Viikon 8/2015 luetuin
Halla-aho vastaa “SKP-professorin” kritiikkiin
Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmaa Ilta-Sanomissa arvostellut Martin Scheinin saa täystyrmäyksen ohjelmaa valmistelleelta Jussi Halla-aholta (ps.). Hämmästystä aiheuttaa myös se, miksi Ilta-Sanomat käyttää puolueettomana asiantuntijahaastateltavana politiikkaan vahvasti sitoutunutta Scheininiä.
Halla-aho listaa IS:n jutussa listatut Scheinin teesit ja vastaa niihin:
“Scheinin huomauttaa, että siirtolaiset eivät jätä turvapaikkahakemuksia, vaan turvapaikanhakijat.”
Halla-aho: Typerää saivartelua. Turvapaikanhakemisesta on tullut siirtolaisuuden muoto. Ihmisoikeusjärjestöt itse kutsuvat Välimeren yli tulevia ihmisiä siirtolaisiksi siitä huolimatta, että nämä lähes poikkeuksetta jättävät turvapaikkahakemuksen.
“EU-lainsäädännön mukaan turvapaikkaa on haettava ensimmäisessä maassa johon saavutaan.”
Halla-aho: Niin on, mutta näin ei silti tapahdu. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on mm. linjannut, että Kreikkaan ei Dublin-asetuksesta huolimatta voida palauttaa turvapaikanhakijaa. Jos turvapaikkaa haettaisiin ensimmäisestä maasta, johon saavutaan, mistä Suomeen ja Ruotsiin tulevat turvapaikanhakijat Scheininin mielestä tulevat? Avaruudesta?
“Jos listataan viisi suurinta turvapaikanhakijoiden vastaanottajaa, niin nämä pohjoiset jäsenmaat ulottuvat Sisiliasta Napapiirille. Suomi ei siihen joukkoon mahdu, jokainen Välimeren maa vastaanottaa enemmän turvapaikanhakijoita, osa moninkertaisesti Suomeen verrattuna.”
Halla-aho: Ei perussuomalaisten ohjelmassa ole väitetty, että Suomi ottaisi enemmän turvapaikanhakijoita vastaan kuin Välimeren maat. Tosiasia kuitenkin on, että esimerkiksi Ruotsi ja Saksa ottavat turvapaikanhakijoita vastaan monin verroin enemmän kuin Välimeren maat, vaikka ne eivät ole ensimmäisiä tulomaita.
“Scheininin mukaan ohjelmassa myös esitetään perustuslain vastaisesti ihmisoikeuksien rikkomista monessa eri kohdassa, esimerkiksi ehdotuksessa perheenyhdistämisen tiukentamisesta.”
Halla-aho: Täysin perätöntä puhetta, suoranaista valehtelua. Perustuslaki, sen enempää kuin perheenyhdistämisdirektiivikään, eivät estä asettamasta nykyistä tiukempia vaatimuksia esimerkiksi perheenyhdistäjän toimeentulon tai maassa-asumisajan suhteen.
“Perustuslain vastaista syrjintää olisi myös ulkomaalaisille asetettava korkeampi avioitumisikäraja.”
Halla-aho: Ei olisi. Ensinnäkään Scheinin ei osaa lukea. Ohjelmassa ei vaadita korkeampaa avioitumisikärajaa ulkomaalaisille vaan ulkomailta perheenyhdistämisen puitteissa tuotavalle puolisolle. Perheenyhdistämisdirektiivi nimenomaan sallii korkeamman ikärajan asettamisen näissä tapauksissa.
“Perussuomalaiset myös ehdottaa tulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien hajasijoittamista ympäri maata ja pakottamista asumaan heille osoitetussa paikassa säästöjen ja paremman integraation vuoksi – Nämä ovat liikkumisvapauden vastaisia eli perustuslain kanssa ristiriidassa olevia ehdotuksia. Se ei ole hyväksyttävää, Scheinin sanoo.”
Halla-aho: Liikkumisvapaus ei tarkoita suomalaisellekaan vapautta valita veronmaksajien kustantama asunto haluamastaan paikasta.
“Joissain kohdissa sanotaan, että pakolaisuus ja siirtolaisuus tulee erottaa toisistaan, toisaalla taas tietoisesti sotketaan nämä kaksi asiaa, Scheinin ihmettelee.”
Halla-aho: Turvapaikanhakua käytetään siirtolaisuuden väylänä. Siksi niitä on nykyään vaikea erottaa toisistaan.
“Ihmisiä pitäisi auttaa lähellä lähtömaata, mutta halutaan leikata kehitysapua.”
Halla-aho: Eivät nämä ole ristiriidassa. Kehitysapu ei kuulu valtion ydintoimintoihin, ja siksi siitä on leikattava, jos kaikesta muustakin leikataan. Se raha, joka kehitysapuun kuitenkin käytetään, on käytettävä mahdollisimman tehokkaalla tavalla, ts. lähellä lähtömaita.
“ISTV:n haastattelussa perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo syyttää kilpailijoita virheellisen tiedon ja törkyviestien levittämisestä puhumalla ”Hakaniemen trollitehtaasta”. Oman puolueensa maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan eksyneiden virheiden korjaamiseen hän ei silti ole ryhtymässä.”
Halla-aho: Ohjelmassa ei ole virheitä. Siksi niitä ei ole tarpeen korjatakaan.
TOIMITUKSEN KOMMENTTI | Ilta-Sanomien haastattelema Scheinin esiteltiin IS:n jutussa Italiassa sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin professorina. Jutussa jätettiin kuitenkin mainitsematta se, että hän on ollut keskeinen toimija SKDL:n ja SKP:n riveissä. Hän on toiminut muun muassa Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean jäsenenä. On kyseenalaista, voiko tiettyyn poliittiseen suuntaukseen vahvasti sitoutunut henkilö toimia uskottavana kommentaattorina poliittisiin opponentteihin liittyvissä kysymyksissä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää