LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Halla-aho: Suomen pitäisi olla maa, jossa lapsen ei tarvitse pelätä, että takki varastetaan päältä tai kengät jalasta
Suomen lasten olojen parantamisessa on paljon työsarkaa. Kiusaamisen ja ihmisten rääkkäämisen on loputtava. Toisen päältä ei saa viedä vaatteita, eikä kenkiä jaloista. Suomessa jokaisella pitäisi olla hyvä olla.
Mitä tekisitte presidenttinä Suomen lasten hyväksi? Tätä tiedusteltiin presidenttiehdokkailta mm. taannoisessa Helsingin Sanomien suuressa vaalikeskustelussa.
Tuskan näkeminen sattuu
Liike Nytin Harry Harkimo kertoi omista pojistaan, joita on kiusattu koulussa.
– Haluaisin nähdä sellaisen Suomen, missä lapsen olisi parempi olla. Kiusaamista ja ihmisten rääkkäämistä ja tän tyyppistä, että varastetaan tavarat se pitäisi saada ehdottomasti pois niin, että jokaisella olisi hyvä olla. Sen tuskan näkeminen on kauheata.
Lapsille koulurauha
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho lupasi työskennellä sen eteen, että lapset saisivat käydä rauhassa koulua eikä ketään kiusattaisi koulussa.
– Kenenkään lapsen ei tarvitsisi pelätä sitä, että kadulla häneltä varastetaan kännykkä tai takki päältä tai kengät jalasta. Ne ovat tärkeitä asioita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuska rääkkääminen varastaminen HS:n suuri vaalikeskustelu koulurauha turvallinen tila Harry Harkimo kiusaaminen lapset Väkivalta Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho Fingon vaalitentissä: Jokaisen lapsen pitäisi saada elää lapsuutensa ilman väkivaltaa, väkivallan uhkaa ja pelkoa kiusatuksi tulemisesta
Seppänen vaatii yhteiskuntaa puuttumaan voimakkaasti nöyryytysväkivaltaan: “Koulut eivät yksin selviä ongelmasta”
Koponen vaatii työkaluja lasten ja nuorten kokemaan nöyryytysväkivaltaan puuttumiseksi: “Itku kurkussa joutuu miettimään, kuinka kauheaa tuommoisen kokeminen on”
Antikainen: Kun perussuomalaiset on hallituksessa, vihdoinkin puututaan myös kantasuomalaisiin lapsiin kohdistettuun väkivaltaan
Oikeusministeri Leena Meri: Nöyryytysväkivalta huolestuttaa ja pelottaa nuorisoa – ”Hallitukselta on tulossa toimia nuorten turvaamiseksi”
Puhemies Halla-aho nuorison pahoinvoinnista: Ongelmat ovat ratkaistavissa, kun ne ensin myönnetään ja niiden juurisyyt tunnistetaan
Koponen: Kännyköiden käyttö tulee kieltää peruskoulussa
Lastensuojelun nykytila ja tulevaisuus huolestuttavat: “Valitettavasti läheskään kaikki lasten kokemat ikävät asiat eivät koskaan edes tule julkisuuteen”
Seppänen koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta: Mitä jos joka viikko kysyisimme lapsilta, onko kaikilla luokassa edes yksi kaveri?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää