

LEHTIKUVA
Halla-aho valtakunnansyyttäjän ulostulosta: Toiviainen näyttää väittävän, että Mäenpää syyllistyi rikokseen – ”Suomessa on syyttömyysolettama”
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo Ylen haastattelussa olevansa pettynyt eduskunnan päätökseen olla antamatta hänelle syytelupaa kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksessa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä Toiviaisen ulostulo on vähintäänkin outo.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo Ylelle osanneensa arvella, ettei hän saa syyttää kansanedustaja Juha Mäenpäätä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Eduskunta äänesti syyteluvasta äänin 121-54.
– Olen pettynyt lopputulokseen. Siitä saa sen käsityksen, että äänestyksessä vähemmistö viestittää hyväksyttävämpää suhtautumista rasistiseen vihapuheeseen, Toiviainen tilittää.
Syytön, ellei tuomioistuin katso syylliseksi
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä valtakunnansyyttäjä näyttää Ylen haastattelussa väittävän, että Mäenpää olisi tehnyt politiikkaa laittomin keinoin, ts. syyllistyneen rikokseen.
– Suomessa on syyttömyysolettama, jonka mukaan henkilö on syytön, ellei tuomioistuin ole katsonut häntä syylliseksi. Se, että tuomioistuin ei prosessuaalisen esteen vuoksi kykene arviointia tekemään, ei muuta syyttömyysolettamaa.
– Toiviainen väittää haastattelussa totuuden vastaisesti, että perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeusoppineet olisivat vaatineet syytesuojan purkamista. Ainoastaan kaksi kuultavaa teki näin. Muut eivät ottaneet kantaa siihen, mitä pitäisi tehdä, vaan totesivat, että argumentteja kummankin kannan puolesta on olemassa, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
Käyttääkö asemaansa poliittiseen aktivismiin?
Halla-aho pitää hyvin outona tätä Toiviaisen lausuntoa: “Kansanedustajien enemmistö, kuten myös perustuslakivaliokunnan enemmistö ja perustuslakivaliokunnassa kuullut oikeusoppineet olivat sitä mieltä, että syytesuoja olisi pitänyt murtaa. He katsoivat kuten minäkin, että kyse oli rasistisesta ihmisarvoa loukkaavasta vihapuheesta.”
– Toiviainen siis antaa ymmärtää, että eduskunta olisi ottanut kantaa Mäenpään syyllisyyteen, eli ryhtynyt tuomioistuimeksi. Vallan kolmijaossa lainsäädäntövalta ja tuomiovalta pidetään visusti erillään. Eduskunnan tehtävä ei ole arvioida Mäenpään syyllisyyttä vaan päättää siitä, saako häntä syyttää oikeudessa.
– On perusteltua kysyä, käyttääkö Toiviainen asemaansa poliittiseen aktivismiin, esittääkö hän paikkansapitämättömiä väitteitä tarkoituksella vai ymmärtämättömyyttään, ja onko hän tehtäviensä tasalla.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuomiovalta poliittinen aktivismi syytelupa Syyttömyysolettama Raija Toiviainen kansanedustajat Valtakunnansyyttäjä Juha Mäenpää perustuslakivaliokunta perussuomalaiset Jussi Halla-aho eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Mäenpään syytesuojan säilyminen takaa kansanvallan toteutumisen

Eduskunta ei antanut suostumusta Mäenpään syyttämiseksi

Jokisipilä Mäenpää-tapauksesta: “Puuttuminen edustajien puheoikeuteen on aina vakava riski kansanvallalle – Kansalaisten näkemykset välittyvät päätöksentekoon heidän edustajiensa kautta”

Tapaus Mäenpää puhuttaa – Halla-aho muistuttaa “rauhanlaeista”, joilla yritettiin aikoinaan kriminalisoida Neuvostoliittoon kohdistuva kritiikki

Purra: Totalitarismia löytyy nykyajan sanapoliiseista ja lynkkausjoukoista

Sebastian Tynkkynen palasi kotiin, ovella odotti kirje poliisilta

Reijonen: Miksi terrorismirikoksia ei tutkita Suomessa?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sai taas nenilleen, Mauri Peltokangas syytön – Hovioikeuden mukaan poliittinen sananvapaus sallii myös tietynlaisen liioittelun ja provokaation
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää