla-aho painottaa.
Vain PS haluaa katkaista hulluuden jatkumisen
Halla-aho sanoo, että perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet ovat sitoutuneet tämän hulluuden jatkumiseen.
– Perussuomalaisilla on konkreettiset, realistiset ja vaikuttavat keinot tilanteen muuttamiseksi, mutta ennen kaikkea meillä on halu muuttaa tilannetta.
– Oikeus hakea kansainvälistä suojelua voi olla ihmisoikeus. Sen sijaan oikeus jäädä tänne maleksimaan, elätettäväksi ja rikoksia tekemään ei voi olla ihmisoikeus, ja tämän periaatteen pitää toteutua myös käytännössä eikä ainoastaan puheissa. Näihin keinoihin palaamme maahanmuuttopoliittisen ohjelmamme yhteydessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyrmistyneinä: Yksikään muu puolue ei lähtenyt mukaan välikysymykseen kansalaisten suojelusta

PS: Suomalaisten valitsemien päättäjien on puolustettava kotimaamme ja kansalaistemme etua

Immonen: Turvattomaksi muuttunut ilmapiiri Suomessa on poliittisten päättäjien syytä – kansa vaatii puheiden sijaan tekoja

PS-kansanedustajat Immonen ja Ronkainen sisäministeri Mykkäselle: Mitä hyötyä lakiuudistuksesta, jos lähtömaat eivät ota vastaan Suomesta karkotettavia kansalaisiaan?

Halla-aho: Suomi uhraa lapsia monikulttuurille – Sipilä huolissaan vihapuheesta

Perussuomalaiset: Hyvä, että muutkin heräävät ulkomaalaisten aiheuttamaan seksuaalirikosuhkaan – ”taitaa kuitenkin olla vaalipuhetta”

Halla-ahon kannattaminen oli liikaa – oikeusprofessorikin ihmettelee Kari Peitsamon syrjäyttämistä Ämyrock-festivaaleilta

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Aiotteko viimein ottaa vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön?
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Elon Musk epäilee: “Jopa kuolleet saavat palkkaa valtiolta”
Elon Muskin DOGE-tiimi jatkaa valtionhallinnon kirjanpidon perkaamista etsien mahdollisia leikkauskohteita ja väärinkäytöksiä. Viimeisimpänä temppunaan Musk vaatii kaikkia valtion työntekijöitä vastaamaan sähköpostiin, jossa periaatteessa kysytään, että oletko vielä elossa ja teetkö yhtään mitään hyödyllistä. Muskin vaatimus sai demokraattien naissenaattorin turvautumaan alatyyliin ja kutsumaan Muskia mulkuksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää