Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Halla-aho vaatii hallitukselta vastuullisuutta julkisten varojen käyttämisessä: ”Rahaa jaetaan surutta kohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin”

30.08.2018 |14:17

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ja puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoivat puolueen kesäkokouksessa hallituksen tuoretta budjettiesitystä. Vaikka talous on kääntynyt noususuhdanteeseen, hallituksen talousarvioesitys on alijäämäinen ja lisävelkaa otetaan noin 1,5 miljardia.

Sekä Meri että Halla-aho ovat tuoneet esille ajatuksen tiettyjen verojen vapaaehtoisuudesta.

– Valinnanvapautta verotuksessa voisi lisätä. Kohteita voisivat hyvin olla esimerkiksi kehitysapu sekä Yleisradio. Esimerkiksi niin, että Yleisradio rahoitettaisiin lähinnä vapaaehtoisen verotuksen kautta, jolloin ihmiset voisivat ilmoittaa, paljonko haluavat Yleisradiosta maksaa, Meri sanoo.

Hallitus tuo kirsikoita kakun päälle

Meren mielestä hallitus on viime aikoina esitellyt lähinnä yksittäisiä asioita budjettiesityksestä.

– Hallitus tuo kirsikoita kakun päälle, vaikka otamme jälleen puolitoista miljardia lisää velkaa. Tämän vuoksi olisi mielekästä esitellä isompaa kuvaa, mihin kaikkeen rahaa käytetään. Laivaa ei voida kääntää, jos jatkossakin mietitään vain pieniä asioita.

Myös Halla-aho moittii hallituksen budjettiesitystä siitä, että siinä on jälleen kerran siirretty pikkurahoja momentilta toiselle.

– Tämä ollut pitkään suomalainen tapa. Meidän täytyisi kuitenkin ajatella suurta kuvaa ja kansantalouden haasteita.

– Perussuomalaisten linjaan kuuluu se, että on elettävä suu säkkiä myöten ja ei pidä jakaa sellaista, mitä ei ole. Päin vastoin: meidän pitäisi pyrkiä kasvattamaan sitä, mitä meillä jo on. Siihen kuuluu vahvasti se, että teollisuuden ja yrittämisen mahdollisuudet turvataan, Halla-aho painottaa.

Miljardeja kipataan mustiin aukkoihin

Halla-aho vaatii hallitukselta vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta julkisten varojen käyttämisessä.

– Perussuomalaisten ja hallituksen prioriteetit eroavat toisistaan siinä suhteessa, miten julkista rahaa pitäisi käyttää. Nyt rahaa jaetaan surutta kohteisiin, jotka eivät liity mitenkään suomalaisten hyvinvointiin.

– Kun puhutaan tavallisen kansalaisen kannalta tärkeistä asioista, ne kuitenkin ovat pikkurahoja verrattuna miljardien kippaamiseen mustiin aukkoihin, kuten hallitus nyt tekee, Halla-aho moittii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää