

Halla-aho välikohtauksessa lauantai-iltana – uhoava naamioitunut joukko piiritti, poliisi hälytettiin paikalle
Puheenjohtaja Halla-aho joutui lauantai-iltana välikohtaukseen vieraillessaan Turussa. Hän kirjoittaa asiasta Facebook-seinällään.
Ilta meni Turussa. Turku on muuten kiva paikka, mutta väkivaltainen äärivasemmisto ( = Antifa) on valitettavan hyvin edustettuna. Muualla Suomessa voi kulkea rauhassa kadulla, mutta Turussa tapahtuu aina jotakin. Kävelin kaverin kanssa ravintolasta hotellille. Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle. Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään. Pääsin livahtamaan ovesta sisään. Yksi antifantti sai naamaansa avautuvasta automaattiovesta ja kiljui: “Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”
Antifantti tuli hotellin aulaan jatkamaan uhoamista ja kiljumista, kunnes respa soitti poliisit paikalle.
Halla-aho jatkaa asian puimista toisessa kirjoituksessa:
Vaikka nyt mitään sen pahempaa ei tapahtunut – kiitos lähinnä edullisten olosuhteiden ja oman toimintani -, arvelen, joskaan en esitä faktana, että jos naamioituneet vastarintamiehet olisivat seuranneet Li Anderssonia, piirittäneet hänet ja käyttäytyneet uhkaavasti, meillä jo marssittaisiin ja vihellettäisiin peliä poikki.
Hiukan viihteelliseksi koen sen, että naamioituneet, de facto uniformupukuiset ja ilmeisen koordinoidusti toimivat poliittisia vastustajia jahtaavat katupartiot kutsuvat vaaleissa valittua kansanedustajaa (tai, no, ketään) fasistiksi.
Toimintatapa näillä näyttää olevan se, että normaalisti pukeutunut tiedustelija bongaa kohteen, lähtee seuraamaan ja kutsuu puhelimella naamiomiehet paikalle.
Edellisen kerran Turussa Antifa tuli häiriköimään perussuomalaisten eduskuntavaalitilaisuutta, jossa olin puhujana. Sitä edeltävällä kerralla fantitar sylkäisi, tai yritti sylkäistä, minua naamaan kadulla. Kansalaisaktivismi jäi yritykseksi, koska ammus lähti huonosti huulilta, jäi roikkumaan leukaan ja putosi siitä rinnuksille. Siitä olisi saanut hyvän sketsin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Johan on solidaarisuutta: Laitavasemmistolainen Antifa osoitti myötätuntoa polttopulloiskulla!
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää